Kategoria: Uncategorized

Sattuu kaikenlaista pientä, kuin vahinkoa silmään jatkuvasti. Niin. Joskus ennen muinoin mentiin esimerkiksi katsomaan N. Gogolin Mielipuolen päiväkirja, nykyään tarvitsee vain avata kone ja vilkaista niin sanottuja uutissivuja ja siellä se mielipuolinen päiväkirja olla möllöttää.  Siellä muun muassa niin sanottu ”taloustiede” suosittaa näköjään jonkinlaista eläke-eutanasiaa? 

Huomaan muuten siinä katsellessani, eli lähes samaan aikaan, että erään Sari Valton ohjelmassa hyväosaiset kuusikymppiset kertovat näkemyksistään. Vaikuttaa varsin arveluttavalta, mutta voihan siitä varmaankin  jotain ”saada” jos on kuusikymppinen ja hyväosainen, esimerkiksi elokuvaohjaaja tai ainakin kirjailija jostain Loviisasta. 

Ei nyt ollut oikein intoa ja sitä paitsi jaksan edelleen juosta sen kympin. Siis nimenomaan juosta.  Olen varmaankin erilainen (nuori) yli kuusikymppinen. Noita niin sanottuja ’lajitovereita’ on lähtenyt jopa huomattavasti nuorempina, joten olen ollut taipuvainen ajattelemaan että tämä – siis elämä – on enemmän tai vähemmän tilapäistä, ikään katsomatta ja se voi päättyä yllättävillä tavoilla. Memento mori. 

Taisin kertoa aikaisemmin – siis lähinnä ja mahdollisesti ainoastaan itselleni! – että minulla on ollut duunissa päällikkönä niin sanottu renessanssinero, hän taisi käyttää tuota ilmausta kanssaihmisistä. ”Lajitoveri”? Hän muuten on myös ns. edesmennyt jo ajat sitten. Ei ehtinyt nähdä tätä, mahdollisesti tuota entistä elämää vielä monipuolisesti mielipuolisempaa aikaa. Tosin en ole ihan varma oliko tuo, nyt jo lähes parikymmentä vuotta sitten eletty aika sen selväjärkisempää kuin tämä niin sanottu ’nykymaailma’. 

Aivan. Yritin siis huvikseni kaivaa Yle Areenasta Mielipuolen Päiväkirjaa, mutta suoratoistohärpäke tarjoaa jotain ”Vakoojat” sarjaohjelmaa, vai mikä hemmetin podcast se nyt on olevinaan.  Tarmo Manni on kertakaikkiaan out ja last season? Olen sattunut kuulemaan ”Vakoojista” otteita autoradiossa, niin, onhan se näinä aikoina kenties myyvää päivitellä menneen ajan enemmän tahi vähemmän mielipuolisia käänteitä, kun stalinit sun muut siellä vilisee. 

Ajattelin ehkä, että tietty historiattomuus varmaankin siivittää moiset teokset sinne ylen kuunnelluimpien joukkoon joita sitten nousee sieltä massasta aivan kuin mainoksena kun hakee jotain aivan muuta. 

Sehän on sinänsä jännää, että yli kuusikymppisen, kenties eläkkeelle jo siirtyneen ihmisen niin sanottu ”odotusarvo” näyttää tässä ’nyky-yhteiskunnassa’ olevan että kyseisen määritelmän täyttävä henkilö aivan kuin vetäytyy jonnekin taustalle. Pitäisikö heiltä viedä paitsi eläke, myös äänioikeus, nykyinen ’ikäpyramidi’ muistaen?  Onko tämä edelleen ’yhteiskunta’? 

Yli kuusikymppinen eläkkeensaaja on poliittinen, mutta myös taloudellinen uhka nyt, kun nämä täysin järjettömät, mielipuoliset, yli vaalien ylittävät ”taloussopimukset” on useimpien puolueiden kesken näköjään ”solmittu”. Niistä ei varmaan livetä, mikä merkitsee että niistä melko varmasti livetään. 

Olemmeko tiellä hoivakotien helvettiin, aivan kuin ’huomaamatta’, vai olemmeko siellä jo?  

Taisin vähän provosoitua kun lueskelin muistaakseni Ylen sivuilta muutaman virkkeen nykyistä, aikamme ”talousnakkien” yhteistä eläke-eutanasiaa’, eli niin sanottujen taloususkovaisen toiveleikkuulistaa. 

Pitäisiköhän yli kuusikymppisellä olla oikeus – mitä ei nykyään mitä ilmeisimmin ole – päättää omasta kohtalostaan, eli lähteekö sinne hoivakotihelvettiin vai kenties sittenkin haudan lepoon? 

Kysymyshän on täysin hypoteettinen. Niin. Vaikka on luvaton, saattaa silti olla asianmukainen? Heikommat ne pyörtyili ja kirjoitteli asianmukaisesti lehtiin, sanottiin noin suunnilleen aikoinaan eräässä jo unohdetussa laulussa. 

Ehkä se oli 1970-lukua se. Vaikea tässä on jokaista säkeen pätkylää ajoittaa kohdalleen tahi muistaa oikein, kun olen jo omalta osaltani varsin pitkällä, esseilen täällä elon ehtoopuolella. Ja voidaan tietysti aina kysyä, onko tämä  ’asianmukaista’. Mutta ainahan kysyä saa.

Eli. Kuka näitä jaksaa seurata? Ehkä utelias? Siellä on nyt tarjolla muun muassa ”kuumaa renessanssimiestä” ja ”luvatonta rasvakauppaa”. Onneksi tällainen täysin tieteetön esseily ei vaadi lähdeviitteitä tahi muuta numerointia.  

