Kategoria: Uncategorized

Satoi vihdoin lunta. Tämä on tuore havainto ja näyttää että ohut luipeite sulaa tästä itäisen Suomenlahden rannikolta varsin nopeasti. Tuulee 10 – 17 m/s. Pakkasta oli yöllä pahimmillaan 0,5°C. Kylmää siis rannikolla ja näillä erilaisilla pirunsaarilla, kuten Tiutisessa, Kirkonmaassa ja Rankissa jotka ovat aikojen kuluessa palvelleet rannikon asukkaita erilaisissa tarkoituksissa, kuten maan puolustuksessa ja työläisten asuttamisessa. 

Tarina kertoo että eräs tiutislainen pienyrittäjä rakensi edellisellä vuosisadalla saareen uuden talon. Kokoomuslaisen rakennustarkastajan kanssa oli koko projektin ajan jos jonkinlaista kiistaa, mutta kun pienyrittäjä sai talon lähes valmiiksi ja kysyi rakennustarkastajalta voiko talon maalata punaiseksi, myöntyi rakennustarkastaja heti ja sanoi että kaikki talothan ovat Tiutisessa punaisia. 

Aikoinaan joko Kirkonmaahan tai Rankkiin tuotiin jostain sisämaasta eli Savosta tahi etäämpää alokkaaksi eräs nuori mies. Hän ei suostunut juuri puhua pukahtamaan, mutta vastasi toisinaan kantahenkilökunnan tiedusteluihin: ”tuulee”.  

Kantahenkilökunta arveli, että kaverin päässä on jotain vikaa ja mies lähettiin pian yhteysaluksella takaisin mantereelle. Kun yhteysalus kiinnittyi Kotkassa, hyppäsi mies nopeasti aluksesta ja sanoi: ”jo lakkas tuulemasta”. Väitetään että tämä tarina on tosi. En osaa sanoa. Nyttemmin koko niin sanotuttu ’rantapyssy’ on lopetettu. Kuka enää muistaa mikä sen virallinen nimi oli?  Jotkut puolitutut palvelivat ja kärsivät noilla pirunsaarilla jopa yhdeksän kuukautta ja Tiutisessa kenties koko elämänsä. 

Somessa käy jonkinlainen ’poliittinen keskustelu’ kuten niin usein, eli ihan joka päivä. En taaskaan aivan ymmärrä? Mitä hyvää vantaalainen, jo näköjään ennalta valittu pääministeri, on tuomassa kotimaiseen politiikkaan? Tai no, jos eduskunnassa voimasuhteet muuttuvat, saadaan varmaankin Anders Behring Breivikin ’innoittaja’ vihdoin ajettua pois puhemiehen paikalta. Tai mistä minä tiedän, ehkä vantaalainen, tällä kertaa jo etukäteen valittu pääministeri on itse asiassa nykyisen puhemiehen parhaita kavereita. 

Hyväuskoisten Sanomista luin myös ilahduttavia epäuutisia, kuten että kokoomuslaiset haluavat Orpon jälkeen johtoon erään mäntyharjulaisen. Lisäksi eräs Häkämies (tuo merkittävä käännösvirhe, eli ”carbon monoxide man”) vaatii samassa läpyskässä lisää pituutta ja heti, mikä on hänen kohdallaan tietenkin aivan ymmärrettävää, sillä hän on erään itäisen työläiskaupungin kasvattina ollut aina ensimmäisten joukossa puolustamassa duunarien etuja yhteisrintamassa muiden vantaalaisten sosialidemokraatteja lähellä olevien pelto-, ynnä muiden mäkien kanssa. (whheh-heh-heh) 

Taistojen tiellä siis? No ei aivan, mutta muistamme, puhumatta muista niin sanotuista ’taistolaisista’, joita kukaan tuskin enää muistaa, että vastavoimat ovat vuosikymmenten kuluessa ahkerasti vandalisoineet kaupunkiin vuonna 1979 pystytettyä Leninin patsasta. 

V.I.Leninin muistomerkki oli itse asiassa Neuvostoliiton epäsuora lahja Tallinnan ystävyyskaupungilta, eli eräänlainen ”kommunistien juoni”. Kun valta vaihtuu niin patsaita kaatuu, sano.  Myöhemmin Kotkan kaupunki on siirtänyt patsaan sisätiloihin, maakuntamuseoon, jossa se ehkä edelleen jököttää. Luovutuspuheen piti Neuvosto-Viron kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri Karl Vaino, aiemmin Kirill Volnov. Kuka vanhaa muistaa, sitä tikulla, hemmetti sentään!

