Œ siinä ehkä Norjan ö-kirjain? Tuo pyöreä puolisuppea etuvokaali. Meni hetki etsiessä sopivaa näppäinyhdistelmää, tosin tuo œ ei yhtää näytä? siltä yliviivatulta œœlta. Sitä ei näköjään saa Macin näppäimistöllä aikaiseksi millään, että voi joskus aivan mitättömät asiat ärsyttää, kuten toistakymmentä tuntia kestävät norjalaiset dekkarit, no, oppiihan siinä samalla esimerkiki Oslon kaupunginosia ynnä muuta tavattoman hyödyllistä.
Löysin äskettäin todellisen jaarittelijan Jo Nesbœ’n hengessä, hän on Samuel Bjœrk. Yölintu meni vähän niin kuin lämmitellessä, mutta erityisen vaativa ja raskas kuunneltava on ehdottomasti Susi. Erityisen esteen sujuvalle kuuntelulle antaa eräs Markus niminen äänikirjanlukija, hän on jotenkin mieltänyt? että tarinaa pitää värittää kuin lukisi lapsukaiselle satua. Ja kyllähän me lapsukaiset kuunnellaan! Aika veijari siis. No. Toistakymmentä tuntia pitkä äänikirja ei ole edes kovin pitkä.
Tarkistin äsken, ja tosiaan David Foster Wallace’n Päättymätön Riemu (Siltala 2020) kestää suomeksi kuunneltuna 68 tuntia ja 46 minuuttia, tosin minulla on se aivan käsin kosketeltavana painoksena ja kertaalleen luettuna hyllyssä, piru tietää miten kauan sen tavailuun aikoinaan meni, se ei ole dekkari ja se oli vähän niin kuin sellainen tukiosto, se suomennos.
Aiemmin olin lukenut Päättymätöntä Riemua alkukielellä jonkin verran, engl, Infite Jest. Kirjan kääntäminen on mahtanut olla aikamoinen seikkailu sillä teoksen kääntämisen arvioitiin joskus aikaisemmin olevan suorastaan mahdotonta. Suomentaja Tero Valkosen työtä tuki Kari Hotakainen, joka oli aiemmin rikastunut? Kimi Räikkösestä kertovalla teoksellaan. Äänikirjapalvelussa teosta lukee Olavi Uusivirta, ei muuten ihan niitä kaikkein surkeimpia äänikirjan lukijoita hän.
Mahdotonta lienee myös että suomennoksesta on sovitettu kuusiosainen radiokuunnelma, joka on edelleen Yle Areenassa, mutta ymmärrettävästi kuusi vähän yli 30 minuutin jaksoa ns. kuunnelmaa, on aivan eri teos kuin alkuperäinen Päättymätön Riemu.
Jo Nesbœ’n Harry Hole tekee parhaillaan uutta tulemistaan Netflix’issä, sillä miten voidaankaan paremmin hyvä kirja pilata, kuin tekemällä siitä löyhähkösti kirjaan perustuva tv-sarja? Mahdotonta? Toisaalta, jaksaahan sitä ainakin näin flunsassa katsoa sitä Holea tuubistakin. Olen näköjän edennyt jaksoon kuusi, jossa on upottu jo aika tavattoman syvälle.
Hole teeveessä ei tunnu juuri pahemmalta kuin Jukka Pitkäsen lukema, kiduttavat kuusitoista tuntia kestävä äänikirjaversio. Pitkänen on lukijana kuulemma äänikirjain kuuntelijoiden suosikki, eli siis melkein yhtä hyvä kuin Karoliina Kudjoi tai Krista Putkonen-Örn.
Netflix’issä Holea on yhdeksän keskimäärin vähän alle tunnin mittaista jaksoa. Tuijotettavaa riittää. En osaa sanoa onko Holen seikkailu erilaisten päihteiden monipuolisessa maailmassa mielenkiintoisempaa kirjallisena kokemuksena vai tv-sarjana. Jotenkin tuntuu että viina ja pillerit on saatu tv-sarjassa kuvattua jopa tehokkaammin kuin kirjallisessa Veritimantit painoksessa.
Perinnetietoa lyhyesti:
Kaksi nuorta haukea uiskenteli aamutuimaan lahdella kun vastaan tuli vanhan hauki joka kysyi nuorukaisilta että miltäs vesi tuntuu? Mikä ihmeen vesi, ihmettelivät nuorukaiset? (David Foster Wallace)
Kukko kuulemma munii nyt kun kuusituumaiset ja kakkosneloset on vihdoin siirretty syrjään. (Mytologinen taruolento)
Mytologinen taruolento 
Jätä kommentti