Mulla oli muuten aikoinaan duunissa päällikkönä varsinainen renessanssinero, eli tuossa tapauksessa niin sanottu historiallinen yleisnero josta käy esimerkkinä Leonardo da Vinci joka hallitsi vähän sitä sun tätä. Tämä myöhempi renessassinero oli keksinyt itsensä ja hallitsi kaiken alalla tarvittavan ja paljon muuta. Twistin ylivoimaa & humanististen tieteiden kandidaatti, ei siihen sen kummempia vaadita. Makua joka lähtöön, esanssinero?

Kuuma renessanssimies on näköjään saanut aikaan joitakin haukahteluja mediassa, joten tuli otettua Rene Chänssi ja avattua Areena, sillä siellä on uusi sarja katsojalukuja ryydittämässä, eli  joku tyyppi joka näyttää elokuvia tuttavilleen jotka ovat jonkin sortin julkkiksia. Suomen mahd. seuraava bjöörnepori tai muu tennistähti? Yritän ymmärtää tämän mahdollisimman väärin ja onnistun aika hyvin, en tosin epäile noiden julkisten eläinten halua päästä näytille saamaan lisää sitä ruutuaikaa molemmille poskille, enkä myöskään epäile etteikö moinen hölmöily osoittautuisi ennen pitkää varsinaiseksi hitiksi. 

Hitti on sellainen, vanhalta määritelmältään niin sanottu ’iskelmä’, voimakas isku sinne ja todella syvälle tajuntaan ja munaskuihin. Pyhä jysäys? Jos nyt ilmoitan etten katsonut, etten jaksanut edes sitä ekaa jaksoa loppuun, niin voidaan todeta ettei sota tahi katsojatilastot yhtä miesoletettua kaipaa.  He muistavat olla kiitollisia: ”Kiitos kun sä kutsuit mut tänne!,  aina on hyvä kiittää jos saa pärstänsä Areenalle. Ei oikein hyvää päivää.

Köyhää pitää myös lyödä kepillä, mikä selittää osaltaan Ylen ja myöhemmin myös Hyväuskoisten Sanomien journojen mielenkiinnon ”luvattomaan rasvakauppaan”. On huomattu että netissä kaupataan Kelan korvauksella ostettua Apobase -rasvaetuutta, eli sanalla sanoen rasvaa. Apteekissa yli kakskymppiä tuupi ja netistä voi saada jopa vitosella! Journojen käy köyhää kateeksi, voi hyvät hyssykät! Missä luvaton rasvakauppa, siellä klikkiotsikko! Eräs Yläjärvi väitti muistaakseni taannoin että lopettaa klikkiotsikoinnin. Mitä saatiin? Saatiin lisää klikkiotsikoita. Onko tämä nyt se mahdollinen ”trendipahe”?

Kaikkea luvatonta ne köyhät keksii hengenpitimikseen?  Matalapalkkaiset lausuntoautomaatit, kuten farmaseuttinen johtaja ja yliproviisori kertovat meille, että vaikka ’köyhien’ toiminta ei ole suoranaisesti laitonta, ei yksityishenkilöiden tekemä kauppa ole ”asianmukaista”. 

Kyllä tässä yhteiskunnassa jokaisen pitäisi toimia ”asianmukaisesti” ja tietenkin ”luvallisesti”, nyt ja aina.  

Vähän tässä pyörryttää, vaikka en pyörry erityisen usein (itse asiassa harvoin, tuskin koskaan). 

Käväisin sattumoisin mittarilla, sillä suuntaan huomenissa pääkaupunkiseudulle kun on hoidettavia asioita.  Kehäkolmosta ja kaikkee.  Pensan hinta kuulemma laskee, kertoo varma ääni sieltä maan poliittisesta perseestä, näinhän on ollut koko vaalikauden ajan ja varmaan pitää edelleen paikkansa? Mittari oli S-ryhmän aabeecee, kolme toimivaa ja yhteen teipattu epäkuntoisuudesta viestivä lappu, eli se oli varmaan se dee jota ei mainita siinä logossa, joten kaikki toimii ihan normaalisti.  Toi toimii, toi ei toimi, toi toimii, toi ei toimi… dee.

Renkaanvaihtoon oli ajautunut kaikenlaista sakkia aivan odotushuoneen täydeltä. En tiedä miksi kyseinen putiikki oli varannut minulle ajan juuri täksi päiväksi sillä ajelen kitkoilla joiden vaihtamisella ei ehkä ole niin kiire. Mutta olin laiska enkä vaihtanut tarjottua aikaa tuonnemmas. 

Jouduin odottelemaan toimenpiteen valmistumista ulkosalla, sen verran niitä keuhkotautisia oli ahtautunut sisätiloihin. Olen ehkä kuntoutumassa pienestä flunssan poikasesta joten tietty varovaisuus lienee paikallaan, no,  lämpötila on sentään vähän plussan puolella, eikä juuri satanut. 

Katselin miten huolto (jälki)kiristi liikkeen etuoven eteen ajetun kulkuneuvon pultteja momenttiavaimella, se kuulemma kuuluu palveluun jos ei itse kykene. Niin, kyllä. Nuoriso on pilalla, ei edes osata itse kiristää muttereita?

Nythän ilmat pian ehkä lämpenevät, ellei ilmatilaan ja auringon eteen ajaudu lähiaikoina pirstaleita sotaa käyviltä alueilta. Etenkin jenkkien hybris saattaa ennakoida ankaraa debristä. Saas nähdä.  Maamme arvopohjainen realismi jakaa asian tiimoilta teräviä kommentteja mediassa minkä ehtii. Selkärankaa etsitään edelleen, mutta voin tässä kertoa että sitä on vaikeata löytää jos sitä ei ole.  

