Blogi

Ajatuksiin hiipi jostain miete, että 15. heinäkuuta on keskikesä, toisin kuin midsommar joka on vuoden valoisimpana aikana jolloin talven pimeys on lähes unohtunut. Nyt on jo merkkejä elokuussa koittavista lämpimistä, mutta pimeistä illoista. 

Olen toipilas, venäytin vasemman hauiksen jänteen melontatouhuissa. Käväisin fyssarin pakeilla, toipuminen vie kuulemme jopa kuusi viikkoa, nyt on mennyt kaksi ja puoli, eikä vasen käsi enää tunnu kovin pahalta jos sitä ei liiemmin liikuttele.  Fyssari maksaa täällä julkisen terveydenhuollon palveluna noin kaksi kymppiä. Jouduin ajamaan vastaanotolle Kotkaan koska täällä syrjemmällä ei tähän aikaa vuodesta ja tuskin muutenkaan ole moista palvelua. 

Terveys/arvaus/aseman/keskuksen ovet Karhulassa avautuivat tasan kello kahdeksan, sisäpuolella odotti virkaintoinen vahtimestari, ilmeisesti jonkin vartiointiliikkeen jäsen, siis lähinnä pelottava ilmestys. Sitten henkilökunta marssi jostain sosiaalitiloista pilttuisiinsa, ehkä viittä yli olin vastaanotolla, odoteltuani rakennuksen ulkopuolella ovien avautumista viisitoista minuuttia, niin, olin tosiaan pitkämatkalaisena paikalla ns. hyvissä ajoin. Fyssari oli asiallinen, siitä kiitos.

Joskus kauan sitten nämä julkisen terveydenhuollon palvelut olivat tosiaan ilmaisia, nyttemmin hinnat vaan nousevat fasisti/natsihallinnon myötävaikutuksella. Hyvä, hyvä!

Olen täällä Länsi-Siperiassa vähän niin kuin evakossa puolison mökillä. Aamukahvi venähtää helposti lähelle puolta päivää. Katselin äsken tänne raahattuja soittokamoja, tosiaan tuo ilmalämpöpumppu pitää sisätilat aika viileinä, tänään ilmatiede lupaa iltapäiväksi +25°C.  Ehkä voin tänään vähän treenata jos siltä tuntuu. 

Ajatella, että ehdin aika monta mukavaa melontareissua ennen tuota ikävää tapausta. Ja jos käsi antaa myöten ehdin vielä muutaman ennen syyskylmiä ja kuivapukua. Eilen kävin noukkimassa kanttarelleja lähimetsästä. En ole vuosiin juuri liikkunut metsissä, enimmäkseen merellä ja ”kaupungissa” rivarin takamaastossa, jota niin sanotut oikeat kaupunkilaiset varmaan kutsuvat metsäksi. 

Kaupunki ei ole oikea kaupunki eikä metsä oikea metsä siellä. Täällä syrjemmällä, asuintoverin kesäasunnon tienoilla on oikeaa metsää, tosin metsätiellä vastaan tuli nuorehko naisoletettu, sanoi vienosti ”hei” ohikulkiessaan.  Muita ihmisiä en metsässä tavannut enkä sitä sutta, ilvestä tahi karhua joita myös täällä liikkuu, tosin nuo metsän pedot luultavasti kiertävät ihmisen kaukaa. 

Olin vähän hämmästynyt, en ollut varautunut siihen, että tapaan ihmisen tässä metsässä, jossa tosin kulkee hiekkatie ja näköjään myös sähköpylväikkö kohti lähellä olevaa, erämaajärven kainaloon rakennettua asumusta. Mieleen juolahti eräs kirjallinen teos, ”Ihminen holoseenissä” taisi olla niteen nimi. 

Varasin kirjastosta erään runoilijan tuoreen teoksen, olen näköjään varausjonossa toisena, mikä luo toivoa että saan kirjan käsiini ennen syksyä. Teoksella on jännittävä nimi. En tosiaan ole vuosiin lukenut runoja, vaikka noita vanhoja runoteoksia on hyllyssä muutama, saati että olisin itse vaivautunut jotain kirjoittamaan. Netistä löysin yhden, tulkoon se nyt julki tässä:

Ohjeita? – katkelmia satunnaisesta runoudesta

kuolleen runoilijan neuvot

elämän yleisohjelma

no

ei sellaista

eihän edes shakespeare

ei marlowe

yhtyivät vain tanssiin

idioottihölkän ohjeeton kutsu

moraalin joustoneuleella

…no niin. 