Mutta onhan Kotkassa meriakvaario, osittainen merimuseo  yhdessä turkulaisten kanssa ja leveä, eli niin sanotusti ’nelikaistainen’ E-18 tie menee siitä Kyminlinnan ohi kohti Pietaria.  Häkämiehen ajama tiehanke ohitti aikoinaan, sanoisinko muhevasti nyttemmin rakentuvan, persujen ajaman, muutaman ohituskaistan mittaisen levennyksen kohti ”ystävyyskaupunki” Kouvolaa. 

”Ohituskaistalla kohti Kouvolaa”, kuulostaako tämä houkuttelevalta? 

Tai kuten eräs kotkalainen keskiasteen opettaja aikoinaan kysyi: 

”Tuntuisko tämä teistä hyvältä?”

Ei ole satanut lunta, ainakaan paljon, tai jos on, niin se on ollut niin vähäistä että on sulanut välittömästi, jäänyt huomaamattomaksi. Saitko muuten unta? Tavanomainen syksy pikemmin, kuten näin alkukeväästä toisinaan. (Isäntien) Viirit liehuvat harmaata taivasta vasten ja pihakeinu keinuu itsekseen navakassa luoteistuulessa.  Nukuitko hyvin?

Ajan osuuskaupasta kotiin (täällä ei ole muita kauppoja lähettyvillä), tässä matkalla on monenmoista nähtävää, kuten maalaisten talot ja viirit tangoissa, kotipihalla totean tilanteeni, ei viiriä. Huomenna saattaa mukamas jopa Helsingin Lippusalkotehtaan tietämillä tupruttaa lunta. Tulevaisuuden ennustukset kertovat.  Aikoinaan sieltä Yleisradiosta väliin kerrottiin että lunta tai vettä ”tulee”.  Siis, jollain kanavalla siellä oli meneillään lähes jatkuva tuleminen.  

Nykyään niitä (kanavia) ei juuri erota toisistaan, sillä ne matkivat taitavasti toisiaan säilyttääkseen mukamas suosionsa. Tosin Yle Vega on edelleen helppo erottaa siitä, että siellä puhutaan toista kotimaista kieltä. Tuo poikkeus, on siis se joka ”vahvistaa säännön”.  Pistän säännön lainausmerkkeihin koska se ei ole mikään ”sääntö” vaan wanhan kansan höpinöitä (vrt. se mikä ei tapa, vahvistaa).  

Onko ”isännänviiri” nykyoloissa mahdollinen? Huomaan, ettei tehtaan katalogissa ole sille toiselle viiriä.  Ei ollenkaan.

Toinen ei voi nostaa salkoon viiriä vaikka olisi paikalla. Viiri nostetaan kuulemma salkoon silloin kun isäntä on paikalla, kertovat sekavat liputussäännökset tai kielimalli, en muista. Onneksi en ole isäntä, ei tarvitse tässä lähteä lipputangon ja viirin ostoon. Olen se toinen joka on kotosalla ilman viiriä. 

Itse asiassa on aika vaarallista olla se toinen. En yleensä mainitse olevani toinen, vaikka olen. Sille toiselle tehdään useasti kaikenlaista hallaa. Joskus toinen pääsee jopa otsikkoon, esimerkiksi ”Mies ampui toista”, taitaa olla tuttu? Toinen saattoi siinä juuri päästä hengestään. Kuka on se toinen? Kuka auttaa toista? Onko hän jonkinlainen uhrin synonyymi? Haluaisimme että pysyttelisit hengissä ja olemassa, vaikka olet se toinen. Joku, ehkä toinen kirjoittaa marginaaliin: ”Onko tosiaan näin?” 

Toiseus on tunnustuksellista. Olen sen tunnustanut. Katsotaanpas, kun on tällainen keli niin kooklen typerä kielimalli kertoo teille että viiri kannattaa kovalla tuulella laskea alas (vaikka stadin lippufabriikki on kutonut sen kestävästä materiaalista). Mutta se ei ole toisen, vaan ensimmäisen, eli isännän viiri. Kannattaako nyt tunnustaa toiseus? Miten on? 

Milloin toiseudelle kudotaan viiri? Miten toiseus erotetaan siitä ensimmäisestä? Luulen nykyään tietäväni, mutta en anna mitään tietoteoreettisia selityksiä, sillä on jo myöhäistä.  Luultavasti. (mahdollista jos ja vain jos!)

[Gotta keep shaking my way out]

Erityisesti sitä erotusta etsiessä on kulunut tämä elämä. 

No niin, tuuli oli tänään puuskissa parhaimmillaan jotain 16 m/s, kiertelin meren lahtia, pidin yhden maatauon kun takamus ei nyt jostain syystä oikein kestä istumista ton kuivapuvun kanssa.  Istun kajakissa ja merellä on kunnollista.

Myöhemmin, illalla, voi vaikka lämmittää saunan. Koivujen oksat, nyt hiirenkorvilla, hipovat taivaankantta, vielä viikko tätä vuoden hienointa kuukautta jäljellä!