Pitäisi myös katsoa historiaan ja muistaa mikä valtioyhtymä niitä atomipommeja pudotti Japaniin aikoinaan.  Ollaan niiden kanssa vähän niin kuin kompuksessa. Niin, se oli 1945, harva niin kaukaisia asioita muistaa. Se oli kuulemma välttämätöntä, kuten monet muutkin täysin tarpeettomat asiat, kuten sota. 

Miten tuo juontui mieleen siinä ratin takana kun ajelin marketista kotiin? Ehkä ne mediasta luetut puheet erään sivilisaation hävittämisestä ovat jotenkin vaikuttaneet? Myös ”pommittaminen kivikauteen” kuulostaa tutulta, 1960-lukulaiselta mantralta. On niin paljon kysymyksiä, toisaalta voisi tietysti olla lukematta niitä niin sanottuja uutisia, eihän se pakollista ole. 

Jos aurinko paistaisi ja kaikilla olis hyvä olla? Mikä ei tietenkään ole mahdollista?

Taidan olla vanha ja naiivi?  

Olen vanha ja naiivi. 

Täältä tähän…

Ken on mielipuoli?

Yleensähän sitä ei mielellään huomata, varsinkin jos mielipuoleksi epäilty on ns. korkea-arvoinen kotimaan päättäjä, vaikka olisi moottorisaha tahi sakset jo siinä käsillä.  Näitähän on ollut, mutta enimmäkseen historiassa ja ei yhtään ”meillä”. Itse olen kuullut puhuttavan, että joku Rooman keisari kauan sitten. Meillä on ollut vain täysjärkisiä päättäjiä. Usein vedotaan myös siihen miesoletettumuistiin, että ei siellä ole ollut yhtä ainutta hullua, ei ainakaan miesoletettua. 

Mahdollisesti  epäilys on helpompi esittää jos päättäjä on jostakin etäältä.  Esimerkiksi rapakon takaa ja jos siellä mielipuolen kotimaassakin jo epäillään esimerkiksi mielenhäiriötä tahi vastaavat tiedot. Tässäkin tapauksessa ollaan vaarallisella tiellä, varsinkin jos meillä asuu sen golf-kaveri ja jäänmurtajatilaus on jo tehty.  Kuiskaillaan ja supistaan, etsiskellään sitä selkärankaa, että missä se on? 

Ken on matala-arvoinen?

Ilmaisu ”matala-arvoinen” vihdoin korkea-arvoisen rinnalle? Matala-arvoinen on siitäkin kätevä, että sellaista voidaan epäillä järkensä menettäneeksi ilman sen kummempia seurauksia.  Olen ollut huomaavinani että nykyään tehdään heti numero jos joku korkea-arvoinen kaatuu, kompastuu, likvidoidaan, muutoin kuolee tahi pahoin loukkaantuu. Otsikkoon kirjoitetaan varmenteeksi ”korkea-arvoinen se ja se”.  Yksittäinen Matala-arvoinen henkilö saa harvemmin moista huomiota, vai kuinka?

Tällä tiellä taitaa keskivertojouno olla vieläkin, eli se korkea-arvoinen on vähän niin kuin arvo-asunto siellä kantakaupungissa. Pitäisi varmaankin teroittaa ettei se Arvo Asunto ole mikään luonnollinen henkilö vaan lähinnä jonkun omaisuutta tahi vielä yleisemmin vain pankkivelkaa. 

Asiasta voitaisiin taittaa peistä esimerkiksi erilaisissa liiton seminaareissa ynnä muissa koulutustilaisuuksissa kuten tapana on.  Ja apua voitaisiin hakea myös erilaisten kansanarmeijoiden perinteisistä käytänteistä. Niissä korkea-arvoiset vetävät kättä lippaan kun matala-arvoiset lähetetään sinne rintamalle ja sama juttu kun niitä matala-arvoisia kärrätään sieltä rintamalta puolikuntoisina tai kuolleina takaisin, eli niin,  jo taas tekee korkea-arvoinen hartaasti kunniaa.  Hyvää osviittaa asiasta antoi jo kirjailija Väinö Linna eräässä teoksessaan vuonna 1954, eihän siitä niin kauan ole? 

Meneeköhän teräketju vaihtoon?

”Mika ja moottorisaha” Hyväuskoisten Sanomissa on näköjään ns. Herättänyt keskustelua kuin eräänlaisena pääsiäispainajaisena kyseistä aviisia lukevissa poliitikoissa.  Tulipa kirjoitettua kimurantti lause! 

Idiotismin nostaminen journalismin pyhälle alttarille kannattaa, sieltä se näkyy pitkään ja kauas. (pyrin välttämään näitä raamatullisia ilmaisuja, kuten perkele!)

Entä mikä on sahan merkki?

Kuvassa näkyi luultavasti Husqvarna, tuo kotoisa, alun perin ruotsalaisvalmisteinen kotimylly. Ja eihän siitä ole vielä kovin kauan kun hallituksen saksihenkilö oli otsikossa. Olikohan ne Fiskarssit?  Osaakohan tämä Mika viilata tuollaisen sahan teräketjun ihan omin käsin, ilman mitään lisälaitteita vai ostaako vanhan tylsyessä heti uuden kettingin tilalle?

Mitä ne tekee siellä?

 Astronautit syövät, nukkuvat ja käyvät vessassa. Onneksi näitä huumoristisia pläjäyksiä ei tarvitse keksiä itse, vaan ne voi kopioida suoraan päivälehden otsikoista. Vähän myöhemmin on astronautti sanaton.  Automaattinen otsikko? Kielimallin tekemä yhteenveto? Olen tosiaan sanaton. Ehheh-heh-heh. 

Onko ne oikeesti siellä?