Taustalla lienee Marlowen runo ’antic hey’

”My men, like satyrs grazing on the lawns, / Shall with their goat-feet dance the antic hay.”

Marlowe oli Shakespearen aikalaisia, muistaakseni.

…on kuulemma suomeksi sitä sun tätä Jussia ja sen sellaista, ehkä jopa Johannes kastajaa, mutta etymologia epäselvä?  Jos laittaa Juhannusyönä puoshaan tai nakatapin tyynyn alle, saattaa nähdä vaikka minkälaisia ilmestyksiä. 

Muistaakseni se yksi englanninopettaja ei tuntenut koko sanaa, siis nakatappia. No, ei tunne keskiverto sanakirja, ei edes näköjään kielitoimiston lähes pyhä sanakirja, en voi akat. sivist, saanutta siis moittia. Sattumoisin juuri täällä Länsi-Siperiassa sana on tunnettu, eli on siis se veneen pohjaan laitettava tappi.  

Ennen vanhaan tämä tappi oli jotain huokoista materiaalia, kuten korkkia, nykyään se taitaa olla raudasta ja kumista valmistettu viritelmä. Siis arkisesti pohjatulppa. Nakatappi on kyllä paljon juhlavampi sana, täällä oli aikoinaan sen niminen juottola, nyttemmin lopetettu väen edelleen vähetessä.

Mittumaarina oli merellä aika vilkasta ja saaressa paarmoja ja hyttysiä. Yksi haminaluokan ohjusvene vartioi etelärajaa, joten avomerellä tuntui melko turvalliselta oleskella. Myös nouseva sinileväesiintymä sattui melojan silmiin.  Kajakissa ei ole muuten mitään tappia pohjassa. Juhannuksena lähes kaikialla oli kuulemma hienoa, jopa sisämaassa, minne en mielelläni mene, pysyttelen tässä rannikolla. 

Saavuin reissuiltani takaisin tähän onnettomaan kaupunkiin, muun muassa kissaa ruokkimaan, joutui ruoja olemaan yhden yön ihan yksikseen, mutta ei kovasti pahastunut, hoitaja kävi illalla ja aamulla ruokkimassa. Sitten tietysti lueskelin vanhoja lehtiä, siellä muun muassa sillalle nousevaa hämyä, tapaturmia, onnettomuuksia ja hukkuneita. Journot viimeistelevät parhaillaan ”pyhän saldoa”.  Onhan se mukavaa että sitä hämyä on nyt muuallakin kuin Hattelmalan harjanteella.

Havaitsin äsken että naapurin tehokkaalla perämoottorilla varustettu lulla on edelleen pihassa, näkymään on jotenkin tottunut, eivät ilmeisesti veneile enää, paitsi tuossa pihalla, siinä on turvallista istahtaa veneeseen kun on maata siellä venetrailerin alla näkyvissä ihan koko ajan.  Ei tarvitse edes nakatappia asentaa. 

Ehkä Hormuzin salmea ei ole vielä avattu ja menovesi on turhan kallista. Persua ja mersua vituttaa, mikä tuntuukin jotenkin niin mukavalta, ehkä sitten vaalien jälkeen taas halpaa pensaa? Ehheh-heh-heh (ja Kouvolaan nelikaistainen väylä joka suunnasta?)

Voi perkele, nyt taidan keskeytttää tän ja katsoa vaikka noita soittimia.  Sen verran urheasti on viime aikoina urheiltu että väliin lepopäivä.

Kuulin tänään kun taidesedät ja yks tätioletettu höpisi jostain kauhuelokuvista, tää oli siis se iltapäivän kulttuuriruutu, mutta radiossa. Kivasti ne jotenkin sitten päätyi David Lynch’iin vaikka se nuori kauhuelokuvantekijä oli kuulemma katsonut aikaisemmin vain Simpsoneita töllöstä.  Uskomattomia tarinoita joita en usko. Sitten oli vielä se keltainen tapetti joka mainittiin jo 1800-luvun kirjallisuudessa äärimmäisenä kauhutekijänä. 

