
Käväisin sattumoisin mittarilla, sillä suuntaan huomenissa pääkaupunkiseudulle kun on hoidettavia asioita. Kehäkolmosta ja kaikkee. Pensan hinta kuulemma laskee, kertoo varma ääni sieltä maan poliittisesta perseestä, näinhän on ollut koko vaalikauden ajan ja varmaan pitää edelleen paikkansa? Mittari oli S-ryhmän aabeecee, kolme toimivaa ja yhteen teipattu epäkuntoisuudesta viestivä lappu, eli se oli varmaan se dee jota ei mainita siinä logossa, joten kaikki toimii ihan normaalisti. Toi toimii, toi ei toimi, toi toimii, toi ei toimi… dee.
Renkaanvaihtoon oli ajautunut kaikenlaista sakkia aivan odotushuoneen täydeltä. En tiedä miksi kyseinen putiikki oli varannut minulle ajan juuri täksi päiväksi sillä ajelen kitkoilla joiden vaihtamisella ei ehkä ole niin kiire. Mutta olin laiska enkä vaihtanut tarjottua aikaa tuonnemmas.
Jouduin odottelemaan toimenpiteen valmistumista ulkosalla, sen verran niitä keuhkotautisia oli ahtautunut sisätiloihin. Olen ehkä kuntoutumassa pienestä flunssan poikasesta joten tietty varovaisuus lienee paikallaan, no, lämpötila on sentään vähän plussan puolella, eikä juuri satanut.
Katselin miten huolto (jälki)kiristi liikkeen etuoven eteen ajetun kulkuneuvon pultteja momenttiavaimella, se kuulemma kuuluu palveluun jos ei itse kykene. Niin, kyllä. Nuoriso on pilalla, ei edes osata itse kiristää muttereita?
Nythän ilmat pian ehkä lämpenevät, ellei ilmatilaan ja auringon eteen ajaudu lähiaikoina pirstaleita sotaa käyviltä alueilta. Etenkin jenkkien hybris saattaa ennakoida ankaraa debristä. Saas nähdä. Maamme arvopohjainen realismi jakaa asian tiimoilta teräviä kommentteja mediassa minkä ehtii. Selkärankaa etsitään edelleen, mutta voin tässä kertoa että sitä on vaikeata löytää jos sitä ei ole.
Pitäisi myös katsoa historiaan ja muistaa mikä valtioyhtymä niitä atomipommeja pudotti Japaniin aikoinaan. Ollaan niiden kanssa vähän niin kuin kompuksessa. Niin, se oli 1945, harva niin kaukaisia asioita muistaa. Se oli kuulemma välttämätöntä, kuten monet muutkin täysin tarpeettomat asiat, kuten sota.
Miten tuo juontui mieleen siinä ratin takana kun ajelin marketista kotiin? Ehkä ne mediasta luetut puheet erään sivilisaation hävittämisestä ovat jotenkin vaikuttaneet? Myös ”pommittaminen kivikauteen” kuulostaa tutulta, 1960-lukulaiselta mantralta. On niin paljon kysymyksiä, toisaalta voisi tietysti olla lukematta niitä niin sanottuja uutisia, eihän se pakollista ole.
Jos aurinko paistaisi ja kaikilla olis hyvä olla? Mikä ei tietenkään ole mahdollista?
Taidan olla vanha ja naiivi?
Olen vanha ja naiivi.
Täältä tähän…

Jätä kommentti