Kategoria: Uncategorized

kävin illalla lenkin metsän laitamilla, hiekkatien reunukset ovat edelleen tulvillaan vadelmia, näköjään kun on elokuu ja aika iltamyöhä, en tavannut hölkkälenkillä ketään, pahoittelin että olin valinnut kuntoilun marjanpoiminnan ja metsässä käyskentelyn sijasta ja huomenna ei ehdi kun on kaikenlaista rumbaa ,kajakki on jo auton katolla ensimmäistä kokeilua varten, miten se vasen olkavarsi nyt kestää ja toivottavasti kestää, lisäksi pitää kuskailla tavaraa kärrillä kun kesävieraiden aika alkaa olla mökillä ohitse, paitsi tuleehan se mun tytär vielä tossa vajaan viikon kuluttua, huomaan että läntiseen siperiaan on julistettu poikkeustila, mikä ehkä pitää koirat hihnojen päässä ja niin pois päin, niin, jostain reiästä on päässyt joku venäläinen villisika tänne läntiselle kaistalle, en oikein ymmärrä kun sitä raja-aitaa on siellä muutamia kilometrejä ja itärajan pituus on kuulemma noin 1340 kilometriä, että miten se nyt sitten se parinsadan kilometrin aita pitäisi jotkut eläimet venäjällä, olivat ylen paukapäät jo vääntäneet juttuakin asiasta, että varmaan sitä venäläisten villisikojen hybrioperaatiota tässä nyt seuraillaan kun siellä aidassa on joku porsaanreikä, voi helvetti, vaikeata tässä on tuota asiaa vakavalla naamalla tutkailla, päihittää puheenaiheena tällä hetkellä jopa sen suokustan, ja ei paljon vaikuta esimerkiksi kasvissyöntiin, mutta joku pila-, eikun tilateurastamon tyyppi kiroaa interneettisessä todellisuudessa ja toimintaympäristössä toimintansa päättymistä näköjään, no, onhan noita lihansyöjiä ja kaiken maailman metsämiehiä, jotka eivät nyt pääse ampumaan sitä virolahden karhua persiiseen, muistan kyllä kun eräs metsämies minua varoitteli metsän eläimistä täällä länsisiperiaanisella seudulla, tosin en nyt illalla juoksulenkillä havainnut edes yhtään jänistä, ehkä nekin on kaikki jo tässä taloustilanteessa tapettu ja syöty, valtio kuulemma luetteli kuluneena päivänä lukujaan, varmaan on pankeista kaivettu muutama uusi  ja pyhä virkamieslehmä, ellei aasi suunnittelemaan säästöjä, jotenkin ellottaa tuollainen tietty kaikkivoipaisuus noissa veeveeämmän pyhissä kok(kilaa) lähellä olevissa tuoreissa talousaaseissa, jotenkin valtion velkaa on saatu tämän jonkinlaista natsimiehitystä muistuttavan hallituskokoonpanon aikana noin 50 miljardia lisää, eli kuten näkyy, ”säästäminen” kannattaa, ja pitäisi siellä persesuomen ministerin muistaa, ettei heillä olisi hallituksessa yhtään ministeriä ilman ärkoopeetä, mun ei pitäis mainita tästa mitään, mutta tulipahan nyt mainittua, luvut epätarkkoja, tarkkojen lukujen marsalkkojen  ei kannata tuota kommentoida, hehän tietävät lukunsa paremmin kuin kukaan muu, myös kapitalistista talouselämää puhdistavia konkursseja tehdään kuukausittain ennätysmäärä, en mainitse määrää etteivät tarkan luvun marsalkat pompi siellä katsomossa seinille tai tukehdu maksamakkaraan, mutta tämän läntistä siperiaa koskettelevan poikkeustilan otamme täällä syrjässä iloisina vastaan, se ei kuulemma edes tartu ihmiseen, ainoastaan sikaan se perkele, jota ei ole lihansyöjäin syytä ääneen mainita, menee vielä kuralle tai tulee ylös se annos, ohhoh, toistakaamme yhdessä, voi vittu, saatana, nytkö se on täällä, toi ’nytkö’ on hieno suomenkielen ilmaus ehkä vähän nykivä ja se kuvaa sitä mitä ei ole syytä ääneen lausua, kuten kirkonmiehet ovat jo vuosisatoja todenneet sen nimeä ei ole syytä turhaan ääneen lausua, eli ei sitä ääneen, ei sitä, vaikka se ei tartu esimerkiksi siihen pyhään talousaasiin joka vastikään palkattiin sinne valtiovarainministeriöön sieltä eräästä pankista, mikä on yksi niistä pyhätöistä joissa raha mukamas tiedetään, olen joskus huvittuneena kuunnellut sitä virtasta joka on entinen työkaveri ja joka siinä yhdessä historiallisessa talousjaksossaan ylen ykkösellä kertoi miten oli äiti häntä auton hankinnassa neuvonut,  poikaansa, muutenkin tuntuu olevan siinä historiaakin lukenut sosialidemokraatti paikallaan, täytyy mainita että se eräs toinen entinen päätoimittajatuttava, sosialidemokraatti hänkin, kirjoittelee nyttemmin tietääkseni joillekin talousfoorumeille ja pelaa golfia, antavat nuo varmaan tarvittaessa myös ohjeita sille pääministeriksi pian vaalien jälkeen jo julistautuneelle vantaalaiselle poliitikolle, näemmehän nyt ja tässä, miten se tulevaisuus tässä nykyisyydessä toimii välillä niin mainiosti että odotukset saattavat sitten siellä jossain oikeassa tulevaisuudessa jopa toteutua, mutta en mene nyt syvemmin noihin vaikuttamisen ja toiston teorioihin, mutta niin, kyllä lindman, hauki on kala, mutta minä olen kuha ja en halua kysyä mitään.