Mun oli vaikeata pidätellä hekotusta, olin yksin autossa, tulossa marketista ja olisin varmaan rikkonut liikennesääntöjä jos en olisi kovasti pidätellyt. Sitten se ajomatka loppui ja radio meni kiinni kun otin virta-avaimen pois ja pistin taskuun. Varsinkin ne sedät oli tietävinään kaiken näköistä, aivan sairasta legendaa, mut kivahan se on tietysti ”tietää” tai olla ”tietävinään” jotain.

Aikoinaan Lapinlahden Linnuilla oli se biisi ”Lääketiedettä vai elokuvia?”, tässä tapauksessa nämä setäoletetut ja se yksi tätioletettu olivat päätyneet elokuviin. Tosin se tätioletettu ei päässyt kovin usein ääneen siinä kun ne sedät, ne selitti, sitten ne selitti ja sitten vielä vähän seli-seliä. 

Ajattelin niin sanotun kulttuurin tilaa. Että näin. Että tämmöstä kulttuuria siellä radiossa. En voinut olla kirjoittamatta muutamaa riviä kun satun tässä istumaan yksin kotisohvalla eikä mistään tule mitään. Ovat vain nämä lähiaikojen havainnot, no olishan niitä muitakin, kuten ne meditaatiohetket siellä juutuupissa, missä joku mukamas empaattista esittävä henkilö jorisee sekavia niille jotka yhä jaksavat tuota loputonta selfhelppiä kuunnella. Tai Hyväuskoisten Sanomien pääkirjoittajat tai…

Katselin tänään joen varrella pienestä koskarista miten palokärki koputteli lahopuuta siinä rannalla ja huuteli kimeällä äänellään. 

Viihdyin siellä varsin kauan. 

Kuuntelin laiskasti jotakin Yle Radio yhden ohjelmaa jossa esitettiin erilaisia poliittisia arvostelmia. Melkein nukahdin, mutta sitten kuulin sen  taas: ”Orpo kakkonen”. 

Todella ilahduttavaa, että myös niin sanotut poliittiset toimijat ovat ottaneet tämän urheilutoimituksista tutun tavan käyttöön, on ykkösiä, on kakkosia on kolmosia siellä tulospalveluosioissa.  Tuntemattomia ovat niin sanotut järjestysluvut nyttemmin näköjään myös politiikan toimituksissa. Hoetaan muun muassa Orpo kakkosta, sillä sehän käytännössä lakkauttaisi maan talouden turhat lonkerot ja olisi näiden setä- ja tätioletettujen mielestä lopullinen ratkaisu valtion velkaantumiseen. 

Orpo kakkosella olisi tietysti muitakin vaikutuksia, kuten kaikkien yksityishenkilöille ja järjestöille suunnattujen  avustusten ja tukien lakkauttaminen, yksityiset sairaanhoitopalvelut Amerikan malliin (Trump, Trump!) ja tukien suuntaaminen elinkeinotteluelämän moninaisiin tarpeisiin. 

Esimerkiksi työttömiä on edelleen liian vähän ja kansantalous näyttää vähäisiä elpymisen merkkejä, moiset kehityslinjat Orpo kakkonen lopettaa alkuunsa. Samassa yhteydessä rajat pistetään kiinni myös länteen päin, sillä ei tänne haluta ulkomaalaisia besserwissereitä viemään suomipojalta vaimoa ja työpaikkaa. 

Päätä lyödään luultavasti myös Karjalan mäntyyn ihan niin kuin ennen vanhaan. Persuista nousevan sotaministerin johdolla hyökätään kohti laatokkaa  ja huomataan pian etteivät aiemmin ystävälliset nato-kumppanit tue hanketta ja rajaa siirretään ennen pitkää aivan toiseen suuntaan kuin oli aikomus.  

Mieleen tässä juolahtaa supistettu kantasuomi, kuten silloin joskus kun Pähkinäsaaren rauhan rajoja linjattiin. Pääkaupunki siirtyy tietenkin Turkuun ellei peräti Köyliöön.  Nuo paikkakunnat ovat kiistattomasti lähempänä Ruotsia kuin Helsinki ja siten etäämpänä suuresta Venäjän maasta. 