Kuukauden eivät avaudu minulle siinä järjestyksessä kuin ne on kalenteriin merkitty. Muistelin että tammikuussa olin ehkä jo aloittanut luisteluhiihdon tavanomaisten juoksulenkkien lisäksi. Tai sitten se oli vasta helmikuussa. Joo, tarkistin asian siitä Polarin ihmesovelluksesta josta yritän parhaillaan eroon, umpihankihiihtoa tammikuussa, luisteluhiihdon aloitin kunnolla vasta helmikuussa. Lunta oli aika niukasti. 

Kaupunki avasi jäähallia kiertävän, maksullisen tekolumiladun. Kuusikymppiä kausi, muistaakseni. Hommasin sitten myös perinteisen sukset ja monot kun luistelumonot hiersivät jossain vaiheessa aika voimakkaasti. Sitten satoi sen verran lisää lunta että ne vähän pitemmätkin hiihtolenkit avautuivat. 

Tammikuussa oli helvetin kylmä, mutta sitten sää lauhtui aika paljon eikä kovia pakkasia enää koettu. Vaikka minä ajattelin, ei oikeastaan pelkäsin, että ehkä maaliskuu maksaa kovina pakkasina lauhan helmikuun, mutta niin ei käynyt. Sitten alkoi julma huhtikuu, ensin aika lauhkeana, mutta myöhemmin aurinkoisen kylmänä yöpakkasineen. Polttopuita kului edelleen jonkin verran muuhunkin kuin saunan lämmittämiseen. 

Pieni flunssa maalis-huhtikuun vaihteessa, siitä Polarin ihmesovelma rätkäisi kasan ”passiivisuusleimoja”, todella kannustavaa! En voinut noin kymmeneen päivään paljon liikkua. Vai edellyttäiskö kunnon Polar-suorittaminen pientä sydänlihastulehdusta? 

Ekan kajakkilenkin heitin yhdestoista päivä huhtikuuta, eli lähes kuukautta myöhemmin kuin viime vuonna. 

Saatoin mainita äskettäin tässä erään lääkärikeskuksen. Itse asiassa epäröin hieman. Se jäi vähän vaivaamaan, siihen liittyy kaikenlaista. Onhan kysymyksessä lääkärikeskus. Niin, sieltä tietoja vuoti  aikoinaan silloiselle työpaikalle. 

Muistelen menneitä, ehkä huhtikuussa? Niin, ehkä se oli huhtikuu. Lääkärikeskus. Lääket.lis. A. Ameeba, hän piirtelee alkueläintä ruutuvihkoon ja selittää että ihminen on aivan kuin kehittynyt tuosta alkueläimestä. Ehkä parikymmentä vuotta sitten minulla on raskaan ryyppyputken jälkeinen olotila ja kokeilen kirjoittaako tuo runoilija minulle sairaslomaa ja kylkiäisiksi jotain rauhoittavaa.  Olen sittemmin lopettanut alkoholin käytön kokonaan, mutta se on ihan eri tarina. Näistä muistoista on jo aikaa. 

Sitten se tulee, sieltä, töks, siihen samaan muistoputkeen. Pysäytä muisti! En ihan ehdi pysäyttää sitä, ja niin, tosiaan, isä nostettiin venesataman pohjasta eräänä keväänä laiturille, ruumiinavauksessa alkoholia oli promilleina vähän yli kaksi ja lisäksi koko joukko lääket.lis. A. Ameeban määräämiä mömmöjä. Ehkä se oli minun faija, vaikka en sitä koskaan kunnolla tuntenut. Sillä oli pilkkihaalarit ja nokian neljäkolmoset jalassa. Se asui yksin. Mutsi oli jo ajat sitten lähtenyt sen luota. Niin, ei niillä vehkeillä kevätkylmillä kovin pitkälle ui. 

Jospa minä joskus kasaisin siitä muistosta jotain fiktiivisen kunnollista? 

Muistan kun poliisi osoitti että kun lähdet tosta ovesta vapaus on tuollapäin ja vankila siihen toiseen suuntaan. Kävin poliisilaitokselta hakemassa faijan henkilökohtaiset tavarat, vähän kolikoita, kello, ja sen sellaista, mitä nyt taskuista löytyy. Se kyttä varmaan epäili että mulla oli jotain tekemistä sen kuoleman kanssa. Ei ollut. 

Minulla ei ollut mitään tekemistä sen ihmisen kanssa, paitsi että kävin kerran näyttämässä sille tytärtäni kun se oli ihan pieni. Ukko sanoi että olen minä lapsia nähnyt ennenkin ja meni takaisin olkkariin katsomaan telkkua ja juomaan bisseä. Siitä alkoi pitkä putki kohti pohjaa. Yksi niistä pelastuslaitoksen sukeltajista kysyi minulta myöhemmin että oliks se sun isä? 