Sattuu kaikenlaista jännää, vuokraan eräältä risto rämältä, siis jonkinlainen moottoriöljyputiikki tossa keskustassa tekstiilipesurin, mikä onkin sitten suoraan sanoen ihan rämä, eli epäkuntoinen, joku nainen jolle reklamoin lupaa lopulta ”hyvittää vähän” epäkuntoisesta vehkeestä, eli siitä puuttuu yksi aika olennainen osa, on näköjään pistänyt edellinen vuokraaja vahingon kiertämään, niinhän se hyvä laitetaan sinne kierrokselle, marjametsässä tossa nukumalähiön laidalla on viime päivinä ollut yllättävän puheliaita henkilöitä liikkeellä, sanoisin että kaikenlaisiin kysymyksiin olen vastaillut, kun noin yleensä kun juoksen siellä hiekkateillä lenkkiä ei kukaan edes tervehdi, mutta marjastamisessa on se jokin, kuten siinä vanhassa piisissä, jossa se jokin on jollakin śinulla´, etenen hitaasti kirjallisuuden parissa, torkahdellen tekstien edessä, vasemman käden hauiksen jänne on paranemaan päin, niin ajattelen, siis ehkä olen paranemaan päin, olen, on paranemaisillaan, mutta ei aivan ja nää aamuiset korvamadot, nää tappavat korvamadot, joskus ihmettelen mistä ne kumpuavat, mutta samalla aivan kuin unohdan, että työskentelin pitkään paikassa jossa radio perssuomi oli jatkuvasti avoin ja huusi sitä epämiellyttävää suomi-itsemurha-finaali-iskelmää, sitä suoltui jatkuvasti molempiin korviin, syötettiin, en ole säästynyt lieviltä vammoilta, niin ja, tuskin siellä olisi voinut sellaisia korvatulppia käyttää eli tuo karmea humppa tunkeutui, ja se hirveä sirmakka tietysti sekin, se soi, olisin halunnut vetää sen vehkeen suoraksi, mutta niin, pitihän siellä esimerkiksi työntekijöiden kanssa keskustella kaikenlaisista asioista, onneksi ei enää nyttemmin tarvitse keskustella tuon firman työntekijöiden kanssa, mutta nuo hirvittävät virret soivat edelleen ajoittain pään sisäisinä kauhistuksina, kuinkas muuten, yritän pysytellä eräiden asioiden kintereillä, onneksi on nuo soittovehkeet tuossa ihan lähellä, olen jotenkin saanut taas sitä vanhaa potkua soittoon, en tiedä mistä tarkalleen tulee tuo energia, en tiedä haluanko tietää, niin monta kertaa olen tuuminut, ollut vaiheessa jossa se soittaminen saattaisi kokonaan lopahtaa, kamojakin myin välillä pois, ostin taas takaisin, en osannut päättää, aina kuitenkin vähintään pari kitaraa siinä jossain lähellä ja vireessä, keskustelen niiden kanssa, ajoittain, eli jatkuvasti, löydän jotain uutta, se on jokseenkin ihmeellistä kun ajattelee että tätä on kuitenkin kestänyt, vähän pätkitellen yli viisikymmentä vuotta, mutta tosiaan nuo häiritsevät itsemurhaiskelmäin riimit joinakin aamuina vaivaavat ja jotenkin, niin, tässä iässä, ymmärrän että tuo vaiva loppuu vasta sitten kun mieli käy manan majoille, jokseenkin kummallista muuten että tänään sain hieman veronpalautusta ja jouduin lähes samaan syssyyn tekemisiin suomen postin kanssa, tilattuani kolme kielisettiä postin instanssi ilmoitti että paketti uusia kitaran kieliä kannetaan joko postilaatikkoon tahi oven taakse, oven taakse, no ehkä kaikki käy hyvin, mutta en taida olla loppuviikosta edes näissä maisemissa ja se laiha paketti 009-042 kieliä makaa sateesta kastuneena tuossa ulkoportaalla tai ainakin tällainen näky noista postin metkuista kehkeytyy, onneksi täällä ei tietääkseni ole saaristo-osoitteita lähimain jonne paketti saatettaisiin toimittaa lähes saavuttamattomiin, nythän ovat vielä olleet nämä liikennerajoitukset tuossa merellä kun puolustulaitos torjuu mahdollisia drooneja tai ainakin tarkkailee horisonttia, tosin juhannuksena kun meloimme pienellä porukalla tuolla ulkomerellä niin siellä sellainen haminaluokan ohjusvene harjoitteli ammuskelua eli ammuskeli, jännittävä hetki siellä, ulkomeren laidalla, leiriydyimme ulkosaareen ja haminaluokan alus ajoi siitä ohi, sellaista matalaa väylää, ehkä kohti haminaa, yritin saada otetta uudehkosta kotimaisesta kirjasta pestyäni sohvan tuolla melkoisen epäkuntoisella tekstiilipesurilla, mutta ikävästi torkahdin kesken kolmannen luvun, suoratoistelu soitti taustalla jotain uutta ja jotain ikivanhaa, kaikki, kaikki on niin kuin, on niin kuin samalla tavalla kuin on aina, vehkeet vähän epäkuntoisia ja torkahduskynnys matala tekstin edessä, suunnittelin jo mitä sanoisin kun huomenna palautan tuo rämän vehkeen sinne rämälle, mutta ehkä en sano mitään, se lienee todennäköisin vaihtoehto tuossa tulevassa nykyisyydessä.

