Blogi

Huomaan lievästi lievää, jotenkin tulin peruneeksi pari juttua, ihan varmuuden vuoksi, kun ajattelin et mun on jotenkin saatava tuo eräs toinen homma, eli ääni toimimaan parin päivän päästä. Siis lievää köhää nyt.

Oliko tarpeeksi epäselvästi ilmaistu?

Onko tämä selkeästi edellisiä vuosia lämpimämpi syksy vielä masentavampi kuin se entinen, tavallinen ja viileä? Kaivoin eilen vähän ojaa kesäasunnolla ja tulin jotenkin hieman kipeäksi ja väsyneeksi, vaikka harrastan varmaan aivan tavattomasti liikuntaa, kuten kymmenen kilometrin hölkkälenkkejä ja sen sellaista.

On ollut hieman yritystä olla tyystin kajoamatta erilaisten uutissivustojen syövereihin, ikään kuin tässä syksyssä ei jälleen kerran olisi muutenkin tarpeeksi, jopa niin että unohduin tossa yks päivä soittelemaan ja myöhästyin siitä viikon ainoasta kokouksesta. Hassu juttu tuo vakioajan muutos, miten sitä merkkaa sen poikkeusajan ihan itse kalenteriin ja muistaa silti vaan sen vakioajan, eli miten se tilaisuus on ollut aikaisemmin aina samalla kellonlyömällä.

Kuuntelin yhden keskinkertaisen ja keskinkertaista pidemmän äänikirjan ja olin aika pettynyt koko juoneen. Niin. Noita rikosromaaneja sisin himoitsee aina välillä, mutta niissä ei ole juuri uutta, vain samoja käänteitä ja siten samoja pettymyksiä noihin tavanomaisiin juonenkäänteisiin. Sama juttu tietysti myös siellä visuaalisen puolen suoratoistosisällöissä, kaikki nähty ja piste? Ja se kysymys tietysti miksi taas kerran maksoin tästä paskasta? Haluanko näin kovasti tulla ajoittain huijatuksi oikein kunnolla?

En tiedä osaisinko itse kertoa sen kummempaa tarinaa, kerran, vuosia sitten, lähetin pari käsistä näytille, mutta ne eivät johtaneet mihinkään ja se kaikkein potentiaalisin kustannushenkilö pitkään sairasteltuaan sitten kuoli.

Ja ne käsikset jäivät sinne jonnekin, kenties arkistoon. Nykyään lähinnä toivon, ettei niitä kukaan lue. Mutta. Rauha hänen muistolleen, ehkä joku arvaa kuka se oli.

Niin tosiaan. Oli. Jäi sinne ajan käänteisiin ja laskoksiin jonne ei voi ainakaan nykytietämyksen mukaan palata. Siis se aikamatkustus ei näytä toteutuvan ihan lähiaikoina jos kohdallani koskaan, tosin saatan aika helposti matkustaa ja uppoutua muistoihini jopa niin etten juuri näe tai kuule mitä ympärilläni tapahtuu. Jospa siinä se supervenienssi sitten?  Olisiko siitä ”quantum engtanglementista” kenties jotain apua, ainakaan en edelleenkään ymmärrä miten ”engtanglement” kääntyy ”lomittumiseksi”.

Ehkä joku viisas, eli siis se eräs esko, joka on hyvin ollakseen omasta paremmuudestaan muihin verrattuna, siellä jossain maailmankaikkeuskirjassaan tuonkin selittää. Hah! Pelkään pahoin ettemme ehdi siihen aikakoneeseen, vaan joudumme aivan toisenlaiseen myllytykseen joka kenties muistuttaa juuri sitä ”sotkeutumista”.

