
Päivitys on aina vaarallinen. Ikkuna päättyi taannoin päivitykseen raportoivat useat verkkomediat. Aiemmin taisi olla myös puhetta jostain niin sanotusta mikropehmeästä (microsoft) joka jähmettyi, kenties suolapatsaaksi jollekin näytolle. Toiminta siis keskeytyi ihan kertakaikkiaan. Ei ehkä kovin tunnettua, mutta kristillisissä kirjoituksissa kerrotaan niin käyneen myös Lootin vaimolle hänen vilkaistuaan tuhoutuvaa Sodomaa. Ei siis tikulla silmään vaan suolapatsaaksi. Se siitä sodomiasta.
Aivoissa vastaavaa ei ilmeisesti voi tapahtua, sillä niitä ei voi mitenkään päivittää, ainoastaan vähän verryttää. Voimistelin varmuuden vuoksi aivojani muutaman aatoksen verran ja silmäilemällä sinne, tänne, mutta myös ympärilleni. Säännöllinen voimistelu pitää kunnossa ihan missä iässä tahansa kertoo muun muassa UKK instituutioineen.
Viimeksi satuin näkemään Kekkosen jossain kuvassa Muhoksella pelaamassa biljardia. Hänestä kehkeytyi myöhemmin instituutio. Ahtia (Karjalainen) muistellaan vähemmän ja jopa Koivisto joka oli sentään pressa ja Mauno I ja aiemmin Suomen Pankissa on jäänyt valtioruumiin muisteloissa taka-alalle. Aikoinaan kaverini viettivät kotkansaarella vuosittan maunonpäivää, ja oli myös tunnettu kotkalainen sanonta, että kaveri oli aikamoisissa maunoissa. Arvaatte varmaan mistä oli kysymys.
Pitäisi varmaankin särkeä vähän jäätä, että pääsee liikkeelle. Ahti ja Kekkosen instituutio olivat aikoinaan saunassa. Palvelijat kantoivat pukuhuoneeseen kaljaa ja nakkeja. Kekkosen instituutio kysyi Ahdilta että montakos Sinä Ahti jaksat syödä tyhjään vatsaan? Ahti vastasi Kekkosen instituutiolle, että ainakin viisi. Kekkosen instituutio nauroi että kyllä sä ole Ahti tyhmä jätkä, kun oot syönyt yhden, niin eihän se vatsa enää sitten ole tyhjä. Asia jäi Ahtia harmittamaan.
Myöhemmin, kun Koivisto oli Suomen Pankissa menivät Ahti ja Mauno Suomen Pankin saunaan ja taas kantoivat edeskäyvät olutta ja nakkeja pukuhuoneeseen. Ahti päätti vähän älyttää Koivistoa ja kysyi Maunolta että montakos nakkia pystyt syömään tyhjään mahaan. Mauno arveli että ainakin seitsemän. Voi hemmetti manaili Ahti, jos olisit sanonut viisi, olisit kuullut hyvän jutun.
Osuin muuten sattumoisin päivemmällä teolliselle alueelle. Käyskin (käyskentely lyheni siellä eräänlaiseksi käyskimiseksi) romuliikkeen ohi. Siellä näkyi olevan muun muassa hetekan näköinen kuvatus, eli teräsputkirunko jossa on metalliverkkopohja. Luultavasti sitä helsinkiläistä hetekaterästä.
Väitetään että M.A. Numminen lauloi:
On meillä he on he on heteka
Ei viihdy siellä lu ei lu ei lutikka
Vaikk’ näyttää että yhdelle
Se antaakin unen kahdelle
Ihme tavaton tuo hetekkamme on
Ja mikä, suorastaan hellyttävä määrä muuta romua, pesukoneita, kontteja ja vatkaimia siellä. Tunnelma kuin Wahlroosit Oy:n entisellä makkaratehtaalla Kotkan Hovinsaarella. Siellä valmistettiin aikoinaan niin sanottua Wahlroosin käyrää. Lihaa säästämättä. Wahlroosit Oy:n toiminta kuulemma päättyi kun Tuottajien Lihakeskus teurasti sen ämteekoolaisissa mittelöissä noin vuonna 1983. Makkaratehdasta ei pidä sekoittaan Bunttaan (kansliapäällikkö Bror Wahlroos) jonka jälkikasvusta kehkeytyi nuoruuden taistolaiskommellusten jälkeen eräänlainen rahasampo.
Muun maussa edellisistä syistä kehotan itseäni edelleen kasvispitoiseen ruokavalioon. Muun maussa, edelleen.

Jätä kommentti