Ja niin.  Jälleen ovat myös epäilykset heränneet että koko juttu tapahtuu jossain AI-sovelluksessa. Muistan kun kansakoulun pihalla eräs luokkatoveri epäili etteivät Buzz Aldrin ja Neil Armstrong laskeutuneet oikeasti kuun pinnalle, vaan kysymyksessä oli jonkinmoinen lavastus. Vuosi oli 1969 ja asiasta väiteltiin Toivo Pekkasen koulun pihalla syyslukukauden ensimmäisillä välitunneilla.  Niin. Jo tuolloin oli televisio. 

Sääennuste. Asteet nousevat sitten kun tämä kärsimysnäytelmä loppuu. 

Œ siinä ehkä Norjan ö-kirjain? Tuo pyöreä puolisuppea etuvokaali. Meni hetki etsiessä sopivaa näppäinyhdistelmää, tosin tuo œ ei yhtää näytä? siltä yliviivatulta œœlta. Sitä ei näköjään saa Macin näppäimistöllä aikaiseksi millään, että voi joskus aivan mitättömät asiat ärsyttää,  kuten toistakymmentä tuntia kestävät norjalaiset dekkarit, no, oppiihan siinä samalla esimerkiki Oslon kaupunginosia ynnä muuta tavattoman hyödyllistä. 

Löysin äskettäin todellisen jaarittelijan Jo Nesbœ’n hengessä, hän on Samuel Bjœrk. Yölintu meni vähän niin kuin lämmitellessä, mutta erityisen vaativa ja raskas kuunneltava on ehdottomasti Susi. Erityisen esteen sujuvalle kuuntelulle antaa eräs Markus niminen äänikirjanlukija, hän on jotenkin mieltänyt? että tarinaa pitää värittää kuin lukisi lapsukaiselle satua. Ja kyllähän me lapsukaiset kuunnellaan! Aika veijari siis. No.  Toistakymmentä tuntia pitkä äänikirja ei ole edes kovin pitkä. 

Tarkistin äsken, ja tosiaan David Foster Wallace’n Päättymätön Riemu (Siltala 2020) kestää suomeksi kuunneltuna 68 tuntia ja 46 minuuttia, tosin minulla on se aivan käsin kosketeltavana painoksena ja kertaalleen luettuna hyllyssä, piru tietää miten kauan sen tavailuun aikoinaan meni, se ei ole dekkari ja se oli vähän niin kuin sellainen tukiosto, se suomennos.  

Aiemmin olin lukenut Päättymätöntä Riemua alkukielellä jonkin verran, engl, Infite Jest. Kirjan kääntäminen on mahtanut olla aikamoinen seikkailu sillä teoksen kääntämisen arvioitiin joskus aikaisemmin olevan suorastaan mahdotonta.  Suomentaja Tero Valkosen työtä tuki Kari Hotakainen, joka oli aiemmin rikastunut? Kimi Räikkösestä kertovalla teoksellaan.  Äänikirjapalvelussa teosta lukee Olavi Uusivirta, ei muuten ihan niitä kaikkein surkeimpia äänikirjan lukijoita hän.

Mahdotonta lienee myös että suomennoksesta on sovitettu kuusiosainen radiokuunnelma, joka on edelleen Yle Areenassa, mutta ymmärrettävästi kuusi vähän yli 30 minuutin jaksoa ns. kuunnelmaa, on aivan eri teos kuin alkuperäinen Päättymätön Riemu. 

Jo Nesbœ’n Harry Hole tekee parhaillaan uutta tulemistaan Netflix’issä, sillä miten voidaankaan paremmin hyvä kirja pilata, kuin tekemällä siitä löyhähkösti kirjaan perustuva tv-sarja?  Mahdotonta? Toisaalta, jaksaahan sitä ainakin näin flunsassa katsoa sitä Holea tuubistakin.  Olen näköjän edennyt jaksoon kuusi, jossa on upottu jo aika tavattoman syvälle. 

Hole teeveessä ei tunnu juuri pahemmalta kuin Jukka Pitkäsen lukema, kiduttavat kuusitoista tuntia kestävä äänikirjaversio. Pitkänen on lukijana kuulemma äänikirjain kuuntelijoiden suosikki, eli siis melkein yhtä hyvä kuin Karoliina Kudjoi tai Krista Putkonen-Örn.  

Netflix’issä Holea on yhdeksän keskimäärin vähän alle tunnin mittaista jaksoa. Tuijotettavaa riittää. En osaa sanoa onko Holen seikkailu erilaisten päihteiden monipuolisessa maailmassa mielenkiintoisempaa kirjallisena kokemuksena vai tv-sarjana. Jotenkin tuntuu että viina ja pillerit on saatu tv-sarjassa kuvattua jopa tehokkaammin kuin kirjallisessa Veritimantit painoksessa.

Perinnetietoa lyhyesti: 

Kaksi nuorta haukea uiskenteli aamutuimaan lahdella kun vastaan tuli vanhan hauki joka kysyi nuorukaisilta että miltäs vesi tuntuu? Mikä ihmeen vesi, ihmettelivät nuorukaiset? (David Foster Wallace)

Kukko kuulemma munii nyt kun kuusituumaiset ja kakkosneloset on vihdoin siirretty syrjään. (Mytologinen taruolento)

Viisikymmentä vuotta sitten oli elintarvikealan lakko joka rajoitti joidenkin oikeutta juoda maitoa. En muistaakseni olisi muistanut koko juttua, ellei siitä olisi minulle mediassa huomautettu. Niin. En juo maitoa joten sikäli lakko ei rajoittanut vapauttani. Saattaa olla että pidin työläisten lakkoa vapautena sinänsä. En muista. 

Myöhemmin on ollut erilaisia kriisejä, jotka ovat esimerkiksi täällä syrjäseudulla rajoittaneet mahdollisuuksia päästä käsiksi esimerkiksi vessapaperiin ja jauhelihaan. Arvelin edellisen laajemman kriisin aikoihin että paikalliset tekevät varmaankin jauhelihasta ja vessapaperista jonkinlaisia kääryleitä. Niin saattoi olla? Vapaassa maassahan saa täysin vapaasti touhuta ja askarrella. Tosin en syö jauhelihaa, enkä varsinkaan vessapaperia, mutta onhan noilla artikkeleilla sellainen tietty yhteys.

