En ole pitkään aikaan ajatellut ufoja tahi Espoota. Nuo kaksi asiaa liittyvät mielellään aatoksissani yhteen, sillä asuessani hetken aikaan Tapiolassa stadissa vallinneen vuokra-asuntopulan aikoihin edellisen vuosituhannen loppupuolella, kauhistuin eräänä aurinkoisena kevätpäivänä havaitessani erään Juhan af Grannin istuskelevan muutaman pöytärivin päässä nauttiessani eräässä paikallisessa sylkylässä suurusta. Niin, kaverihan oli niin sanotusti muun muassa teeveestä tuttu.
Aika aivan kuin hidastui, tuntui siltä kuin olisin odotellut 72 tuntia kestävää nimipalvelinten päivittymistä aterioidessani ilmestystä tuijottaen tuossa kenties jumalten hylkäämässä syöttölässä. Tuossa ruokalassa jota ei luultavasti enää ole vallitsi hyvin erikoinen tunnelma, mikä ei ollut missään mielessä sellainen kotoinen, kuten esimerkiksi Kapteenikatu yhdentoista paikkeilla stadissa sijaitsevassa Sea Horsessa, saati silloisessa Pursimiehenkadun Ankkurissa. Niin, tuo Sikala siellä Kapteeninkadulla on edelleen, ennen kuin Kapteeninkatu muuttuu Ylen Kotikaduksi tai mahdollisesti Hannes-pullaksi.
Pitäisikö tuo tapaus lisätä Elämäni Järkytysten Kirjaan? Ehkä. Ufot ovat jossakin määrin kammottaneet minua, sillä edesmennyt isoisäni kuului paikalliseen ufokerhoon ja myös edesmennyt isäni keräili kaikenlaista epämääräistä kirjallisuutta, kuten Erich von Dänikenin hölänpölänteoksia. Hänen kirjahyllyssään oli kunniapaikalla esimerkiksi edellä mainitun sveitsiläisen kirjailijan teos ”Takaisin tähtiin”, jota ympäröivät erilaiset, lentäviä lautasia ynnä muita ihmeellisiä ilmiöitä käsittelevät kirjalliset tuotokset.
Niinpä niin. Kun asiaa viimeksi tiedebarometrissä kysyttiin, muita enemmän ufo-havaintoihin luottivat perussuomalaisten kannattajat (44%) ja Pohjois- sekä Itä-Suomessa asuvat (32%). Kun myöhemmin aivan omaan yksityiseen eduskuntaryhmäänsä eriytynyt persupoliisi kulki öisessä stadissa tykki taskussaan, pitäisikö tuota suhteellisen tuoretta tiedebarometrin tulosta pitää eräänlaisena selittävänä tekijänä. No jos ei, se pitäisi ainakin muistaa.
Omien sukulaisteni eräänlainen aikalaishulluus ajoittuu muistaakseni pääsosin 1970-luvulle jolloin esimerkiksi Yhdysvaltain silloinen presidentti (1977-1981) Jimmy Carter Junior katsoi taivaalle ja luuli Venus-planeettaa ufoksi. Noihin aikoihin isänisäni vietiin ainakin kertaalleen lataamoon puimaan vahvaa ufo-kokemusta, puhumattakaan hänen silloisesta aikeestaan polttaa eräs asuintalo poroksi sinne piintyneiden okkulttisten voimien karkottamiseksi.
Ehheh-heh-heh! Ajaudun tässä hiljalleen aika etäälle noista Espoon kokemuksista joihin Johan af Grannin näkeminen luonnossa ilman muuta kuuluu. Tuo outo henkilö siinä, ravintolan pöydässä ruokailemassa kuin ulkoavaruudesta saapunut, mutta kuitenkin teeveestä tuttu humanoidi. Lautanen ei kuitenkaan lentänyt vaan pysyi annoksineen tukevasti ravintolan pöydällä. Ja kämppäkin Tapiolan kupeessa oli onneksi vain väliaikainen.
Mytologinen taruolento 
Jätä kommentti