Ehkä noille ”valloittajille” jää lopulta käteen vain se nykyinen Varsinais-Suomi ja tietysti se Turun luotijuna jolla Orpo kakkosen johtohenkilöt matkustavat, en tosin osaa sanoa minne siinä vaiheessa kun Helsinki on menetetty ja valtion hallinnon vähäiset rippeet on siirretty Turun torinaluspysäköinnin tietämille. 

Sellaista se, elämä siellä tulevaisuuden Orpo kakkosessa. 

…ja hyvää kesäloman jatkoa niille joilla sellainen vielä on…

Tuntuu jotenkin vähän hölmöltä kun tulee huijatuksi. Mistään kovin merkittävästähän tässä ei ole yksittäisen ihmisen osalta kysymys. En tiedä onko tämä pankkien käyttöön ottama ”pikasiirto” jotakin niin sanotun nykyajan vaatimusta vai julkisen hallinnon toimenpide lopettaa osittain pankkien pelailu yksityisten ihmisten rahoilla. 

No, kävi nyt kuitenkin niin, että se minun ”pikasiirtoni” pankista toiseen kesti yli kaksi vuorokautta, eli perjantai-illasta maanantain aamupäivään. Niin, onhan se vähän hämmästyttävää, että se luvattu heti osoittautuukin noin pitkäksi rupeamaksi. Aikaisemmin kaikki tilisiirrot olivat vuorokauden tai kahden korkovoittoja pankkien hyväksi. 

Tietysti oli ehkä vähän ”pikkumaista” takertua lillukanvarsiin eli valittaa asiasta, mitään peruuttamatontahan ei tapahtunut, ainoastaan se lupaus pikaisesta siirrosta pankista toiseen ei täyttynyt.  Ehkä en olisi huomannut koko asiaa ellei tuo siirto olisi ollut erään s-pankin tililtäni erään omasp-pankin omalle tililleni. 

Myös selitykset olivat huvittavia ja kertovat lähinnä kai sen kuinka hölmöinä esimerkiksi nämä kyseiset pankit pitävät asiakkaitaan. Selville ei käynyt kumpi pankki sitä ”pelirahaa” viikonvaihteeksi” kipeästi tarvitsi. Oma epäilykseni kohdistui jälkimmäisenä mainittuun ”rahalaitokseen” kun siellä sitä sotkua on viime aikoina riittänyt ja ehkä myös pikaista rahan tarvetta niin sanottujen ”aukkojen” täyttämiseksi. 

Joopa joo, tämä blogi ja sen mytologinen omistaja ovat sellaisella kesälomatauolla näin kesäaikaan, joten eipä täältä muuta kuin täältä kesäisistä maisemista tähän. 

Aiemmin maata johdettiin enimmäkseen kännissä, tuolloin oli esimerkiksi ulkoministerin mahdollista ajaa jalankulkijan yli, paeta paikalta ja selvitä sakoilla asemaansa menettämättä. 

Ryyppääminen oli tuolloin, siis noin edellisellä vuosisadalla niin sanottua ’yhteiskunnallista vaikuttamista’. 

Saattoi olla pieni todennäköisyys tuossa että ulkoministeri pakeni yliajopaikalta koska oli juovuksissa.

Nykyään saattaa vaikuttajarattijuoppo jäädä joissakin tapauksissa jopa kiinni. Rakenteellinen väkivalta oli kuitenkin merkinnyt vaikuttajarattijuopon tulot aika vähäisiksi ja päiväsakkojen pienuutta valiteltiin syvästi lehtijutussa.  Ehkä jeparit katsoivat että raippoja jaetaan riittävästi myöhemmin niin sanotussa julkisuudessa. 

Kumpi voittaa karhu vai leijona, kyseltiin jossain muistaakseni tänään, eiku siis se entinen korkeushyppääjä vai tää nykyinen triatholonisti. Kumpi voittaa? Tärkeintähän on voitto. Jalosta kilvasta viis. Miten nämä aikakauden kilpailevat keskenään, on aika vaikeata ymmärtää, ellei sitten yritä väsätä myyvää artikkelia tyhjästä. 