Tuolloin rajoitettiin jopa vapautta matkustaa Uudellemaalle, tosin sekään ei erityisesti rajoittanut vapauksiani, sillä minulla ei ollut sinne mitään asiaa tahi edes toimitettavaa. Mitä minä Egyptissä teen?, kyseli jo eräs tuottelias, myöhemmin edesmennyt lauluntekijä aikoinaan. 

fraternité – égalité – liberté 

banalité ?

(kivasti tuo kieli taipuu)

Ai hemmetti, mieleen tässä juolahti tuo Ranskan kolmas, eli miten tuo tavaton, mutta täysin määrittelemätön? vapauden kaipuu noissa vanhoissa rock klassikoissa ilmeni.  Jimi Hendrixin sanoitusta vapauden aiheesta kuunnellen, vapaus näyttää olevan lähinnä vapautta jostakin tietystä naisoletetusta.   

Piti lisätä jokin vuosiluku tähän, se taisi olla albumi The Cry of Love, 1971.

Tuo hämärä rock-lyriikka tapahtuu aivan kuin suljettujen ovien takana, siellä naisoletettu työntää tikarinsa kirjoittajan kylkeen rajoittaen kirjoittajan vapautta. Ja. Rakkaus itkee. Vapautta olisi tuolla nimenomaisella hetkellä, että naisoletettu vetäisi tikarinsa, eli tuon ilmeisen sanan säilän ulos kyljestä ja sanoittaja – tuo miesoletettu – voisi näin ollen vapautua ja sännätä kitaroineen eteenpäin, vapaalle ja avoimelle tielle.  

Miten minulle jäi tuosta jotenkin sellainen vaikutelma aikoinaan, että henkilö ryntää suoraan seuraavan vangitsijan syliin?

Mutta eihän tuo vielä mitään! Noin vuonna 1975 Bad Company tiivistää:  

’Cos I’m a man, I got my pride, I don’t need no woman to hurt me inside.

Näitä kulttuurisia jälkiä. Korjataan. Edelleen? Huonon Seuran sanoittaja kaipaa erilaisten riitojen sijaan rakkautta. Voimme vain kuvitella miten hän haluaa sen ilmenevän. Eli Bad Company: Good lovin’ gone bad. En voi väittää, ettenkö olisi tuota nuoruudessani kuunnellut. ”bad company”, joka on kätevä kääntää: ”huonoa seuraa”. Pitänee paikkansa?

Mutta. Mutta, sitten muistuu mieleen että suomalaisessa modernismissa vapaus näyttäytyi umpihankena. 

”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki”

Sopiikin tietysti ,että nuo kaksi säettä on reväisty irralleeen suomalaisen filosofian tohtorin tuotannosta.  Nuo maantieteellisen vapauden modernistiset näyt kirjoitettiin jo ennen vuotta 1952. 

Aaro Hellaakoski: ”Good freedom gone bad”??? 

Ehheh-heh-heh.

Ehkä vapaus nyt myöhemmin on jotain ihan muuta vapautta, mahdollisesti umpihangesta ja muista aiemmin mainituista vapauksista?

Ja jo muinaiset roomalaiset, no, ei nyt sentään, mutta Dubrovnik, ehkä joskus 1400-luvulla: ”Non bene pro toto libertas venditur auro” – vapautta ei myydä edes koko maailman kullasta. Ragusan tasavalta. 

Vapautta ei tuolloin myyty edes kaikesta kullasta, mutta Napoleon valloitti kyseisen vapauden joskus 1800-luvulla.

Rikkonaisia vapauden lauseita.

Moralité ?

Vapautukaamme!

Jotenkin nämä ”elämäni munaukset” – siis niinku miten meni omasta mielestä? – päätyvät nykyään uutissivuille. Juutuupitähti mokasi keittiössä, eiku kesätöissä, että näin, kyllä hävettää, erityisesti näiden keskeisten tiedotusvälineiden puolesta.  Munauksia on julkaistu aiemmin niukasti jos ollenkaan. Munaukset ovat journalismin tulevaisuus, kysykää vaikka julkisen sanan neuvostolta, siellä aina ystävä. 

Homma näkyy nyt etenevän myös Hyväuskoisten Sanomissa jossa on varmaankin etsimällä etsitty ”käyttäytymissääntöjä” rikkoneita kunnon ihmisiä. Lakia kunnioittava veronmaksaja munaa asiakaspalvelussa, et. al. Hyväuskoisten Sanomissa ei näköjään mokailla vaan rikotaan käyttäytymissääntöjä. Piru vaanii yksityiskohdissa, puuttuu vain sport-lisäosa jossa on mukana keveitä kömmähdyksiä, kuten lääkärilaukku Leppäsuon Essolla tahi oksentelua alppiteltassa.  

Milloin repeää esimerkiksi ”Veemäinen källi Savossa” sinne otsikkotasolle siis, tai ainakin ingressiin? Tämä on vain kysymys ja kysymyksiähän pitää esittää?  Edellinen esimerkki aiheuttaisi runsaasti klikkauksia esimerkiksi eteläisen Länsi-Siperian alueelle niin sanotuista historiallisista syistä. Siellä Savolaisten Amerikka. Ja. Eihän niitä uutisia tarvitse niin kauhiasti etsiä, sillä munauksia ja jopa sarjamunauksia (engl. clusterfuck) sattuu jatkuvasti.

