Aikoinaan eräs henkilö, muistaakseni suurella amerikanmaalla, eli Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa arveli havainneensa niin sanotun ”lopullisen totuuden” haisteltuaan erästä liuotinta. Asian dokumentoimiseksi hän päätti varata käsille paperia ja kynän kirjoittaakseen tuon lopullisen totuuden muistiin ja niinpä hän sai kuin saikin jotakin ylös haisteltuaan seuraavan kerran liuotinta. Lappuun oli raapustettu: ”kaikkialla haisee bensiini”. No niin, sehän tosiaan tuntuu vievän eli nykyisinkin osuvan lähelle lopullista totuutta.
Hyväuskoisten Sanomien (hs.fi) ustispodcast mainostaa itseään tietsikan ruudulla: ”Keskiluokka joutui bensa- ja korkoahdinkoon.” Niin, kaikkialla haisee bensiini, jopa Hyväuskoisten Sanomien keskiluokkaisessa uutispodcastissa. Uutispodcast on tallenne jota en kuuntele ja jota tämän onnettoman tekstieditorin oikolukuohjelma ei tunne. Silti vain vilkaisu tietsikan ruudulle riittää siihen että kaikkialla haisee bensiini.
Tuo tinneriä tahi vastaavaa päihdettä impannut saattoi siis olla jossain suhteessa oikeilla jäljillä sen lopullisen totuuden suhteen?
Kiitos ja anteeksi!
Näin siis ”jotain tapahtuu, mutta ette tiedä mitä se on, vai tiedättekö herra Virtanen?” Tämä keskinkertainen yritys kääntää Robert Zimmermanin tekstistä nostettu pätkylä, ei ehkä aivan tarkasti, mutta ajatus mahdollisesti säilyttäen ja ehkä tuo herra Virtanen vastaa suunnilleen sitä ”Mister Jonesia” joka on rapakon takana mahdollisesti keskiluokkaa edustavaa miestä kuvaava ilmaus.
(Ballad of a thin man. (Something is happening, and you don’t know what it is, do you Mr Jones?))
Laulun tekijää otti päähän merkityksetön journalismi. Tämä teksti ”tapahtui” ehkä vuonna 1965 tai hieman aiemmin. Tuo purkaus on ehkä jäänyt mieleeni siksi, että eräs jo edesmennyt tuttava ja muusikko piti Dylanista kuin hullu puurosta ja esitimme joskus 1970-luvulla joitakin Zimmermanin kappaleita yhdessä. Käydä nyt merkityksettömän (Thin man) journon kimppuun kokonaisella biisillä taisin ajatella tuolloin.
Kun on vuosikymmeniä välissä, joutuu turvautumaan kaikenlaisiin, vähän epävarmoihin ilmaisuihin kuten ”niin taisin tuolloin ajatella”, vaikka taitaa olla niin ettei minulla ole enää minkäänlaista muistikuvaa siitä, mitä tuolloin oli ja mitä mahdollisesti ajattelin. Muistot ovat niin sanotusti himmeitä, varsin himmeitä. Eikä se johdu käytetystä nuottiöljystä vaan vuosikymmenistä.
Niin, minulla taisi tuolloin olla Yamaha -merkkinen akustinen teräskielinen kitara ja yksi Fender Stratocaster sunburst värityksellä ja vaahteraotelaudalla, nykyään, ehkä noin 50 vuotta myöhemmin suosin stratoa ruusupuuotelaulalla jostain, ehkä jopa itselleni tuntemattomasta syystä. Sellaista on soittaminen, sellaista se on aina ollut. Ja. Sitten ovat ne kaikenmaailman biisit jotka ovat soljuneet käsien läpi ja ne biisit jotka olen säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut, nekin hämärinä muistoina vain niitä muutamia lukuunottamatta jotka ovat edelleen niin sanotusti ohjelmistossa.
Myöhemmin, taisi olla viime vuonna, eräs analyytikko kehui Washington Postissa Zimmermania laululyriikoiden Picassoksi, sillä esimerkiksi juuri tuo aiemmin mainittu kappale on kestänyt aikaa harvinaisen hyvin. Siis ainakin analyytikon mielestä, en tiedä miten asia Teidän mielestänne mahdollisesti on, en edes kysy.
Mytologinen taruolento 
Jätä kommentti