Hiekkatien varrella kasvaa vadelmaa mahdollisesti yli ympäröivän yhteisön vaatimattomien tarpeiden, viimeksi vastaan tuli noin pari päivää sitten vanhempi miesoletettu pieni, ilmeisesti marjojen keräämiseen tarkoitettu ämpäriä muistuttava astia kädessään, harvinaista kyllä tämä niin sanottu fredrikshammare tervehti vaisusti, ehkä hän tuntee apinan, ehkä ei, mistä minä tiedän, minä en tunne ketään, tavallaan tarinan osittainen minämuoto kyllästyttää, mutta en voi karata minnekään tästä kertomuksesta, siis varokaa kertomusta, ehkä ujutan tähän jotakin syvästi aatteellista tavaraa tai yritän muuten vaan kääntää lukijan näkemykset jonnekin odottamattomaan suuntaan, tietysti tarinassa pitää olla joku pieni ja kiva niin sanottu cliffhangeri, eli päähenkilö, eli minä löytää taskustaan esimerkiksi lapun jossa on numero, mutta päähenkilö eli minä ei tiedä mikä numero se on, miksi se on taskussa ja kuka sen on mahdollisesti paperille raapustanut, paperi on tavanomaista ruutupaperia, luultavasti repäisty jostakin kouluvihkon tapaisesta, en tiedä miksi noita vihkoja joita alan myymälöissä on tarjolla sanotaan kouluvihkoiksi, ehkä se tuo vastaanottajan mieleen koulun ja esimerkiksi kerto- tai jakolaskut, ellei joissakin tapauksissa jonkin vaikeamman yhtälön tahi muun lausekkeen, nyt paperille piirretyt numerot saattavat olla esimerkiksi puhelinnumero tai jokin tunnusluku jossakin internetin syövereissä sijaitsevaan kehnoon sovelmaan, tosin on pantava merkille, että käyttäjätunnus puuttuu, eli numero saattaa sittenkin olla puhelinnumero tai jotakin tuntematon salakirjoitusta ja yksinkertainen salakirjoittaja kirjoittaisi päähenkilön, eli minun nimeni mahdollisesti muotoon Fmkbt, tosin vähän hölmömpikin ratkaisisi moisen yhtälön, mutta nyt on kysymys tosiaan peräkkäin kirjoitetuista numeroista, asiassa ei todellakaan ole mitään jännittävää, vadelmat hiekkatien varren tiheissä puskaissa ovat maukkaita ja joku nuori kölvi ajaa vanhalla, ehkä zetor -merkkisellä traktorilla päähenkilön eli minun ohi kättään heilauttamatta, sama kuvio toistuu noin tunnin kuluttua kun vadelmia on repun pakasterasioissa jo noin litra ja ämpärissä vähän pohjalla ja päähenkilö eli minä ajattelen että mitähän vittua tuo kölvi täällä pusikossa oikein tuolla traktorilla suhaa, ehkä vaan huvikseen löpöä kuluttaen, niinpä niin ja jos tuo numero joka on ruutupaperilla taskussani olisi löytynyt jonkun rikoksen uhrin taskusta ja se olisi ollut minun numeroni, olisin luultavasti joutunut asian tiimoilta poliisikuulusteluun, ehkä näin olisi käynyt jos olisin ollut kotoisin esimerkiksi le havresta, johon eräs ehkä  erään patrik modianon vanhoihin päivittelyteoksiin (kuka tuo nainen on, miksi hän täällä ja mitä nuo ihmiset tässä boulevardilla puuhailevat ja  miksi tästä on myönnetty kirjallisuuden nobel palkinto?) vertautuva kirjallinen teos saattaisi tarinansa sijoittaa, tai mistä minä tässä päähenkilönä, eli minuna tiedän, vaikka näin olisi jo käynyt, onhan maailmaan synnytetty koko joukko kirjallisia teoksia, etten sanoisi että niitä on enemmän kuin lukuisia ja useat on kirjoitettu minulle täysin vieraalla kielellä ja noista useista esimerkiksi jokin kirjallisuuskriitikko tai vastaavat tiedot sanoisi esimerkiksi, että hän on pettynyt tekstin tavanomaisuuteen, mutta arvelee silti, ehkä saadakseen lisää vapaakappaleita, että kyllästyttävistä piirteistä huolimatta kirjallinen teos saattaa viihdyttää monia, keitä nuo monet ovat, saatan kuvitella että kirjallisuuskriitikko on kuvitellut että tietty tahmaisuus leipätekstissä on jotenkin ominaista esimerkiksi jos kirjan kertomus (varokaa kertomusta!) sijoittuu le havreen, merenrantakaupunkiin, löydettiinhän esimerkiksi ohjaaja pier paolo pasolini merenratakaupungista murhattuna aikoinaan, mutta tarina ei kerro (varokaa myös tarinaa) oliko murhatun taskussa puhelinnumero tai jos oli, niin kenen numero se oli ja joutuiko joku tuon numeron takia poliisikuulusteluun, itse asiassa kertomuksen varomisen jälkeen kuulokkeista alkaa jostain käsittämättömästä syystä kuulua erään joel lehtosen kirjoittama putkinotko, joka alun hienon maisemien kuvauksen jälkeen syventyy luteiden ynnä muiden syöpäläisten vaivaamaan elämään jossakin, ilmeisesti savossa, tai mistä minä tiedän, saimaastakin siinä taidetaan jotain mainita, että kyllä on hienot maisemat ja isot luteet, sitten nuori kölvi ajaa jo kolmannen kerran traktorilla ohitse päähenkilön, eli minun, vaatteissani on kuoriaisia, hämähäkkejä sun muita pieneläimiä joita pudistelen vähemmäksi ja saatan näin päähenkilönä eli minuna vain ihmetellä millaisiin ajatuksiin tämä marjojenkeruureissu on mieleni aivan kuin huomaamatta vienyt, le havre, kiitos ja anteeksi!