Joo, oli. Myönsin. 

Käväisin pitkästä aikaa Tilkunmäellä, sieltä on aika hyvät näkymät merelle ja maastoon. Aika tuulinen päivä, ei näköjään yhtään pudonnutta lennokkia, ei edes venäläisiä soikioita Itäisen Suomenlahden taivaalla. Täällä on kaikenlaista häirintää, niin sanottua GPS-häirintää ja lisäksi naapuri häiritsee ajoittain tietoliikenneverkkoa. Ei olla kovin hyvissä väleissä. Rajalle on tästä noin 8 kilometriä niin sanottua linnuntietä. 

Tuli luettua vähän Hyväuskoisten Sanomia (hs.fi), ei tietenkään olisi pitänyt. Siellä joku taloususkovien (ökönöömi?) edusmies esittelee näkemyksiään ja pääkirjoittaja puolustelee nykyisen hallituksen niin sanottua ”talouslinjaa” sekä katselee asiaa seuraavien vaalien yli, eli mistä kaikesta vähäosaisten tulee luopua. 

Se on sitä hyväosaisten ”solidaarisuutta” se. Tuollaisen katsauksen saa tietenkin rahalla, siis maksamalla tarpeeksi korkeaa palkkaa ”nimettömälle pääkirjoittajalle”. 

Ruotsalainen tutkimus kertoo miten kokaiini kirittää lohen uintia vesistössä. Kokaiinia ja sen hajoamistuotteita saaneet lohet uivat tutkimuksen mukaan pitemmälle. Käyn silloin tällöin ostamassa kalaa eräästä kalakaupasta. Pitäisikö jättää kokaiinilohi ostamatta? Tosin tutkimus ei kerro paljonko norjalaisessa merilohessa on niin sanottuja ’jäämiä’. 

Olen ajatellut, että tarkastelisin paria vanhaa, kustantajien jo ajat sitten hylkäämää tekstiä, eli saisinko niistä editoitua jotakin jännää. Muistelen että useissa teksteissä on ihan hyviä lukuja ja kohtauksia, tosin kulmani kirjallisuuteen noin niin kuin käsitteenä taitaa olla aika kummallinen ja lukijoille vieras. 

Ehkä ei sittenkään ole aika, ja projekti olisi joka tapauksessa tavattoman työläs luultavimmin hyvin laihoihin tuloksiin verrattuna, mutta asia jostain syystä silti hieman kiinnostaa, eli jospa niinä sateisina päivinä? 

Mutta sitten tulee taas se päivä jolloin ajattelen ettei niistä mitään saa, parempi jättää ne arkistoon happanemaan. Ja ties vaikka häviäisivät ajan myötä kokonaan tekstien tallennusmuotojen edelleen ”kehittyessä”. Paperiversioita ei niistä taida onneksi olla enää olemassa. 

Muistelin, luettuani jotain juttua jossa epäillään, ellei aivan suoranaisesti syytetä suurta joukkoa terveydenhuollon niin sanottuja ’ammattilaisia’ terveystietojen urkkimisesta, että Kotkan Lääkärikeskus oli aikoinaan ihan omaa luokkaansa. Mainitun lafkan ”ammattilainen” eli ns. ”terveydenhoitaja” vuoti aikoinaan terveystietojani työkaverilleni, ja siihen aikaan tietenkin ilman mitään seurauksia. 

No, en ole enää kovin katkera, idiootti se työkaveri ja luultavasti myös se ”terveydenhoitaja”, mutta kuitenkin. 

Niin, ehkä jokin omaelämänkerrallinen muistelmateos olisi kiinnostavampaa luettavaa?

”Maan” hallitus on kolmisen vuotta leikellyt omia jalkojaan, tahti tietysti kiihtyy loppua kohden, kun pitäisi saada jotain ”aikaan”. Ja paljon onkin saavutettu, koko joukko velkaa ja mahtava määrä työttömiä.  Raameissa on pysyttävä. Naurattais ellei itkettäis.

Aampäivällä pieni lintulenkki metsässä, pellolla ja rannassa. Täällä on kaikenlaista menijää, kuten harmaahaikara, kurki, töyhtöhyyppä, naakka, varis, laulujoutsen ja niin edelleen parin kilsan lenkillä. Niin, niitä pikkulintuja on kanssa pilvin pimein. Ja aurinko, tietysti.  

Edellisiltana taittui kuuden kilsan juoksulenkki, tosin oheistekniikka ei pelannut, eli polarin ihmekello äm kaksi hukkasi koko treenituloksen. Kuinka helposti sitä tottuu noihin vempaimiin ja niiden tarjoamiin sovelmiin joihin liikuntalenkit lähes automaattisesti kirjautuvat. Ja sitten kun systeemin ei enää syystä tai toisesta pelaa on opeteltava siitä pois tai hankittava uusi laite. 

