
Satoi vihdoin lunta. Tämä on tuore havainto ja näyttää että ohut luipeite sulaa tästä itäisen Suomenlahden rannikolta varsin nopeasti. Tuulee 10 – 17 m/s. Pakkasta oli yöllä pahimmillaan 0,5°C. Kylmää siis rannikolla ja näillä erilaisilla pirunsaarilla, kuten Tiutisessa, Kirkonmaassa ja Rankissa jotka ovat aikojen kuluessa palvelleet rannikon asukkaita erilaisissa tarkoituksissa, kuten maan puolustuksessa ja työläisten asuttamisessa.
Tarina kertoo että eräs tiutislainen pienyrittäjä rakensi edellisellä vuosisadalla saareen uuden talon. Kokoomuslaisen rakennustarkastajan kanssa oli koko projektin ajan jos jonkinlaista kiistaa, mutta kun pienyrittäjä sai talon lähes valmiiksi ja kysyi rakennustarkastajalta voiko talon maalata punaiseksi, myöntyi rakennustarkastaja heti ja sanoi että kaikki talothan ovat Tiutisessa punaisia.
Aikoinaan joko Kirkonmaahan tai Rankkiin tuotiin jostain sisämaasta eli Savosta tahi etäämpää alokkaaksi eräs nuori mies. Hän ei suostunut juuri puhua pukahtamaan, mutta vastasi toisinaan kantahenkilökunnan tiedusteluihin: ”tuulee”.
Kantahenkilökunta arveli, että kaverin päässä on jotain vikaa ja mies lähettiin pian yhteysaluksella takaisin mantereelle. Kun yhteysalus kiinnittyi Kotkassa, hyppäsi mies nopeasti aluksesta ja sanoi: ”jo lakkas tuulemasta”. Väitetään että tämä tarina on tosi. En osaa sanoa. Nyttemmin koko niin sanotuttu ’rantapyssy’ on lopetettu. Kuka enää muistaa mikä sen virallinen nimi oli? Jotkut puolitutut palvelivat ja kärsivät noilla pirunsaarilla jopa yhdeksän kuukautta ja Tiutisessa kenties koko elämänsä.
Somessa käy jonkinlainen ’poliittinen keskustelu’ kuten niin usein, eli ihan joka päivä. En taaskaan aivan ymmärrä? Mitä hyvää vantaalainen, jo näköjään ennalta valittu pääministeri, on tuomassa kotimaiseen politiikkaan? Tai no, jos eduskunnassa voimasuhteet muuttuvat, saadaan varmaankin Anders Behring Breivikin ’innoittaja’ vihdoin ajettua pois puhemiehen paikalta. Tai mistä minä tiedän, ehkä vantaalainen, tällä kertaa jo etukäteen valittu pääministeri on itse asiassa nykyisen puhemiehen parhaita kavereita.
Hyväuskoisten Sanomista luin myös ilahduttavia epäuutisia, kuten että kokoomuslaiset haluavat Orpon jälkeen johtoon erään mäntyharjulaisen. Lisäksi eräs Häkämies (tuo merkittävä käännösvirhe, eli ”carbon monoxide man”) vaatii samassa läpyskässä lisää pituutta ja heti, mikä on hänen kohdallaan tietenkin aivan ymmärrettävää, sillä hän on erään itäisen työläiskaupungin kasvattina ollut aina ensimmäisten joukossa puolustamassa duunarien etuja yhteisrintamassa muiden vantaalaisten sosialidemokraatteja lähellä olevien pelto-, ynnä muiden mäkien kanssa. (whheh-heh-heh)
Taistojen tiellä siis? No ei aivan, mutta muistamme, puhumatta muista niin sanotuista ’taistolaisista’, joita kukaan tuskin enää muistaa, että vastavoimat ovat vuosikymmenten kuluessa ahkerasti vandalisoineet kaupunkiin vuonna 1979 pystytettyä Leninin patsasta.
V.I.Leninin muistomerkki oli itse asiassa Neuvostoliiton epäsuora lahja Tallinnan ystävyyskaupungilta, eli eräänlainen ”kommunistien juoni”. Kun valta vaihtuu niin patsaita kaatuu, sano. Myöhemmin Kotkan kaupunki on siirtänyt patsaan sisätiloihin, maakuntamuseoon, jossa se ehkä edelleen jököttää. Luovutuspuheen piti Neuvosto-Viron kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri Karl Vaino, aiemmin Kirill Volnov. Kuka vanhaa muistaa, sitä tikulla, hemmetti sentään!
Mutta onhan Kotkassa meriakvaario, osittainen merimuseo yhdessä turkulaisten kanssa ja leveä, eli niin sanotusti ’nelikaistainen’ E-18 tie menee siitä Kyminlinnan ohi kohti Pietaria. Häkämiehen ajama tiehanke ohitti aikoinaan, sanoisinko muhevasti nyttemmin rakentuvan, persujen ajaman, muutaman ohituskaistan mittaisen levennyksen kohti ”ystävyyskaupunki” Kouvolaa.
”Ohituskaistalla kohti Kouvolaa”, kuulostaako tämä houkuttelevalta?
Tai kuten eräs kotkalainen keskiasteen opettaja aikoinaan kysyi:
”Tuntuisko tämä teistä hyvältä?”

Jätä kommentti