..tai pääsin, en tiedä, mutta runosuoni sykkii raamatullisesti;

’joka toinen sana kirosana, saatana, raamatullinen, joka toinen sana, saatana’; 

…onhan siinä jonkinmoista kuksetta, perkele, jostain syystä eräs Ingmar Bergmanin elokuva kummittelee kirjallisissa teksteissä, jotka syystä tai toisesta suodaan eteeni, aivan kuin luettaviksi, mikä on ihmeellistä, muistaakseni luin taannoin erään teoksen joka käsittelee pääasiassa tuota eräälle saarelle sijoittuvaa elokuvaa, jonka pääosassa on siis ruotsalainen miesoletettu, ja jännittävää on,  kun eräs eteläafrikkalainen, myöhemmin brittiläinen naisoletettu kirjailija tarjoilee samalla idealla ja ajatuksella kustantajille käsikirjoitusta jonka pääosassa olisi naisoletettu, ei idea saa ketään innostumaan, tämä kirjailija muuten on, eräs Deborah Levy, jonka teokset ovat kerrassaan mainiota luettavaa, mutta olisin tuskin tuota Ingmar Bergmanin elokuvaa muistanut, ellei se olisi noussut esille juuri eräässä Levy’n teoksessa, jota olen muun ohella viime aikoina lukenut, niin taisin mainita, että en paljoakaan muista noista kirjallisista teoksista, eli viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana luetusta, vähän sama juttu kuin se, ettei niitä kaikkia hienoja niin sanottuja ’ĺikkejä’ muista improvisoidessa, eli siis soittaessa, tämä ’likki’ on täysin suomalainen ilmaisu, joka on johdettu sanasta ’lick’ jonka tarkempia määritelmiä kannattaa haeskella sanakirjoista tai alan kirjallisuudesta, vaikka taitaa olla, että tarkempia määritelmiä haeskellaan nykyään  laajennetulla kielimallilla (llm) ladatuista verkkosovelluksista, eli siis vain vääriä vastauksia kuten yleensä, niin, taisin juuri äskettäin lukea ettei sanonnan ”morkoonit soi” etymologiaa ole pystytty selvittämään, vaikka tuo ”morkooni” on epäilemättä jonkun varsin suomalaisen natiivin lausuma ”morgon”, eli siis ”morkon”, siis mistä vitusta minä tämän tiedän, no en ainakaan mistään sieltä päinkään, mutta olen esimerkiksi kuunnellut miten nämä suomenkieliset äänikirjain lukijat ’ääntävät” ruotsalaisia nimiä ja paikannimiä, josta helpohkosti mieleen juolahtaa, että tuo tavattoman sivistynyt suomalainen ihminen luultavasti lausahtaisi ”morkon” ruotsinkielisen ’morgon’ sanan saapuessa siinä luettavassa tekstissä aivan kuin yllättäen vastaan, ei siis millään pahalla, mutta ei millään hyvälläkään kun ne morkoonit, eli aamun kellot tuossa sanonnassa kalkattaa, ai että mistä minä edelleen tuon tiedän, no, en yhtään mistään, päättelen vain varovasti moisen sanonnan etymologista alkuperää, ja totta tietysti on ettei minulla ole koko asian kanssa mitään muuta tekemistä kuin se, että tulin tuossa eräänä päivänä selailleeksi internettiä (kirjoitetaan korrektissa ilmaisussa isolla iillä) ihmetellen moisen sanonnan alkuperää ja silmiini osui vanha, muistaakseni kielikellon artikkeli, nuo ruotsalaisen aamun ruotsalaiset kirkonkellot, kuin jossain vanhassa Ingmar Bergmanin elokuvassa, jonka joku joskus jossain muistaa hämärästi aikaa sitten nähneensä, se joku voisi olla tietenkin esimerkiksi eräs verve, tuo hieno ihminen, joka eräiden sattumien vuoksi nauttii esimerkiksi äspoonusta, sun muita osuuskaupan etuuksia ja on ihmetellyt miksei niitä kassan hihnalla kiliseviä ja kalisevia tavaroita ajeta kassan jälkeen takaisin ostoskärriin sen sijaan että ne jäävät ikävästi kinnaamaan siihen liukuhihnaa seuraavaan perälautaan, mutta vaivasta varmaan päästään sitten kun kassapuolella on siirrytty kokonaan itsepalveluun ja jokainen lueskelee omien ostostensa viivakoodit itse, tosin siitä itsepalvelupuolelta ei vielä saa esimerkiksi sitä keskiketterää olutta, eli hiipivää hulluutta tai armiro-askia, saati north stateja joita se susikoski aikonaan niissä – olikohan se joku Sariola, Mauri tai vastaavat tiedot, se kirjailija? – tavattoman jännittävissä dekkareissa sytytteli ja poltti, nykyään ei moista tekstiä enää luultavasti liiemmin suvaita, vaan tulessa on puoli bordeaux’ta eli kotoisasti pordoota, kuten erään kansallisen radioyhtiön uutisissa äskettäin mainittiin samoihin aikoihin kun eräässä toisessa niin sanotussa tiedotusvälineessä kysellään voiko maastopaloalueelle varatun matkan perua, mistä mieleeni jotenkin juolahti että tietenkin sinne maastopaloon kannattaa lentää, onhan lentäminen osa tätä nykyistä turismin kaapuun pukeutunutta joukkotuhontaa, pelkät sodat ja tavanomaiset luonnonmullistukset eivät ole tämän lämpenemisen rinnalla yhtään mitään, eli varaa ihmeessä lento sinne metsäpaloon, sinne, sinne ja syvälle! …