Kukapa muu muuten olisi osannut ennustaan tulevaisuutta paremmin kuin Georg Henrik von Wright. Sitä jälleen kerran ihmettelin selaillessani hänen jo ajat sitten (1978) julkaistua teostaan ”Humanismi elämänasenteena”, josta suomennos julkaistiin muistaakseni vuonna 1980.  Epäilen että jos joku niin juuri hän oli jotenkin käväissyt tulevaisuudessa, vai olivatko ne ”ajan merkit” niin selvät jo tuolloin, kun itse olin vielä kovin nuori, eikä minulla tietenkään ollut sellaista perspektiiviä aikaan kuin edellä mainitulla suomalaisella filosofilla.

Täältä kenties tähän, tai jonnekin etäämmäs. Edellisestä kirjoituksesta (itse)sensuroin suurimman osan, vain keskeisimmät jäivät siihen, näyttönä näytölle.

Otin lämpimän kupin astianpesukoneesta kun pesuohjelma päättyi, kahvikin on juuri keitettyä, pitää muistaa tää lämmin kuppi tässä kylmässä maailmassa.

Kävin sisällä syömässä jonkinlaisen lounaan, jotain salaattia, enemmän tai vähemmän kasvismakkaroita ja leipää, eli helvetin terveellistä. En enää muista koska se alkoi, mutta aivan jokainen kerta kun käväisen pirtissä kuulen hälinän ja puheensorinan eteisessä ennen kuin avaan oven tupaan. Kun ovi aukeaa, ikivanha puheensorina hiljenee. Mainitsin asiasta terapeutille, joka ei sanonut mitään. Taisin luennoida hänelle myös esimerkiksi meren, metsän, ynnä muun luonnon ja esimerkiksi kivien metafyysiikasta, mikä saattoi vaikuttaa asiaan.

Vuosia myöhemmin kävi sitten ilmi että terapeutti olikin ”vain”  sosiaalityöntekijä, asian todellisen jaman minulle tarjoili eräs  arvauskeskuksen terapeutti aika pilkalliseen sävyyn. Asia muistui mieleen kun katselin lompakkoon unohtunutta lappua johon terapeutti No2 oli raapustanut päivystyksen puhelinnumeron. Pidän henkilöä aika epäilyttävänä. Hän näkyi olleen taloyhtiömme hallituksen puheenjohtajan Facebook kaveri. Samalla käynnillä kävi ilmi että väylä kunnolliseen terapiaan aukeaisi uudelleen ainoastaan lääkärin lähetteellä. No, ei auennut, homman torppasi lopullisesti psykiatrisen poliklinikan johtoon noussut, nimensä perusteella luultavimmin venäläissyntyinen psykiatri.

Saatoin tosiaan olla jonkin sortin sosiaalitapaus. Olin aivan kuin pudonnut jonkinlaiseen väliin, tosin en tuolloin asiasta juuri välittänyt, mutta oli mukavaan käydä juttelemassa ammatti-ihmiselle noina mentaalisen velkasaneerauksen harmaina päivinä.

Mainitsin terapeutille No1 myös siitä että työpaikan mukamas psykiatrinen sairaanhoitaja oli kertonut aika tarkkaan kaikki asiani eräälle niin sanotulle työkaverille. Kotkan lääkärikeskus vai mikä lie potilastietojen annnon keskus se siinä? Kun otin yhteyttä kyseiseen psykiatriseen sairaanhoitajaan, hän väitti että kysymyksessä oli ”normaali” käytäntö.

Kerroin asiasta myös niin sanotulle esimiehelleni joka ei tehnyt asialle mitään. Kansallinen radioyhtiö on jaksanut myöhemmin uutisissaan elämöidä muualla julki vuodetuista potilastiedoista, mutta kuka sitä nyt omaan pesään kusee,  ei varmaan edes se niin sanottu mot?

Samalla työpaikalla osa porukasta oli muutenkin aika uteliasta.  Kun pistimme talomme myyntiin pääkaupunkiseudulla, kävi eräs työkaverini arkkitehtimiehineen asuntonäytössä katsomassa millaista meillä on kotona. Kertoi myöhemmin itse, että olivat käyneet meillä. Minusta se oli lähinnä pöyristyttävää.