En tiedä miten tuo pitäisi ilmaista. Triathlon. No, mm. fietzillä siinä ajetaan. Mielellään hymy huulilla. Ehkä sittenkin  ’myönteinen juttu’ meidän pressasta?  Jotain huvittavaa näissä on,  joskus Ahtisaaren aikoihin pressaa esiteltiin heittämässä koripalloa. Tuo jälkimmäinen kehui saaneensa runsaasti liikuntaa matkusteltuaan vaalikampanjansa aikoihin, eli liikuttuaan  vaalibussilla paikasta toiseen. Tuo Hyväuskoisten Sanomien Churchill. 

Yhteiskunta on vaikuttunut näistä mahtimiestensä kamppailuista. Yhteiskunta vaikuttaa vaikuttuneelta. Yritykseni hakea sitä juttua jota vilkaisin joskus iltapäivällä olivat valua hukkaan, sillä se oli kadonnut sinne internetisivujen helvetilliseen kitaan. Känä vai Alex? Niin. Mitä väliä? Ei mitään. 

Jonkinlaista hauskaa jutussa edusti maininta Suomen Talvisota yhtyeen biisistä Kekkonen hiihtää, Kekkonen kalastaa, mutta miten käy Kekkoselta rock’n roll? Aikoinaan eräs kuuluisa radiojuontaja kiersi maata julkaistuaan ”Kielletyt levyt” teoksen. Kysäisin häneltä, miksei Suomen Talvisotaa mainittu? Vastaus oli selvä, tekivät sen levynsä puoli-ilmaiseksi Yleisradion tiloissa, mikä oli – käsi sydämelle – paheksuttavaa. Siis paheksuttavampaa kuin Yleisradion aikoinaan soittokieltoon pistämät platat. 

No, nyt siellä on varmaan uusi Jaakko juontamassa, en ole juuri kuunnellut. Paitsi tietysti sitä porvarillisempaa, eli Ylen Ykköstä, joka nykyään soittaa iltapäivisin muun muassa poppia vuosien takaa ja juttelee väliin niin sanottuja mukavia.  No, mitä se tietysti minulle kuuluu, paitsi että oli näköjään jäänyt radio auki uutisten jälkeen ja kuului se loputon yleisön nuoleminen keittiöön saakka ja tietysti ’ne’ välilevyt. Jos tietää jotakin klassisesta musiikista, niin mitä sitten?

Väsäsin aikoinaan kanavalle muutaman dokkarin. Silloin siellä oli – mutta vain osittain – vähän eri meininki. Mutta siitä on aikaa, paljon aikaa. Nyttemmin on tuntunut aikamoisen turhalta vääntää moisia yhteiskunnallisia huutoja ja mukamas välittää.  

Välitin jopa niin paljon että lopulta eräs Katso-lehden senttari joka oli ilmeisesti jotenkin esimiestensä pakottamana ajettu kysymään minulta jotain soitti puhelimella ja kysyi minulta jotain. Vastasin että dokumentissa esitettiin näkemys jonka mukaan jokainen haluaa olla oman elämänsä subjekti, ei toisten tekojen objekti, mitä senttari ei lyhyessä palstan päässä tietenkään maininnut. 

Päädyin palstan päähän. Sinne sitä lopulta. Päätyy. 

Jotenkin muistui mieleen se, kun eräs ehkä helsinkiläinen tietäjäsetäoletettu höpisi stadin Kappelissa sekavia nuorille vihreän puolueen naisoletetuille. Että mikä se on se niin sanottu ’miehenkyy’.  Muistaakseni kuulin hihitystä, mutta en muista miksi olin paikalla, ehkä joku muistaa tapauksen mutta tuskin. Laskeskelin että saattoi olla 1980-luvun alkua. Se Kappeli oli ja on se ravintola siinä Espalla. 

Nythän siis tämä hyväkäs on päätynyt yhdessä erään Makro Rubion kanssa Yle Uutisten etusivulle. Natoa ja Lemminkäisen Temppelin etsintää, sitäpä sitä. Tämä Rumble vai mikä Rumbio (oikoluku näköjään ehdottaa Ruuhio, mutta on sekin väärässä), häntä näkyy hatuttavan Trumpin kannatuksen lasku ja eurooppalaisen etelän nuiva suhtautuminen käynnissä olevaan hyökkäyssotaan.  

Ior Bock on puolestaan kuollut, mutta jatkuvasti näköjään ajankohtainen, eli aiheuttaa Ylen sivulla klikkauksia. Yhtä taikaelämää täällä meidän maassa, eikä Petri ole polttanut pilveä ikinä, vaikka istuu hillosilmineen Bockin kanssa yhteiskuvassa. Pois se hänestä ja heistä.