…sillä jokaista täysjärkistä ihmistä psykiatria kutsuu nykyään termillä 

”syvästi masentunut”.

Kävin kirjastossa, koko joukko nimikkeitä korvan takana, tai oikeastaan päässä, eli lueskelin alkuja ja keskikohtia ns kursoorisesti ja jos tässä onnettomassa kirjoitussovelmassa lyhenteen perään pistää pisteen, esim. Ns. Niin seuraava sana alkaa kapiteelilla, voi vittu, miten kiroankaan näitä kon(m)eita, eli kuten arvelinkin ovat nämä kirjalliset tuotokset sitä maataloussuomea mitä en millään näissä oloissa jaksa, tarinoidaan, käydään korkeintaan götiksessä ja sitten takaisin, ehkä joku matti pulkkisen haamu siellä, ulkomailla, ruotissa ja pesäpuu itkee ja traktorin haamu veisaa tytöstä å sillalla, vesi mu(i)staa, kalsareissa likainen viiru ja pyykit on levällään tuvan lattialla,  sillä modernismi jyrää ajatuksen nykyisenä näetyn ajan ratakiskolle, lapsen vieressä on vesipatteri ja lelut siellä välissä,  sitten se on se kiskonpätkä, jonka vieressä odotellaan  tulevaisuutta, mistä katsoen tämä nykymenneisyys on punottu oivaksi simulaatioksi, minä seisoo yksin hyllyjen välissä, vähän ikävissään siitä tulevaisuudesta, missä tämä nykyinen luodaan aivan kuin menneisyyden kuvaksi, niin kuin ihan siitä konservatiivin päästä muotoiltu historiankirjoitus, jossa palikat ja kok(kilat) ovat kohdallaan, kun lapsi vääntelee sitä ratakiskon pätkää, muotoilee, jokeltaa patterin vieressä ja pulkkisen matin naishahmo uupuu taakkansa alle, ei helvetti, mutta jotenkin noin se menee, miten olenkaan elämässäni lukenut mahdottoman määrän kirjallisia teoksia ja unohtanut, yli viidessäkymmenessä vuodessa ehtii unohtamaan paljon,  eli suurimman osan, joskus muistuu mieleen joku brittiläinen tieteilijä tai se kissa siellä tyhjässä huoneessa ja joku teorianpätkä, eli kuka niistä olikaan se joka arveli että yhdysvaltain asukkaat voidaan huomata tai tunnistetaan virheettömästä hammasrivistöstä, jolla nuo kaukaiset natoliittolaiset hymyilevät kuvissa, muistan yhden muusikon jolla on aika huonot hampaat, asuu nykyään nashvillessa ja vierailee euroopassa tämän, tämän, on todella syytä toivoa jos katsoo meininkiä niin euroopassa kuin myös rapakon takana tai aasiassa, että kysymyksessä on vain sarkastinen, tulevaisuuden ihmisen luoma, menneisyyttä kuvaava simulaatio, johon me olemme vangitut kuin keskeneräiseen kuvaan, jossa valheellisina odottelemme antoisampaa tulevaisuutta, sillä minä en millään saa tekstiä luontumaan niin pitkiksi kappaleettomiksi virkkeenpätkiksi kuin mielessäni siellä hyllyjen välissä toivoin, vaan lause toisinaan katkeaa omituiseen pisteeseen, (.) jonka tuolta puolen ajattelu(a) aivan kuin käynnistyy uudelleen, vähän toisenlaisesta näkökulmasta tai muuten vaan muuntuneesta aatoksen lonkerosta, yritän korjata asiaa soittelemalla tekstin edessä, ikävystymällä, niinhän ne parhaat kappaleet aikoinaan syntyivät, ikävystyneenä eräässä punaisessa talossa kuivatun järven rannalla, missä, eli juuri siellä koin aikoinaan vitutuksen syvimmän olemuksen, sen kovan ytimen ja lähes lihallisen läsnäolon siinä pienessä, alkeellisesti varustetussa keittiössä, missä kuitenkin oli jonkinmoinen keittolevy ja kahvinkeitin. 