Oho, tulipas aika pitkä ns. otsikko. ”Raamit kaulassa kohti huomista”. Muuten. Kun ajelin maanantaina aamupäivällä melojien majalle hakemaan kajakkia, huomasin taivaalla kuviot joista on saatu jonkin verran uutisia. Siis suihkarin tekemiä ympyröitä Suomenlahden yllä. Ei mitään erityistä kuviota siellä, pikemmin soikioita. Soikiot Suomenlahden yllä saivat paljon huomiota. 

Siinä  taisi sitten samoihin aikoihin kuulua puolenpäivän uutiset radiosta, eli jossain kaukoidässä joku aivan ilmeinen suomalainen pelasi padelia eikä tiennyt sodasta mitään.  Ilmeisesti kysymys oli Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen hyökkäyksestä Iraniin. Tuttavat ja sukulaiset olivat kuulemma soitelleet miesoletetulle huolestuneina, mutta tämä vaan pelaili padelia. Niin padelia, Okei, okei! 

Minusta jotenkin tuntuu että Ylen puolenpäivän uutisten luonne on muuttunut. Padel,  padel, padel, hokee miesoletettu. Ei mitään hätää, padel, padel!  Pitihän mun sitten katsoa että mikä peli. Eräänlainen yhdistelmä tennistä ja kössiä, väittää wikipedia. 

Ennen wanhaan olisi varmaan pitänyt käväistä kirjastossa. Nythän tuo hoitui yhdellä wikihaulla suhteellisen helposti, vaikka itse peli ei juuri kiinnosta. Aika kiva padel-efekti. Ja aika vaikeata erottaa alivaltiosihteeristä, joskin mainittu radio-ohjelma taitaa olla jo lopetettu.  Mutta alivaltiosihteeri-efekti toimii hyvin edelleen. 

Elämme viestipalvelujournalismin kulta-aikaa, eli katselemme sivusta Elon Muskin (lapsi)pornopalvelu äxässä (X) tapahtuvaa tiedotusvälineiden ja muiden ”tärkeiden toimijoiden” tiedonvaihtoa. 

Uutistoimisto mukamas.  

Myös suomalaisten virastojen, puolueiden,  poliitikkojen ja journalistien tiedonvaihto käy tuolla arveluttavalla alustalla. Journo saa helposti kaivettua uutisen tynkää esiin tuijottamalla ”viestipalvelu äxää”, ken on mitä sinne kirjoittanut, siitä vaan kopio sinne yhtiön uutissivulle.

Varmaankin yritin viime yönä vähän kuunnella ns. äänikirjaa taas kerran. No, lukija oli huono ja taisin nukahtaa tasaisin väliajoin. Kirjailija on eräs sveitsiläinen, ranskaksi kirjoittava Joel Dicker tai sinnepäin. Tosiaan, tuon Joël etunimen e-kirjaimen päällä on kaksi pistettä, ja en ihan heti keksinyt miten moinen saadaan aikaiseksi tällaisella keskivertonäppäimistöllä, mutta mitäpä siitä!

Kysymys oli erään henkilön katoamisesta, siis naisoletettu joka oli aiemmin saanut potkut täysin väärin perustein jostain newyorkilaisesta taidelehdestä. Aikaa kuluu mm. taidelehden päätoimittajan sivusuhteen kuvaamiseen, rakastajatar on nuori ja jotenkin vähän merkillisesti onnistuu lypsämään päätoimittajan vararikon partaalle. Ehheh-heh-heh!

Kivoja juonipolkuja siis siinä sivussa. Ajattelin että joku saattaisi kuvata kerrontatyyliä eräänlaiseksi jaaritteluksi. Erityisen hyvin tämä Joel epäonnistuu siinä, miten hän yrittää täysin epäuskottavan dialogisen (vuoropuhelua siis) kerronnan avulla kertoa miten tuo nuori rakastajatar lypsää päätoimittajan pankkitiliä kunnes siellä ei kertomuksen mukaan ole enää senttiäkään. 

Saattaahan vika olla tietysti käännöksessäkin. Vaikka kirja on varmasti saatavilla alkuperäisellä kielellä, en luultavasti ryhdy moiseen vertailuun. Kaikkihan juontaa alun perin siitä, kun satuin joskus aikoinaan lukemaan Dickerin teoksen Huoneen 622 arvoitus, mikä oli minusta tuolloin ihan mukiin menevä juttu. Myöhemmin taisin yrittää myös ”Alaska Sandersin tapausta” ja ”Harry Quebertin tapausta”, mutta ne eivät erityisesti iskeneet. Taitaa olla että jälkimmäisestä on jokin tv-sarja jossain suoratoistossa olemassa. En ole katsonut.