Tarinassa on näköjään myös joku Javanainen. Joo, minä puolestani tunsin aikoinaan varastonhoitaja Vajavaisen, hän lahjoitti minulle kotoisen fasismirunouden kansalliseeppoksen, eli V.A. Koskenniemen kootut runot. Vanteron kootut,  ne katosivat myöhemmin jossakin muutossa, eli eivät palautuneet lainasta, vaan pitivät olla siellä. Myöhemmin tutustuin myös erääseen toiseen Koskenniemeen, mutta se on ehkä toinen tarina, ehkä ei.

Veikko Antero Forsnäs, saksalaisten avustuksella tuo varsinainen Vantero joukkoineen eteni aatteineen lähes Uralille. Hänestä olisi siis saattanut nousta suomalaisten Kuningas Höpö. Pippeli otsikossa. Tästä eräs entinen naisystäväni puhui paljon. Tosin käytti sitä Koolla alkavaa nimitystä. Jälkimmäinen Koskenniemi muuten ohjasi Vanhalle Ylioppilastalolle Kuningas Ubu’n, joka tanssi rahisevalla alustalla tuo järisyttävä elin otsassaan. Eräänlaista kulttuuria siis kaikki tyynni tämä keveä muistelo. 

No, ei se Veikko Antero niitä polttouuneja kotimaahan saanut, kävi vain Vantero Saksanmaalla kansanmurhaajia ihailemassa. Ei saanut muurattua vaikka oli luutavasti niitä vapaita muurareita. Ordnung muss sein tahi tulee Länsimainen Perikato. Se juuri siinä niin sanottuna kotimaisena runousihanteena. Niin no, olen minäkin lukenut kaikenlaista, mitä noista. Mutta niin, ei se järjestys, ei se säilynyt, ei se säily, se ei ole edes niin sanotun luonnon olotila.

Mutta eivätkö nämä nykyisetkin, siis nämä kotoiset ’vähä- orvot’  ja vähäjärkiset fasistimme ole aivan kuin Spenglerin jälkeläisiä, ja huvittavinta tietysti että eräs heistä johtaa puhetta eduskunnassa. Eräs noista ’Vähänöistä’ pakeni kuulemma äskettäin Ruotsiin kun toimi pääkaupungissa päättyi. Siellä aina ystävä (KOP).  Ehkä historia sitten joskus aikanaan muistaa moista paheksua. 

Vai niinkö oli?  Että oltiin ’sillä puolella’.  Ehkä järki voittaa, ehkä ei. Jos et ymmärrä miksi saksalaiset vaativat  järjestystä, käväise itse katsomassa. Kun tätä jengiä seuraa sivusta, arvelee että monet ovat. Joskus matkailu avartaa, joskus ahdistaa. Järjestys siellä päässä, pään sisäisenä ja ihan jäykkänä. 

Hemmetti, että sitä aikaa tuhraantuu kaikenlaiseen toisarvoiseen välillä, kuten kompostien pyörittelyyn tänään. Kerrassaan mukavaa hommaa, itse asiassa ihan sellaista lapiotyötä, mitä voisi kutsua ehkä jopa kuntoliikunnaksi. No, ehkä hikoilin vähän. Mulla on viime päivien melonnoista pieni hiertymä oikeanpuoleisen kainalon alapuolella, joten lepo sopii hyvin, paitsi ettei lepo sovi minulle joten olkoon nyt kompostin pyörittely sitten vaikka niin sanottu palauttava harjoitus. 

Juoksijassa (lehti joka pääasiassa mainostaa juoksukamppeita, paitsi että adidas näyttää olevan pannassa) niin, siis juoksijassa, oli jokin juttu jossa hienovaraisesti kehotettiin näin vanhemmiten vähentämään raskaita juoksulenkkejä ja muita ankaria juoksuharjoituksia, eli että vähempikin riittää. Pitää varmaan paikkansa, näin avovesikautena menee minulla enemmän sinne melonnan puolelle, tosin sen mainosjuoksuläpyskän jutun mukaan kannattaisi kuitenkin päivittäin ottaa pieniä spurtteja. Varmaan siis ”vain” muutaman kilometrin lenkkejä juoksukunnon ylläpitämiseksi ja ”kehon vanhenemisen ehkäisemiseksi”.