Niin, tietysti kahvinkeitin! Darüber muss man…

Ajatuksiin hiipi jostain miete, että 15. heinäkuuta on keskikesä, toisin kuin midsommar joka on vuoden valoisimpana aikana jolloin talven pimeys on lähes unohtunut. Nyt on jo merkkejä elokuussa koittavista lämpimistä, mutta pimeistä illoista. 

Olen toipilas, venäytin vasemman hauiksen jänteen melontatouhuissa. Käväisin fyssarin pakeilla, toipuminen vie kuulemme jopa kuusi viikkoa, nyt on mennyt kaksi ja puoli, eikä vasen käsi enää tunnu kovin pahalta jos sitä ei liiemmin liikuttele.  Fyssari maksaa täällä julkisen terveydenhuollon palveluna noin kaksi kymppiä. Jouduin ajamaan vastaanotolle Kotkaan koska täällä syrjemmällä ei tähän aikaa vuodesta ja tuskin muutenkaan ole moista palvelua. 

Terveys/arvaus/aseman/keskuksen ovet Karhulassa avautuivat tasan kello kahdeksan, sisäpuolella odotti virkaintoinen vahtimestari, ilmeisesti jonkin vartiointiliikkeen jäsen, siis lähinnä pelottava ilmestys. Sitten henkilökunta marssi jostain sosiaalitiloista pilttuisiinsa, ehkä viittä yli olin vastaanotolla, odoteltuani rakennuksen ulkopuolella ovien avautumista viisitoista minuuttia, niin, olin tosiaan pitkämatkalaisena paikalla ns. hyvissä ajoin. Fyssari oli asiallinen, siitä kiitos.

Joskus kauan sitten nämä julkisen terveydenhuollon palvelut olivat tosiaan ilmaisia, nyttemmin hinnat vaan nousevat fasisti/natsihallinnon myötävaikutuksella. Hyvä, hyvä!

Olen täällä Länsi-Siperiassa vähän niin kuin evakossa puolison mökillä. Aamukahvi venähtää helposti lähelle puolta päivää. Katselin äsken tänne raahattuja soittokamoja, tosiaan tuo ilmalämpöpumppu pitää sisätilat aika viileinä, tänään ilmatiede lupaa iltapäiväksi +25°C.  Ehkä voin tänään vähän treenata jos siltä tuntuu. 

Ajatella, että ehdin aika monta mukavaa melontareissua ennen tuota ikävää tapausta. Ja jos käsi antaa myöten ehdin vielä muutaman ennen syyskylmiä ja kuivapukua. Eilen kävin noukkimassa kanttarelleja lähimetsästä. En ole vuosiin juuri liikkunut metsissä, enimmäkseen merellä ja ”kaupungissa” rivarin takamaastossa, jota niin sanotut oikeat kaupunkilaiset varmaan kutsuvat metsäksi. 

Kaupunki ei ole oikea kaupunki eikä metsä oikea metsä siellä. Täällä syrjemmällä, asuintoverin kesäasunnon tienoilla on oikeaa metsää, tosin metsätiellä vastaan tuli nuorehko naisoletettu, sanoi vienosti ”hei” ohikulkiessaan.  Muita ihmisiä en metsässä tavannut enkä sitä sutta, ilvestä tahi karhua joita myös täällä liikkuu, tosin nuo metsän pedot luultavasti kiertävät ihmisen kaukaa. 

Olin vähän hämmästynyt, en ollut varautunut siihen, että tapaan ihmisen tässä metsässä, jossa tosin kulkee hiekkatie ja näköjään myös sähköpylväikkö kohti lähellä olevaa, erämaajärven kainaloon rakennettua asumusta. Mieleen juolahti eräs kirjallinen teos, ”Ihminen holoseenissä” taisi olla niteen nimi. 

Varasin kirjastosta erään runoilijan tuoreen teoksen, olen näköjään varausjonossa toisena, mikä luo toivoa että saan kirjan käsiini ennen syksyä. Teoksella on jännittävä nimi. En tosiaan ole vuosiin lukenut runoja, vaikka noita vanhoja runoteoksia on hyllyssä muutama, saati että olisin itse vaivautunut jotain kirjoittamaan. Netistä löysin yhden, tulkoon se nyt julki tässä:

Ohjeita? – katkelmia satunnaisesta runoudesta

kuolleen runoilijan neuvot

elämän yleisohjelma

no

ei sellaista

eihän edes shakespeare

ei marlowe

yhtyivät vain tanssiin

idioottihölkän ohjeeton kutsu

moraalin joustoneuleella

…no niin. 

Taustalla lienee Marlowen runo ’antic hey’

”My men, like satyrs grazing on the lawns, / Shall with their goat-feet dance the antic hay.”

Marlowe oli Shakespearen aikalaisia, muistaakseni.