Taitaa olla nyt aika luopua Dickerin valituista kertomuksista, nämähän ovat sellaista rönsyilevää mm. poliisi, ym. draamaa enimmäkseen.  Mutta saattaisin edelleen suositella jollekulle tuota mainitsemaani enigmaa, eli ”Huoneen 622 arvoitusta”. 

Meni ilta vähän niin kuin soitellessa ja yritin sitten syventyä Yle Areenan Palkkatappajaan joka on kesken noin episodissa 4, mutta jostain syystä katsominen etenee sillä tavalla pätkittäin, että välillä pitää vilkuilla tietsikasta tai kännykästä vähän sitä sun tätä ja juuri nyt mulle tuli kyllä yks kaks mieleen että pitäis tarkistaa pari nuottia joita olen viime aikoina hitaasti kirjoitellut. 

Huomioni on siis vähän siellä sun täällä. Tänään. Ja varmaan myöhemminkin. 

Mitä sitten tehdään kun ensisijaisia verkkoja ei enää löydy? Siirrytään toissijaan. Tullaan toissijaisesti näkyville verkossa. Ehkä natiivi käyttökokemus? Itse asiassa en tiedä mikä sen on, mutta sattui vähän niin kuin vahingossa silmään. Natiivi? Käyttökokemus? Sitten tietysti väitetään että se on ’alkuperäinen’.  Vai alkuasukas?  Alkuasukas käyttökokemus. 

Eräs alkuperäisimmistä suomalaisista savolaisten ameerikoista oli ilmeisesti aikonaan Kotkansaari ja sitä ympäröivät saaret kuten Mussalo tahi Tiutinen. Siellä satama ja ns. Kotkan tehtaat. Sinne monet Amerikan ihmemaahan Savon suunnalta aikoneet jäivät aikoinaan. Siis esimerkiksi juuri savolaiset. Kuuntelin lapsena negatiivista puhetta heistä, vanhempani olivat niin sanottuja natiiveja, ainakin melkein, tosin isäni suku oli muuttanut Kotkansaarelle aivan muualta, mutta eivät Savosta. 

Ehkä he kokivat itsensä natiiveiksi ja savolaiset tosiaan puhuivat eri tavalla kuin niin sanotut natiivit. Savolaisten lapset taas, niin, he sopeutuivat ja puhuivat pian paikallista murretta. Varsinkin isäni käytti monia savolaisia halventavia sanontoja kuten ”saatanan savolaiset” ja ”kuka tän homman on savoloinut, perkele!”. 

Hän työskenteli Kotkan tehtaalla. Kotkan tehtaat oli eräänlainen paikallinen helvetti. Minun oli muutettava tuosta kaupungista pois, jotta en olisi ’jotenkin vaan joutunut’ työhön Kotkan tehtaalle tai satamaan. 

Muistaakseni Kotkansaari oli viime vuosisadalla Kotkan tehtaiden voimakkaiden päästöjen vuoksi määritelty asumiseen kelpaamattomaksi alueeksi. Siksi duunarit asuivat siinä tehtaan vieressä, Kotkansaarella. Noilta kaduilta oli lyhyt työmatka.  Myöhemmin kaupunkiin perustettiin lähiöitä joihin osa duunareista muutti asumaan, mutta oikeat kotkalaiset jäivät tietenkin siihen tehtaan viereen Kotkansaarelle. 

Olen noiden Kotkansaarelle enemmän tai vähemmän, yleensä kuitenkin vähemmän natiivien jälkeläinen.  Varmaankin suurin osa savolaisista muutti lähiöihin sillä heistä ei käsittääkseni erityisesti pidetty Kotkansaarella, eli he eivät olleet erityisen pidettyjä. 

Oli jokseenkin vapauttavaa muuttaa pois Kotkasta ja varsinkin Kotkansaarelta. Saattaa olla että nykyään voisin siellä jälleen asua, mutta jostain syystä minulla ei ole mitään erityistä aikomusta kokeilla moista. Tuli vaan tänään mieleen yhtä sun toista, kuten Kotkan tehtaat, savolaiset, savolaisten amerikka, ynnä muuta historiaa kun meloin pienen iltapäivälenkin Kotkan melojien vajalta Metsolasta ja katselin siinä meloessa Kotkansaarta. 

Kerrassaan toissijainen paikka minulle. Tosin tiedän, että sinne muuttaa nykyään ihmisiä muualta, vaikkakin harvakseltaan. 

Idiootti on näköjään lähettänyt toisen Haminaan. Siellä todetaan, että ilmavalvonta on häirinnyt kahta hevosta. Hevoset säntäilivät aitauksessa, lisäksi ilmavalvonta häiritsi yhtä koiraa.  ”Hävittäjät ajoivat hevoset paniikkiin”, on otsikkona tavattoman kekseliäs. Onnittelemme! Juttu enteilee maakunnan ’kunnelluimmalle’ tiedonjulkistamisviiriä!

