Möhköfantti

Olen vuosikymmenten kuluessa oppinut että jos jonkin niin sanotun ”hankkeen” ilmoitetaan jossain talousnakkien möhköfanttiuutisissa, eli esimerkiksi Hyväuskoisten Sanomien vaaleanpunaisilla sivuilla – vrt vanhan venäläinen sanonta, ”vaaleanpunainen elefantti” –  maksavan esimerkiksi noin kolme miljardia, niin lopputulema on neljä miljardia tai enemmän.  Kysymyshän ei ole mistään ehdottomasta hintakatosta vaan arviosta jolla niin sanottu ”hanke” saataisiin mahdollisesti myytyä rahoituksesta päättäville henkilöille. 

Onkohan edellä mainitun putiikin johto erästä Yläjärveä myöten huomannut noiden vaaleanpunaisten talousnakkisivujen loputtomien jorinoiden yhteyden tuohon vanhaan venäläiseen ilmaisuun, joka on siis kertauksen vuoksi ”vaaleanpunainen elefantti”? Kysymys on retorinen,  erään Yläjärven tahi kenenkään muun ei tarvitse vastata. Huvia piisaa muutenkin kyseisten sivujen parissa, ne ovat aivan kuin niin sanottu konkreettinen osoitus siitä että he tekevät sen huumorin ihan itse. Nuo nuoret jorisedät sun muut jorisijat.

Edellä mainitun lehdykän, josta on – toki, toki! – nykyään myös nettiversio ja myös esimerkiksi kansallisen radio- ja tv-yhtiön toimittajakunta alkaa olla niin nuorta että saattaa olla etteivät nämä kellokkaat edes tiedä edellä mainittua venäläistä sanontaa.  Itse törmäsin siihen joskus hamassa muinaisuudessa jollain juttureissullani itään kun ihmettelin aika mittavia kesken jääneitä rakennushankkeita eräässä venäläisessä suurkaupungissa. Paikallinen opas kertoi niiden olevan niin sanottuja vaaleanpunaisia elefantteja. Muutama pilari pystyssä tyhjällä, vähän ruohottuneella tontilla, hieno, mutta kesken jäänyt haave siinä. 

Kysymys näissä hyvissä hankkeissa, kuten esimerkiksi Orpo-Länsirata-Tunninsuhautus-Åboon  on tietenkin myös siitä että summat ovat niin suuria, ettei niitä kukaan päättävä henkilö edes ymmärrä, ei edes se moista summaa aivan kuin ”hyvänä arviona” ehdottava. Toinen juttu on tietenkin se, että kerrassaan ”hyvä hanke” saattaa jo suunnitteluvaiheessa supistua huomattavasti muutoin paitsi hinnaltaan. Esimerkkinä nyt vaikka tämä Orpo-Länsirata-Tunnin-juna-Stadista-Turkuun. Kustannusarvio ehkä noin kolme, ehkä kustannustason noustessa voimakkaan suunnittelun ja kuluvien vuosien mittaan lopulta noin viisi miljardia euroa.

Pitäisi tietysti myös kysyä, kuka perkele haluaa stadista Turkuun nopeammin kuin nykyisin ja nimenomaan junalla, sinne on muistaakseni rakennettu myös helvetin kallis moottoritie, eli niin sanottu E-18 väylä. Ehkä ainakin Orpo itse? Vai onko sittenkin niin että Orpoa kuljettelee joku ammattikuski sinne sun tänne ”ympäristöystävällisesti” niin sanotulla virka-autolla. ”Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon?” 

No, voihan sen virka-autonkin tietysti ajaa junaan jos löytyy sopiva lavetti siihen alle. Noin keinoin sitten Orpo ja virka-auto kuskeineen kohti Turkua, mielellään tunnissa tai vähän alle.  

 E-18 väylähän oli aikoinaan hyvä hanke jolla tähdättiin Etelä-Suomen asfaltointiin. Kimmoisalla alustalla on kiva ajella erilaisilla ajoneuvoilla jotka on tehty teille. Tuolloin tiedettiin että setäoletettujen tyytyväisyys lisääntyy kun saadaan näihin läänityksiin enemmän nelikaistaa ja korkeammat nopeusrajoitukset. Sellaista turvallista hurjastelua, sillä siellä liikenteen seassa ei moottoritiellä ole niitä fillarikommunisteja, saati lapsia naisoletettujen kera. 

Kun kuulin tunnin juna -hankkeesta ensimmäisen kerran jostain uutisista, mietin että eihän siihen munan keittoon ole ennenkään kulunut kuin korkeintaan kymmenen minuuttia? 

Eräät tuttavat lähtivät tuossa muutama talvi sitten autolla Saariselän mukamas hiihtoreissulta kohti etelää. Kuskiksi arvottiin sattumalta se kaikkein krapulaisin. Muutaman kilometrin kuluttua auto suistui syvään lumipenkkaan. Siinä hinausapua odotellessa kuskilta kysyttiin, että mitä ihmettä tapahtui? 

No ku siinä keskellä tietä jökötti sellanen helvetin iso möhköfantti, pitihän sitä väistää.