Tuohon viimeksi mainittuun en kyllä jaksa oikein uskoa, väitettiin että taustalla on jotain tutkimusta, mutta ei kuitenkaan tarkempia tietoja. Ilmiselvää taitaa olla että sitä vanhenee, vaikka harrastaa paljon liikuntaa ja että se vanheneminen on aika yksilöllistä, eli useimmissa tapauksissa ”lyhyet, muutaman kilometrin pyrähdykset” tuskin auttavat. Mutta niin, kysymyksessä oli siis juoksu-uskovaisten juoksija -lehti. 

Mediassa on näköjään ollut puhetta lääketieteen lisensiaattien jossakin synkimmässä Savossa suosittelemasta ruokavalioista, mikä on kuulemma ’herättänyt keskustelua’. Niin varmaankin oli tarkoitus, tuskin kuitenkaan lääketieteen lisensiaattien kohtalokkaimpia virheitä.  Ei ollut suositus tällä kertaa ’virallisen’ suosituksen mukainen. Asian tiimoilta saattaisi itse kullakin olla kerrottavaa?  Ja median kommenttiboksit täyttyivät nopeasti. Sekin saattoi olla jutun varsinainen tarkoitus. 

Ne, enimmäkseen aika huvittavat kommentithan ovat niitä ”yleisön reaktioita” joita kenties halutaan, tai sitten halutaan vaan naureskella niille, ns. ’kommenteille’. Huomataan että yleisö ei tahdo syödä ’suositusten mukaan’.

Mitä, eikö lääketieteen lisensiaattia uskota?

Seuraavaksi käsittelyyn kannattaisi varmaankin ottaa painoindeksi tai Cooperin testin hyödyllisyys tai…  Ai mikä Cooper? 

Älkää vaan tätä kommentoiko, tämä on sarkasmia, satiiria tai sinne päin.

No niin.

(kuitenkin ei ole mikään aika)

Jos olisit sanonut 1.10.1972, olisit ehkä kirjoittanut hyvän jutun. Esimerkiksi tyyliin ”Turun ratikkahölmöily kautta aikojen”. Vaan olisiko tuo ollut juuri se klikkiotsikko vai johdatus katsaukseen joka olisi kenties lähtenyt liikkeelle vuodesta 1890 jolloin Turussa alkoi raitioliikenne, mikä päätettiin kuulemma muun muassa ”autoistumisen” myötä lopettaa vuonna 1966 jolloin lakkautuspäiväksi määrittyi 1.10.1972. 

No, lukekaa itse historianne, en minä tänne tämän tarkempia tietoja jaksa kopioida.

Jos katselee sitä historiatonta journalismia Turun raitiotiepäätöksen tiimoilta ihan viime päiviltä, höpinä ilmenee lähinnä jonkinlaisena farssin kaltaisina uutisina päätöksestä rakentaa raitiotielinjat uudelleen. Tuolle autoilupuolue kokoomuksen tiimoille syntyneelle jorinalle sopisi otsikoksi tahi klikkiotsikoksi esimerkiksi ”??? mitä helv 1890?”.  Mutta eihän siinä käynyt nyt aivan niinkään. 

Myt kyl määki moni siellä Turuus ja näinä aikoina nimenomaan siellä kaupunginvaltuustossa. Pitikö sen nyt sitten saada takaisin kun Tampereellekin rakennettiin vai siksi että stadissa on tavan sporaa ja pikasporaa? Mene, tiedä, täältä Länsi-Siperiasta katsoen tietysti aika yhdentekevää,

Kaiken huippu saattoi olla, että eräs jeesustelija kirjoittaa Hyväuskoisten Sanomissa, että joku kykypuolueen nouseva kyky pelasti valtuustossa Orpon kasvot. 

Jeesustelijoita, heitä tosiaan mediafarssiin tarvitaan ja niin sanotut ’keskeiset tiedotusvälineet’ ovatkin heitä pullollaan toinen toistaan luokattomine juttuineen.  Luokattomuus, se on sitä ajan hermoa, kuten myös se laiska setäoletettu arvostelemassa ’etätyöläisiä”. 