Millainen on eurovisio? Viisikymmentä vuotta sitten se oli Suomen Pump-Pump. Paheksutaan sitä tässä nyt vähän. Paheksumme vähän. No, ei se menestynyt siellä. Oikeastaan en vieläkään oikein ymmärrä, ehkä minulla ei ole eurovisioymmärrystä?

Muistan jotenkin hämärästi, että jotkut pohjoissuomalaiset vihdoin voittivat sen kisan, mutta siitä taitaa olla jo aikaa. Hallelujaa! Se se on rokkii, eikä viihdettä, ei. Tuommoinen lyhyt lainaus sallittakoon. Aikoinaan oli jokin sellainen ohjelmanumero muistaakseni Ylen rinnakkaisessa, että siellä sai joku aivan ”tavallinen ihminen” esitellä musiikkimakuaan muutaman kappaleen verran.  Vox populi siis valitsi yli vartin verran kappaleita valtakunnallisessa ohjelmassa. Se olis varmaan kivaa viihdettä nykyäänkin ja herättäisi keskustelua siellä kommenttilaatikossa. 

Kommenteista noin yleensä voidaan todeta että muut ovat yleensä väärässä. Näin asia on ollut maailman sivu. Sikäli hedelmällisiä nuo erilaiset kommenttipalstat joissa saattaa päästä purkamaan sydäntään jos arvostelma, eli mielipide on sopiva, eli välttää ennakkosensuurin. Parempi soittelematta. Noin niin  kuin yleensä ja keskimäärin. 

Tämä rokkihan tulee siitä englannin sanasta rock joka kuvaa kiveä tahi kalliota. Eräs Frank Zappa julkaisi aikoinaan kappaleen ”Help, I’m a rock”. En oikein tiedä miten se pitäisi kääntää. Apua, olen kivi? – Apua olen kallio? Ehkä siinä jollakin sarkastisella tavalla oli ja on kysymys Elviksestä, siis siinä erään Zappan eräässä kappaleessa. 

Minua se jotenkin silloin joskus vähän huvitti, siis se erään Zappan kappale, Elvis ehkä ei niinkään, sillä hän kuulemma elää yhä. Tuoreita havaintoja raportoidaan jatkuvasti. Minäkin havaitsin kerran yhden Elviksen, jos ei ollut aito niin doppelganger, taisi olla rautatientorilla.  Kai sen on joku muukin havainnut. 

That’s alright ma!  Done got wise?

En löytänyt yhtään mämmiä mistään. Taitaa olla liian aikaista, tosin olisin hävittänyt kaikki ellottavat tuokkoset nopeasti, ja häätänyt tarpeen tullen myös sen pitkän hiihtäjän, eli ei meidän jääkaappiin. Niin sanottu NIMR, eli Not In My Refrigerator -ilmiö. 

Jos havaitsette mämmiä, ohjatkaa se sinne ja mielellään syvälle, mutta ei tänne.  

Myös kuustuumien ja kakkosnelosen ihannointia on näkynyt kiitettävän vähän, vaikka tein asian varmistamiseksi lyhyen kävelylenkin tässä kevyehkössä flunssassa. Jos havaitsette kuustuumia ja kakkosnelosia, varastoikaa myöhempiä rakennushankkeita varten, eli ei mitään paikallista golgataa näille kulmille, kiitos. 

Lenkki aiheutti voimakkaan yskänpuuskan, joilta olin säästynyt sitten eilisen. Näyttää että käyskiminen lähiympäristössä oli ennenaikaista. Yskiminen sen sijaan ei.  Pitäis vaan yrittää olla hissukseen vielä muutama päivä, eikä sekään taida nyt käydä että pakenen mahdollisia vieraita mökille. Siellä ei olisi ketään lisäkseni.  Nyt taitaa olla että siellä ei tosiaan ole ketään.

Aikaa kului joskus kauan sitten sen kissan miettimiseen. Eli onko se edelleen siinä suljetussa huoneessa josta itse olitte äskettäin poistunut? Siis siinä huoneessa mihin se niin sanotusti jäi, eli missä viimeksi havaittiin. Teorian tuumailuun kuuluu tietysti että suljit sen oven perässäsi, varsinkin kun ei ollut sitä Huslabin vastaavaa siellä huutamassa että ”vedä se ovi perässäs kiinni” kun tulet tänne eeekooogeehen. Mutta olen tottunut huonoon palveluun huslabissa ja muualla ja kautta aikojen. 

Pitikö minun tässä viitata niihin kuuluisiin teoreetikkoihin jotka toivat kissan nuorten filosofian opiskelijoiden tutkaan. En nyt tarkoita mitään Derridaa, vaan viittaan kymmenien vuosien päähän. Siellä niitä suuria ja pieniä wittgensteineja väijyy. Ihminen ei näe itseään, ei omaa näkökulmaansa. Ei edes äsken suljettuun huoneeseen jättämäänsä kissaa. Saati sitä mitä jää HUSlabin EKG-huoneen ulkopuolelle. 

”Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss mann schweigen”

No niin. Tämä on niin sanottua teoriaa.  Alkuräjähdys on teoreettinen käsite joka loi puolestaan käsitteen aika, mutta emme voi kysyä mitä oli ennen sitä. Olikohan käsitettä ensinkään? Ehheh-heh-heh! Niin. Ja juuri siksi sitä usein kysytään. Siihen on vastaus saksaksi tuossa yllä. 

Kuljin aikonaan silloin tällöin briteissä valmistetulla avomerikajakilla Miessaaren (Espoo) puolustushallinnollisen alueen ohi matkallani jonnekin kauemmas, etäälle, eli lähes aina Porkkalan niemen tuntumaan, siellä Skorvö, jonka Merenkulkuhallitus tahi muu viranhaltijain putiikki on  näköjään merikartoissaan myöhemmin nimennyt Skorvan’iksi.  

