No niin, tuuli oli tänään puuskissa parhaimmillaan jotain 16 m/s, kiertelin meren lahtia, pidin yhden maatauon kun takamus ei nyt jostain syystä oikein kestä istumista ton kuivapuvun kanssa. Istun kajakissa ja merellä on kunnollista.
Myöhemmin, illalla, voi vaikka lämmittää saunan. Koivujen oksat, nyt hiirenkorvilla, hipovat taivaankantta, vielä viikko tätä vuoden hienointa kuukautta jäljellä!
Kuukauden eivät avaudu minulle siinä järjestyksessä kuin ne on kalenteriin merkitty. Muistelin että tammikuussa olin ehkä jo aloittanut luisteluhiihdon tavanomaisten juoksulenkkien lisäksi. Tai sitten se oli vasta helmikuussa. Joo, tarkistin asian siitä Polarin ihmesovelluksesta josta yritän parhaillaan eroon, umpihankihiihtoa tammikuussa, luisteluhiihdon aloitin kunnolla vasta helmikuussa. Lunta oli aika niukasti.
Kaupunki avasi jäähallia kiertävän, maksullisen tekolumiladun. Kuusikymppiä kausi, muistaakseni. Hommasin sitten myös perinteisen sukset ja monot kun luistelumonot hiersivät jossain vaiheessa aika voimakkaasti. Sitten satoi sen verran lisää lunta että ne vähän pitemmätkin hiihtolenkit avautuivat.
Tammikuussa oli helvetin kylmä, mutta sitten sää lauhtui aika paljon eikä kovia pakkasia enää koettu. Vaikka minä ajattelin, ei oikeastaan pelkäsin, että ehkä maaliskuu maksaa kovina pakkasina lauhan helmikuun, mutta niin ei käynyt. Sitten alkoi julma huhtikuu, ensin aika lauhkeana, mutta myöhemmin aurinkoisen kylmänä yöpakkasineen. Polttopuita kului edelleen jonkin verran muuhunkin kuin saunan lämmittämiseen.
Pieni flunssa maalis-huhtikuun vaihteessa, siitä Polarin ihmesovelma rätkäisi kasan ”passiivisuusleimoja”, todella kannustavaa! En voinut noin kymmeneen päivään paljon liikkua. Vai edellyttäiskö kunnon Polar-suorittaminen pientä sydänlihastulehdusta?
Ekan kajakkilenkin heitin yhdestoista päivä huhtikuuta, eli lähes kuukautta myöhemmin kuin viime vuonna.
Saatoin mainita äskettäin tässä erään lääkärikeskuksen. Itse asiassa epäröin hieman. Se jäi vähän vaivaamaan, siihen liittyy kaikenlaista. Onhan kysymyksessä lääkärikeskus. Niin, sieltä tietoja vuoti aikoinaan silloiselle työpaikalle.
Muistelen menneitä, ehkä huhtikuussa? Niin, ehkä se oli huhtikuu. Lääkärikeskus. Lääket.lis. A. Ameeba, hän piirtelee alkueläintä ruutuvihkoon ja selittää että ihminen on aivan kuin kehittynyt tuosta alkueläimestä. Ehkä parikymmentä vuotta sitten minulla on raskaan ryyppyputken jälkeinen olotila ja kokeilen kirjoittaako tuo runoilija minulle sairaslomaa ja kylkiäisiksi jotain rauhoittavaa. Olen sittemmin lopettanut alkoholin käytön kokonaan, mutta se on ihan eri tarina. Näistä muistoista on jo aikaa.
Sitten se tulee, sieltä, töks, siihen samaan muistoputkeen. Pysäytä muisti! En ihan ehdi pysäyttää sitä, ja niin, tosiaan, isä nostettiin venesataman pohjasta eräänä keväänä laiturille, ruumiinavauksessa alkoholia oli promilleina vähän yli kaksi ja lisäksi koko joukko lääket.lis. A. Ameeban määräämiä mömmöjä. Ehkä se oli minun faija, vaikka en sitä koskaan kunnolla tuntenut. Sillä oli pilkkihaalarit ja nokian neljäkolmoset jalassa. Se asui yksin. Mutsi oli jo ajat sitten lähtenyt sen luota. Niin, ei niillä vehkeillä kevätkylmillä kovin pitkälle ui.
Jospa minä joskus kasaisin siitä muistosta jotain fiktiivisen kunnollista?
Muistan kun poliisi osoitti että kun lähdet tosta ovesta vapaus on tuollapäin ja vankila siihen toiseen suuntaan. Kävin poliisilaitokselta hakemassa faijan henkilökohtaiset tavarat, vähän kolikoita, kello, ja sen sellaista, mitä nyt taskuista löytyy. Se kyttä varmaan epäili että mulla oli jotain tekemistä sen kuoleman kanssa. Ei ollut.
Minulla ei ollut mitään tekemistä sen ihmisen kanssa, paitsi että kävin kerran näyttämässä sille tytärtäni kun se oli ihan pieni. Ukko sanoi että olen minä lapsia nähnyt ennenkin ja meni takaisin olkkariin katsomaan telkkua ja juomaan bisseä. Siitä alkoi pitkä putki kohti pohjaa. Yksi niistä pelastuslaitoksen sukeltajista kysyi minulta myöhemmin että oliks se sun isä?
Joo, oli. Myönsin.
Mytologinen taruolento 
Jätä kommentti