…on kuulemma suomeksi sitä sun tätä Jussia ja sen sellaista, ehkä jopa Johannes kastajaa, mutta etymologia epäselvä?  Jos laittaa Juhannusyönä puoshaan tai nakatapin tyynyn alle, saattaa nähdä vaikka minkälaisia ilmestyksiä. 

Muistaakseni se yksi englanninopettaja ei tuntenut koko sanaa, siis nakatappia. No, ei tunne keskiverto sanakirja, ei edes näköjään kielitoimiston lähes pyhä sanakirja, en voi akat. sivist, saanutta siis moittia. Sattumoisin juuri täällä Länsi-Siperiassa sana on tunnettu, eli on siis se veneen pohjaan laitettava tappi.  

Ennen vanhaan tämä tappi oli jotain huokoista materiaalia, kuten korkkia, nykyään se taitaa olla raudasta ja kumista valmistettu viritelmä. Siis arkisesti pohjatulppa. Nakatappi on kyllä paljon juhlavampi sana, täällä oli aikoinaan sen niminen juottola, nyttemmin lopetettu väen edelleen vähetessä.

Mittumaarina oli merellä aika vilkasta ja saaressa paarmoja ja hyttysiä. Yksi haminaluokan ohjusvene vartioi etelärajaa, joten avomerellä tuntui melko turvalliselta oleskella. Myös nouseva sinileväesiintymä sattui melojan silmiin.  Kajakissa ei ole muuten mitään tappia pohjassa. Juhannuksena lähes kaikialla oli kuulemma hienoa, jopa sisämaassa, minne en mielelläni mene, pysyttelen tässä rannikolla. 

Saavuin reissuiltani takaisin tähän onnettomaan kaupunkiin, muun muassa kissaa ruokkimaan, joutui ruoja olemaan yhden yön ihan yksikseen, mutta ei kovasti pahastunut, hoitaja kävi illalla ja aamulla ruokkimassa. Sitten tietysti lueskelin vanhoja lehtiä, siellä muun muassa sillalle nousevaa hämyä, tapaturmia, onnettomuuksia ja hukkuneita. Journot viimeistelevät parhaillaan ”pyhän saldoa”.  Onhan se mukavaa että sitä hämyä on nyt muuallakin kuin Hattelmalan harjanteella.

Havaitsin äsken että naapurin tehokkaalla perämoottorilla varustettu lulla on edelleen pihassa, näkymään on jotenkin tottunut, eivät ilmeisesti veneile enää, paitsi tuossa pihalla, siinä on turvallista istahtaa veneeseen kun on maata siellä venetrailerin alla näkyvissä ihan koko ajan.  Ei tarvitse edes nakatappia asentaa. 

Ehkä Hormuzin salmea ei ole vielä avattu ja menovesi on turhan kallista. Persua ja mersua vituttaa, mikä tuntuukin jotenkin niin mukavalta, ehkä sitten vaalien jälkeen taas halpaa pensaa? Ehheh-heh-heh (ja Kouvolaan nelikaistainen väylä joka suunnasta?)

Voi perkele, nyt taidan keskeytttää tän ja katsoa vaikka noita soittimia.  Sen verran urheasti on viime aikoina urheiltu että väliin lepopäivä.

Kuulin tänään kun taidesedät ja yks tätioletettu höpisi jostain kauhuelokuvista, tää oli siis se iltapäivän kulttuuriruutu, mutta radiossa. Kivasti ne jotenkin sitten päätyi David Lynch’iin vaikka se nuori kauhuelokuvantekijä oli kuulemma katsonut aikaisemmin vain Simpsoneita töllöstä.  Uskomattomia tarinoita joita en usko. Sitten oli vielä se keltainen tapetti joka mainittiin jo 1800-luvun kirjallisuudessa äärimmäisenä kauhutekijänä. 

Mun oli vaikeata pidätellä hekotusta, olin yksin autossa, tulossa marketista ja olisin varmaan rikkonut liikennesääntöjä jos en olisi kovasti pidätellyt. Sitten se ajomatka loppui ja radio meni kiinni kun otin virta-avaimen pois ja pistin taskuun. Varsinkin ne sedät oli tietävinään kaiken näköistä, aivan sairasta legendaa, mut kivahan se on tietysti ”tietää” tai olla ”tietävinään” jotain.

Aikoinaan Lapinlahden Linnuilla oli se biisi ”Lääketiedettä vai elokuvia?”, tässä tapauksessa nämä setäoletetut ja se yksi tätioletettu olivat päätyneet elokuviin. Tosin se tätioletettu ei päässyt kovin usein ääneen siinä kun ne sedät, ne selitti, sitten ne selitti ja sitten vielä vähän seli-seliä. 

Ajattelin niin sanotun kulttuurin tilaa. Että näin. Että tämmöstä kulttuuria siellä radiossa. En voinut olla kirjoittamatta muutamaa riviä kun satun tässä istumaan yksin kotisohvalla eikä mistään tule mitään. Ovat vain nämä lähiaikojen havainnot, no olishan niitä muitakin, kuten ne meditaatiohetket siellä juutuupissa, missä joku mukamas empaattista esittävä henkilö jorisee sekavia niille jotka yhä jaksavat tuota loputonta selfhelppiä kuunnella. Tai Hyväuskoisten Sanomien pääkirjoittajat tai…

Katselin tänään joen varrella pienestä koskarista miten palokärki koputteli lahopuuta siinä rannalla ja huuteli kimeällä äänellään. 