Uutista näkyy nyt pukkaavan Haminassa kuin tuutista. 

Satametrisen tangon hölmöläisille myynyt sosialidemokraatti on hämmästynyt. Jos et valopäätä tiedä, kooklaa ihmeessä! Haminan kaupunki (kuka hän on) harkitsee tangon purkamista. Yle esittelee sosialidemokraatin ”tangon isänä”, mahdollisesti siis siittänyt moisen tuotoksen?

Hölmöläisten tankohankkeessa kävi aikoinaan kuten useimmissa ”hyvissä hankkeissa”, eli esimerkiksi rakentamiskustannukset kolminkertaistuivat. Olen aiemminkin maininnut, että ”hyviä hankkeita” myydään suunnitteluvaiheessa ”päätöksentekijöille” hyvään hintaan joka myöhemmin vähintään kaksinkertaistuu. Näin käynee myös erään Orpon junailuhankkeelle Turkuun sitten aikanaan. 

Sanokaa minun sanoneen. No, ette te kuitenkaan sano ja saattaa olla etten itse ole enää sanomassa tahi ainakaan halukas sanomaan mitään. Tuon erään sosialidemokraatin hölmöläisille myymä satametrinen lipputanko on hyvä esimerkki aikoinaan (2017) ”hyvästä hankkeesta” joka ei sitten myöhemmin edes ”päätöksentekijöiden” mielestä olekaan niin ’kauhian hyvä’. 

Seurailin aikoinaan muun muassa kunnallistason päätöksentekoa ja huomasin että ’valitut’ tekivät päätöksiä aika puutteellisin tiedon, eli vähän niin kuin niin sanotulta ”bluespohjalta”. Mutta kuten tunnettua, ei se ole hullu joka pyytää vaan se joka maksaa.  Sanonnan mukaa ”lipputangon sosialidemokraatti-isää” ei siis tule mainita hulluksi vaan kunnallistason päättäjiä jotka päättivät maksaa. 

Luultavasti haminalaiset päättäjät eivät saa kaadetusta romuraudasta kummoista hintaa, tällä haavaa purkukustannuksiksi on arvioitu 120 000 euroa, mutta kuten tunnettua se on vain arvio joka saattaa kaksin- tahi kolminkertaistua kun romu kaadetaan ja viedään pois. Myytävänä lienee myös ”koripallokentän kokoisia” revenneitä lippuja. 

Kyllä. Ei tee yhtään kipeetä seurailla näiden touhuja, pikemminkin päinvastoin!

Eräs veronmaksaja on ottanut kuvan sos.dem. isän tangosta kesäiseen aikaan ihan ikiomasta kajakistaan.

Työttömiä oli (Marinin hallituksen lopettaessa) vuonna 2023 hieman yli 200000, nyt, 2026 reilusti yli kolmesataatuhatta (316000).  On pelottavaa millaisia ”työllisyystoimia” tämä hallitus vielä vuoden kuluessa ehtii ”kehittää” tuohon työttömyyden syöksykierteeseen.  

Tietysti on ’jännittävää’ etteivät nämä ”keskeisissä tiedotusvälineissä” työskentelevät näytä edes kunnolla huomanneen että nykyisen hallituksen aikana työttömiä on jostain siunaantunut yli satatuhatta lisää, saati että toimittajat olisivat mitenkään niin sanotuissa ”haastatteluissa” haastaneet päätöksentekijöitä, kuten esimerkiksi ministereitä. 

Journalismin terää eivät mitkään ”kurki- tahi pentulivet” tehosta. Valitettavasti.

Olisi tietysti huvittavaa jos joku jaksaisi editoida sellaisen kuvan jossa pääministeri puhekuplassa kertoo ””voimakkaiden työllisyystoimien” tuoneen jo yli satatuhatta työtöntä lisää.  Mikä mahtaakaan olla tavoite?

En ole moista pläjäystä huomannut edes huumoripuolella, ainoana poikkeuksena taitaa olla eräs Yle Vegan huumoriohjelma jossa asiaa hieman käsiteltiin. 

Niin.  Työministerit ovat tässä hallituksessa olleet hyvää urpoleppästasoa. 

Tauti on vakava, kysymys ei välttämättä ole mistään ’turun taudista’ vaan jostakin paljon vakavammasta, johon toivottavasti haetaan korjauksia viimeistään eduskuntavaalien jälkeen kun nämä nykyiset ”merkkihenkilöt” ovat toivottavasti katsomossa. 