Siellä oli ja taitaa olla vieläkin erään melontaseuran kiinteistö, aika vähän käytetty noihin aikoihin.  Mutta, mutta, usein sieltä Miessaaren keskeltä, puiden lomasta kurkisteli tutka-antenni tuolloisessa ajan tulemassa. Minusta jotenkin tuntui että minua tarkkailtiin. 

En tiedä miksi tuo muistui mieleen, mutta, mutta,  olikohan eilen kun kävi ilmi että kouvolalaisten golgatalle, Mielakan jätemäen päälle on nostettu puolustushallinnon havainnointilaite, aikamoinen möhkäle, tarkkailemaan mahdollisesti idästä saapuvaa lentoliikennettä. Möhkäle ilmestyi paitsi golgatalle myös uutisiin. Tällä kielellä on tietenkin, ihan käytetystä kielestä riippumatta vaikeata antaa mitään luotettavaa kuvausta itse asiassa yhtään mistään, sillä väärinkäsityksen vaarat ovat alituiseen melkoiset. Kouvolan Möhkäle?

Niin ja varsinkin kun sinne Mielakkaan tietysti odoteltiin uskovien päissä jonkinmoista ristiä tai ainakin miespappia, mutta saatiin sanoin kuvaamaton möhkäle. Juuri nyt näihin aikoihin. Good Friday. Mistähän muuten juontuu moinen englanninkielinen ilmaus, välillä kysellään. Varmaankin kunnon krusifiksointi siis, kun on Good, eli tässä tapauksessa holy eli siis pyhä. 

Aikoinaan muuten eräs pappishenkilö toivotteli ”Hyvää pyhää” juuri ennen näitä aikoja minulle henkilökohtaisesti eräänä vuonna erään kaupungin uimahallissa, mikä pisti epäilemään että mitähän tuo ukko-oletettu oikein tarkoittaa, sillä pyhäähän se, varsinkin kaikenlainen kärsimys. Huslabin eekoogeessä ja muualla.  

Ajan tuleminen ei lakkaa sillä sitä tulee koko ajan jostain lisää. Näin on ollut sitten alkuräjähdyksen. Sen luontoista se, tuleminen.

…sama aatos lähes kaikilla tai oikeastaan ihan kaikilla, niinhän se tietysti on? eli yleistä samanmielisyyttä ei pidä valtakunnassa vähätellä, sillä se ulottuu maailman yksituumaisimmassa maassa ja kansassa lähes kaikkialle, kuten yleinen iloisuus kaikenlaisten vastoinkäymisten äärellä, sanottakoon tässä nyt kuitenkin, että niin sanotuista asioista ei kannata etsiskellä mitään logiikkaa sillä sitä ei ole sillä  pikemmin etenemme intuitiivisella tuntumalla kohti huomista ja joudumme puolivahingossa kaikenlaisten tekstien äärelle 

niin, kuka se oli se puolivallaton leskimiesoletettu aikoinaan? ehkä puolivahingossa? en muista enää kuka hän oli, mutta nyt kuitenkin täysin harmiton pila baletissa aiheuttaa yleisen vittuuntumisen, eli joku tanssija on maininnut erään diabeteslääkkeen jolla on haittavaikutuksia kuten pahoinvointi, närästys, ummetus ja ripuli sekä sokerina pohjalla sappikivet, samalla huomaan että  moneen julkiseen ruutuaikarintaan on ilmestynyt pinssi, saisinpa sellaisen eliitin-some pinssin jota voisin käyttää julkisissa tilaisuuksissa joissa en tosin käy, kirotaan että on se hemmetin aprillipäivä nyt

mutta, mutta käy myös ilmi että kansallisbaletissa podetaan läskifobiaa, mitä Cervanteskin tästä sanoisi? suoraan sanoen täytyy myöntää etten tiedä, mutta saatan silti paheksua aika syvästi moista, onko tuolle fobialle jokin luonteva suomenkielinen ilmaisu kuten sairaalloinen pelko, kammo, kauhu, monella sanalla sanoen syvä vastenmielisyys jotakin kohtaan joka siis yleensä selätetään tiivistämällä edellinen luettelo yhteen viiden kirjaimen yhdistelmään,  siis fobia, käynnistän auton ja ajan saksalaiseen valintamyymälään joka on tulvillaan asiakkaita näiden pyhien joita en vietä kynnyksellä ja hankittuani lisää salaattitarpeita yritän kassalla esitellä kännykässä olevaa etukorttia eli skannata, mikä ei, ei, no, voi vittu, ei onnistu, sitten joku naisoletettu siinä takana yrittää neuvoa miten se skannaus sujuu, minne helvettiin meillä on kiire, ellei juuri sinne? 

huomaan kirjoittavani erään nobelistin hengessä pitkää litaniaa päässä joka pitäisi saada jollekin alustalle ennen kuin se katoaa tajunnasta, kaikenlaista sitä tulee näinä flunssa-aikoina luettua! ehkä onnistunkin siinä kirjauksessa vielä illemmalla, ehkä en, auto lähtee nyt hyvin käyntiin kun starttimoottori on vaihdettu, ennen vanhaan katsottiin tulpat ja katkojan kärjet, 

mutta se ei ole enää nykyistä miesoletetun moottoritietoisuusnykyisyyttä ja ensi viikolla saan alle viime syksynä hankitut kesärenkaat aluvanteilla, kirjailijaliiton sivulla julkaistussa haastattelussa muistellaan akateemista karjalaseuraa, ei tosin kovinkaan lämpimästi ja huomaan kotona että aks-Suomen perillinen Suomen Sikalehti kunnostautuu viikolehtenä kuten ihan joka viikko esittelemällä niin sanotun ”viikon fasistin”, tällä kertaa eräs Sebastian, 

ajattelen että niin sitä pitää, mutta mahdollisesti eniten ihmettelen kyllä edelleen erään Paretskoin päätymistä Sikalehden mukamas-huumoria-osastolle, muistaakohan kukaan enää pahkasikaa? mutta  hänen kohdallaan kysymyshän voi tietysti olla ihan pelkästään rahasta, 

paitsi että ei voi

Muistelen joskus Paavo Haavikkoa. Tai aika usein. Ja olen taipuvainen haaveiluun. Menneisyyden figuuri ehkä? Taitaa olla että hänet on jo unohdettu? Tosin jotkut muistavat. Kuten se poika joka luki Paavo Haavikkoa. Eräs Tommi, hän on kirjailija. Myönnetään toiseus. Olen lukenut paljon Paavo Haavikkoa. Kuulun niihin jotka myöntävät lukeneensa jo poikasena Paavo Haavikkoa. 