Viihdyin siellä varsin kauan. 

Kuuntelin laiskasti jotakin Yle Radio yhden ohjelmaa jossa esitettiin erilaisia poliittisia arvostelmia. Melkein nukahdin, mutta sitten kuulin sen  taas: ”Orpo kakkonen”. 

Todella ilahduttavaa, että myös niin sanotut poliittiset toimijat ovat ottaneet tämän urheilutoimituksista tutun tavan käyttöön, on ykkösiä, on kakkosia on kolmosia siellä tulospalveluosioissa.  Tuntemattomia ovat niin sanotut järjestysluvut nyttemmin näköjään myös politiikan toimituksissa. Hoetaan muun muassa Orpo kakkosta, sillä sehän käytännössä lakkauttaisi maan talouden turhat lonkerot ja olisi näiden setä- ja tätioletettujen mielestä lopullinen ratkaisu valtion velkaantumiseen. 

Orpo kakkosella olisi tietysti muitakin vaikutuksia, kuten kaikkien yksityishenkilöille ja järjestöille suunnattujen  avustusten ja tukien lakkauttaminen, yksityiset sairaanhoitopalvelut Amerikan malliin (Trump, Trump!) ja tukien suuntaaminen elinkeinotteluelämän moninaisiin tarpeisiin. 

Esimerkiksi työttömiä on edelleen liian vähän ja kansantalous näyttää vähäisiä elpymisen merkkejä, moiset kehityslinjat Orpo kakkonen lopettaa alkuunsa. Samassa yhteydessä rajat pistetään kiinni myös länteen päin, sillä ei tänne haluta ulkomaalaisia besserwissereitä viemään suomipojalta vaimoa ja työpaikkaa. 

Päätä lyödään luultavasti myös Karjalan mäntyyn ihan niin kuin ennen vanhaan. Persuista nousevan sotaministerin johdolla hyökätään kohti laatokkaa  ja huomataan pian etteivät aiemmin ystävälliset nato-kumppanit tue hanketta ja rajaa siirretään ennen pitkää aivan toiseen suuntaan kuin oli aikomus.  

Mieleen tässä juolahtaa supistettu kantasuomi, kuten silloin joskus kun Pähkinäsaaren rauhan rajoja linjattiin. Pääkaupunki siirtyy tietenkin Turkuun ellei peräti Köyliöön.  Nuo paikkakunnat ovat kiistattomasti lähempänä Ruotsia kuin Helsinki ja siten etäämpänä suuresta Venäjän maasta. 

Ehkä noille ”valloittajille” jää lopulta käteen vain se nykyinen Varsinais-Suomi ja tietysti se Turun luotijuna jolla Orpo kakkosen johtohenkilöt matkustavat, en tosin osaa sanoa minne siinä vaiheessa kun Helsinki on menetetty ja valtion hallinnon vähäiset rippeet on siirretty Turun torinaluspysäköinnin tietämille. 

Sellaista se, elämä siellä tulevaisuuden Orpo kakkosessa. 

…ja hyvää kesäloman jatkoa niille joilla sellainen vielä on…

Tuntuu jotenkin vähän hölmöltä kun tulee huijatuksi. Mistään kovin merkittävästähän tässä ei ole yksittäisen ihmisen osalta kysymys. En tiedä onko tämä pankkien käyttöön ottama ”pikasiirto” jotakin niin sanotun nykyajan vaatimusta vai julkisen hallinnon toimenpide lopettaa osittain pankkien pelailu yksityisten ihmisten rahoilla. 

No, kävi nyt kuitenkin niin, että se minun ”pikasiirtoni” pankista toiseen kesti yli kaksi vuorokautta, eli perjantai-illasta maanantain aamupäivään. Niin, onhan se vähän hämmästyttävää, että se luvattu heti osoittautuukin noin pitkäksi rupeamaksi. Aikaisemmin kaikki tilisiirrot olivat vuorokauden tai kahden korkovoittoja pankkien hyväksi. 

Tietysti oli ehkä vähän ”pikkumaista” takertua lillukanvarsiin eli valittaa asiasta, mitään peruuttamatontahan ei tapahtunut, ainoastaan se lupaus pikaisesta siirrosta pankista toiseen ei täyttynyt.  Ehkä en olisi huomannut koko asiaa ellei tuo siirto olisi ollut erään s-pankin tililtäni erään omasp-pankin omalle tililleni. 

Myös selitykset olivat huvittavia ja kertovat lähinnä kai sen kuinka hölmöinä esimerkiksi nämä kyseiset pankit pitävät asiakkaitaan. Selville ei käynyt kumpi pankki sitä ”pelirahaa” viikonvaihteeksi” kipeästi tarvitsi. Oma epäilykseni kohdistui jälkimmäisenä mainittuun ”rahalaitokseen” kun siellä sitä sotkua on viime aikoina riittänyt ja ehkä myös pikaista rahan tarvetta niin sanottujen ”aukkojen” täyttämiseksi. 

Joopa joo, tämä blogi ja sen mytologinen omistaja ovat sellaisella kesälomatauolla näin kesäaikaan, joten eipä täältä muuta kuin täältä kesäisistä maisemista tähän.