Tilanne on silti vaikea, sillä varsinaista ’ratkaisijaa’ ei taida olla näköpiirissä? Kuka luottaa jo nyt pääministeriksi ilmoittautuneeseen vantaalaiseen demariin? Hän saattaa kasata ympärilleen jonkinlaisen jees-jees-henkilöiden ringin joka jatkaa aiemmin valitulla tiellä kohti entistä syvempää velkahelvettiä allekirjoitettuaan tuon paljon puhutun sopimuksen vaalien yli.  

Mitä voidaan sanoa miehestä joka onnistuu tekemään ratkaisevan virheen jo vuotta ennen eduskuntavaaleja, jotka hän mahdollisesti voittaa?

Venäjän Suomen suurlähettiläs taisi mainita mediassa sanan sotapsykoosi. Venäläisten propaganda on vanhastaan tuttua, mutta hän on – valitettavasti –  tavallaan oikeassa. 

Näköjään reserviläiset ovat jo harjoittelemassa droonien torjuntaa haulikolla. Onko järkee vai ei? Moiset idioottimaisuutta hipovat typeryydet muistuttavat, niin, ne muistuttavat meitä jonkinlaisesta psykoosista. Puuttuisi vain että jotkut valopäät onnistuisivat pudottamaan räjähteillä lastatun, harhautuneen droonin keskelle asutusta. Toivottavasti noin ei käy. Toivottavasti.  

Nyt ne sitten tulivat, ne harmaahaikarat tohon lahdelle. Laulujoutsenia on kaksi pariskuntaa ja merihanhia, no, niitä on jonkin verran. Havainnot ovat tuoreita, eli käväisin pienellä kajakkilenkillä. Pilvipoutaa ja kylmää merivettä. Lenkin kruunasi lähisaaresta korkeuksiin noussut merikotkapariskunta.  Olin jokseenkin tyytyväinen kun nostin kajakin auton katolle ja riisuin kuivapuvun.  Tällaisia hetkiä on. Edelleen. 

Myöhemmin. Viidestoista päivä, ei siis viidestoista yö? Uutisissa tapaan todellisuudesta täysin vieraantuneen pääministerin.  Ylen uutisten mukaan Orpo ”tylytti” oppositiota? Kasasin vanhan keinun tohon mäelle, sinne paistaa vielä aurinko.

Hallitus on näköjään yrittänyt ja yrittää edelleen ”kasvattaa taloutta”. Vielä pitäisi ilmeisesti kestää vuosi työttömyyttä lisääviä ”työllisyystoimia” ja ”talouden kasvatusta”.  Oppiiko talous kasvattamalla? 

Ehkä niin sanottu ”tekoäly” eli kielimalli äänestää tälle hallitukselle jatkoa?  Kielimalli (LLM) kuulemma kasvattaa taloutta, ainakin EeeKoossa? (EK, keinoelämän keskusliittous)

Jäin sitten selailemaan niitä, ’keskeisiä’ tiedotusvälineitä? Stubb hymyilee, jatkopahvin ilmeenä siis Unkarin vaalit, värisuoraa täydentää ulkoministeri, joka näköjään ohjaa tukea Hormuzinsalmeen, ehkä pensan hinta laskee, persut. Heliumpallojen hinta uhkaa nousta.

Valtiovarainministeriön moottorisahaleikkurin esimies ”ei tiedä mitä Mika on ajatellut”. Intiasta tänne, tai pikemmin juuri sinne opiskelemaan muuttanut Wolt-lähetti tienaa tonnin kuussa. Se olis varmaan ”mikalle” sopivasti? Mitähän Hyväuskoisten Sanomien keskivertojourno ansaitsee? En tiedä, mutta arvaan että ainakin kolme, neljä tonnia. 

Voi kirjoitella sitten vaikka pientä spekulaatiota vuoden päässä häämöttävistä eduskuntavaaleista tai 1600-luvun Lontoosta.  Varmaan päälliköt, sun muut esimiehet tienaa vielä enemmän. Ei jumalauta, miksi mä ajattelen tällaisia? Ei mitään järkeä ajatella tällaisia. Vedän kohta pienen mindfullness harjoituksen. Sulje silmät ja hengitä syvään, mutta.

Joku Trump ”kamppailee” paavin kanssa. En ymmärrä mitä ”he” ajattelevat, mutta kuten tunnettua mielenvikaisten ajatuksenjuoksua saattaa olla jokseenkin vaikeata seurata. Kaikenlaista uutista pukkaan tähän keittiön pöytään tuosta vehkeestä. Pitäisköhän laittaa vähän iltapalaa? Teetä? Oolong teetä? Luulin iltapäivällä että olen laihtunut pari kiloa, mutta itse asiassa kävi ilmi tämän vapaa-ajan asunnon (voiko minun kaltaisellani vanhuksella olla muuta kuin vapaa-aikaa?) henkilövaaka on rikki. 

Jotenkin toivotonta. Sulje silmät ja seuraa hengitystäsi, sinun ei tarvitse muuttaa sitä…