Yritän välttää torttua toisen päälle, mutta itse asiassa on olemassa eräs ehkä Paavo Haavikon teksti jossa niin… siinä kokoelmassa mainitaan Porin Peräaukko minkä kautta silmäätekevät voivat kriisin tullen nopeasti poistua ulkomaille Ruotsiin. Turvaan sinne Pohjanlahden tuolle puolen. Siellä aina ystävä. 

Pitäisi oikeastaan tutkia onko Porin Peräaukko -suunnitelma edelleen olemassa. Mistä sen tietää? No ei yhtään mistään. Tai voihan olla että muistan esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten luetut teokset ja tekijät väärin. Vaikea tätä on tässä selittää, mutta näin nyt tässä menneitä muistelen, sillä en löytänyt mistään teosta tahi hakutulosta josta asia selviäisi vuorenvarmasti. 

Vaikeasti selvitettäviä asioita on itse asiassa aika paljon, eli lukuisia.  Esimerkiksi erään varmuusvaraston päälle rakennettu puisto. Tuolle entiselle öljysatama-alueelle on kuitenkin jätetty pumppaamorakennus ja rantaan tankkilaivalaituri, josta on viitoitettu väylä ulos merelle.  Olisikohan kovinkaan hämmästyttävää, jos kävisi ilmi että tuon puiston alapuolelle louhitussa luolastossa on edelleen tuhansia tonneja erilaisia öljytuotteita? 

Kännyköihin saadaan kuulemma runsaan vuoden kuluttua kansallinen droonihälytys. Valtakunnajohtaja Orpo on puolestaan sillä tavalla turvassa, että päässee lähivuosina noin tunnissa junalla Turkuun, mikä on melkein Ruotsissa, eli ei aivan turvassa. Jonkinlainen turvapaikka kuitenkin siellä Köyliön suunnalla. Mitä siellä Köyliön järven jäällä tapahtui? Mutta ei nyt mennä siihen vaan pysytellään näissä hälyytyksissä.

Jos minulta juuri nyt kysyttäisiin, en varmaankaan osaisi sanoa mitä häly(y)tyksiä valtiovalta tällä hetkellä voi kansalaistensa kännyköihin lähettää. 

Taitaa olla että jos niitä haluaa kännykkään, pitää ladata 112-sovellus. Minun puhelimessani ei ole, eli mahdollisesti en ole tällä hetkellä riittävästi varautunut, enkä varsinkaan turvassa. Lataan nyt sovelluksen ja käy ilmi että Iitissä on jokin tie suljettu liikenteeltä jostakin syystä. Mutta ei yhtään droonia, siis Iitissä, missä asuu se kuuluisa Iitin mummo. 

Eräs Yleisradion entinen teknologianero (luultavimmin synkintä SuoKustaa) kertoi minulle aikoinaan, että teknologiauudistukset maksaa periaatteessa ”se Iitin mummo”. Olinkin sitten aika hämmästynyt Iitin mummon suuresta varallisuudesta, sillä pian jopa jokaisen niin sanotun aluetoimittajan pöydälle nostettiin henkilökohtainen tietokone joka oli yhteydessä Pasilan keskushautomoon, 

Mutta palataan vielä tuohon edelliseen.  Itse asiassa kysymys taitaa tässä 112-tiedotteessa olla ojarumpujen vaihdosta Iitissä. Ei siis mitään kovin jännittävää täällä Länsi-Siperiassa. Mutta, mutta, kyllä kai ojarummuistakin pitää ihmisiä varoittaa, varsinkin niiden vaihtamisesta, eli tie poikki. Ja ehkäpä olisi hyvä edetä varoituksissa myös siltarumpuihin, sillä siltarumpupolitiikka näyttää parhaillaan tekevän uuttaa tulemistaan. 

Tästä melkoisen varmana osoituksena on Hyväuskoisten Sanomien muistaakseni eilinen juttu jossa Keskustan Markus Lohi varoittaa tulevista talouskriiseistä aivan kuin hänet olisi jo valittu seuraavaksi valtiovarainministeriksi.  Saattoi se juttu olla tänäänkin, kuka näitä kaikkia SuoKustapoliitikkojen jorinoita muistaa? 

Varmaankin se eräs vantaalainen demarijohtaja kaavailee punamultaa jos sattuu nousemaan hallituksen muodostajaksi, jolloin valtiovarainministeriksi nousee ilman muuta seuraava, vallan melskeissä jalostunut väyrystelyn inkarnaatio, tämähän on nähty jo monasti aiemmin.

Kyllä jonkinlainen vaaratiedote olisi paikallaan? Vai mitä?

Ennen vanhaan vaaratiedotteita luettiin radiossa ja televisiossa. Lisäksi radiotiedotteilla etsittiin esimerkiksi matkustavaisia (N.n. matkalla jossain Suomessa) joita kehotettiin ottamaan yhteys kotiväkeen tahi omaisiin. Ja joskus jopa viranomaisiin.