Laiskat aivot antavat laiskan vastauksen, mutta minkäs teet? Se on sitä nykyaikaa ja ajankuvaa. Ettei itse asiassa ole mitään sanottavaa, mutta pitää silti laiskasti jotain lausahtaa, koska siellä täällä on ’aukkoja” jotka journojen pitää täyttää jonkinmoisella jorinalla tuosta ja tästä. 

Ja onhan se tietysti hyvä että Orpolla on edelleen, tosin toisen kokkarin pelastamat ”kasvot”, että tietää mitä puoluetta ei pidä äänestää nyt eikä myöhemminkään. 

Pitäis tänne jotain pistää, jos sais vaikka muutaman lukijan.

Joku ihmistä viisaampi Hyväuskoisten Sanomissa kertoo ’somen’ vaikuttavan kirjallisuuteen, tarkoittaa siis hän siellä mielipideosastolla sosiaalista mediaa, joka jotenkin on onnistunut lyhentämään kirjojen lukuja. Ehkä tarpeeton yliviivataan, vai miten, en tiedä. 

Sillä en varsinaisesti edusta mitään kirjallisuutta, ehkä hämärästi jonkinlaista filosofista asiantuntemusta joissakin kysymyksissä jotka eivät liity millään tavalla noihin äsken mainittuihin kirjallisuusluuloihin ja sosiaaliseen mediaan jotka molemmat ovat ja voivat hyvin, siis luulot ja sosiaalinen media. Niin, pitäisikö sitä sanoa someksi, muistan aikoinaan kun jotkut ilmeisesti jonkinlaiset mediakasvattajat tahi mediaopettajat (heitähän tässä maailmassa riittää) ottivat termin käyttöön.

Luuloja on sen sijaan ollut olemassa kautta aikojen ja ilman niitä moni menestyvä julkaisu olisi kaatunut jo ajat sitten. Luuloja on kiva lukea ja hämmästellä, sanoisin että olen hauskuuttanut itseäni mokomalla aivan kuin vuodesta toiseen, eikä huumori tunnu millään himmentyvän, pikemminkin päinvastoin. Sanoisin että on suhteellisen halpa huvi siinä.

Itse yritän pitää edes kappaleet suht koht lyhyinä, jospa se hepottaisi tällaisten jaaritusten lukemista, en todellakaan osaa sanoa. Jotkut kuuluisat kirjalliset teoksethan ovat vallitsevista normeista poiketen kirjoitettu yhteen pötköön, jopa siis useita satoja sivuja. Olen moisia taiteellisia tuotoksia toki tihrustellut joskus, eli silloin tällöin muun ohella. 

Arvaan että aikamme kirjalliset tuotokset, siis ne jotka on aivan kuin virallisesti julkaistu, ovat sitten aikanaan monenmoisten tutkimusten kohteina ja siellä historiassa, jota siis ei vielä ole kirjoitettu, todetaan yhtä sun toista ja kenties myös some, millä ei käsittääkseni ole edes kirjallisuuden tulevassa historiassa mitään merkittävää osaa, tuskin osaa tahi arpaa lainkaan.

Mutta tietysti myös noita somehuudahduksia varmaankin tutkitaan sitten aikanaan oikein toden teolla ja saavutaan sen myötä mitä merkillisimpiin johtopäätöksiin joissa aivan kuin kuvataan ainakin osaa tuosta huudahdusten ja voihkaisujen menneisyydestä. Varmaankin sitten joskus, eli tuolloin ihmetellään, miksi niin media, kuten myös poliittiset ja valtiolliset tahot viestivät keskenään jossain keskinkertaisessa porno- ja viestipalvelussa, mutta jätän johtopäätösten teon sinne jonnekin, heille, jotka hamassa tulevaisuudessa kenties jonkinlaisia johtopäätöksiä tekevät. Oho, tais tulla vähän ylipitkä kappale! Ja virkkeen pituuskin alkaa olla vähän sitä sun tätä. Mutta turha luvata tässä mitään, ojennan toki itseäni, mutta en ole kovin varma aionko lyhentää kappaleen ja kenties myös virkkeen mittaa nykyisistä kauhistuttavista arvoistaan, sillä ehkä vain vähän harjoittelen tässä tulevaa taiteellista, kenties yhteen pötköön kirjoitettua tuotosta varten.

Ehheh-heh-heh, hyvin soljuu, sano!