Eräs toinen ”työystävä” ryntäsi sen seuraavaksi hankitun omakotitalon ovesta sisään kun olimme sinne juuri muuttamassa. Myös tuollainen käytös oli minusta perin kummallista. Silloinen siippani ihmetteli, miksi suhtauduin noihin ”työtovereihin” niin nihkeästi.

Otan lämpimän kupin astianpesukoneesta kun pesuohjelma päättyy. Kahvi on juuri keitettyä. Pitää muistaa tämä lämpimän kupin taktiikka tässä kylmässä maailmassa.

Aamupäivä kuluin huushollia siivotessa, tuntuu etten viime yönä nukkunut sitten yhtään, mutta vasta aamulla kello viiden jälkeen kun olin ruokkinut kissan ja syönyt muutaman voileivän sain kiinni ihanasta unen päästä muutamaksi tunniksi. Kuuntelin kauppareissulla autossa äänikirjaa, kirjoittaja luetteli pitkiä binaarilukuja, ilmeisesti todisteeksi siitä kuinka paljon teknisiä resursseja veisi perustaa tämän nykyisen maailma oheen jonkinlainen simulaatio. Nollat ja ykköset kuulostivat kauppareissulla yksitoikkoiselta litanialta joka ei kaltaiselleni tietämättömälle kerro oikeastaan juuri mitään. Olemme varmaankin jonkinlaisessa simulaatiossa selvähän se, vaikka emme sitä huomaa, ajattelin jokseenkin kyynisesti ja siunailin kirjoittajan, eli lukijan aika pahaa vikaa, suhauttaa ässää pahemmin kuin keskiverto stadilainen. Nyt hän puhuu renderöinnistä, vaikka hän voisi kertoa tietojen muuntamisesta katsottavaan muotoon, mutta hän on tietysti aivan eri sukupolvea, pelannut nuoruudessaan videopelejä ja suuntautunut sittemmin jollekin niin sanotusti tieteelliselle alalle.  Ihmettelen edelleen, kuunneltuani äänikirjasta jo suurimman osan, miksi hän uskoo tahi olettaa simulaation olevan jokin suhteellisen paljon resursseja syövä tietokonesovellus. Tuulee ja pian sataa mahdollisesti lisää vettä, mutta pidän kiinni siitä että lähden vähän illemmalla juoksulenkille, mikä tässä iässä on oikeastaan sellaista kevyttä hölkkää. Ehkä en ymmärrä tämän tieteellisen henkilön simulaatioteorioista juuri mitään. Ajattelen miten juoksen jossakin tietokoneen ruudulle renderöidyssä sateisessa maisemassa, niin, juoksen tai pikemmin siis hölkkään. Tällaisella kelillä saattaisi olla eduksi siirtyä simulaatioon ja katsella sisätiloissa ruudulle renderöityä, sateessa ja tuulessa etenevää, hölkkäävää minää. Taivastelen taas miksi tämä ihminen on päättänyt lukea kirjansa itse, ehkä olisi ollut vakuuttavampaa jos tehtävä olisi annettu jollekin ammattilaiselle. Mutta tietysti, toisaalta emme voi perin juurin todistaa, eli falsifioida ettemmekö eläisi jonkinlaisessa simulaatiossa. Ehkä on säästetty resursseja lukemalla kirja tallenteeksi ihan itse tai homma on muuten vaan jotenkin kierosti determinoitunut. Ymmärrämme tietysti kaikki että mitään vapaata tahtoa ei moisessa simulaatiossa voisi olla, vai ymmärrämmekö? Tämä absurdismi alkaa taas naurattaa ihan vimmatusti, aamupäivällä kun istuin tässä samassa keittiössä juomassa kahvia ja tarkkailemassa miten pyykkikone tuossa nurkassa pyöri tasaisesti lueskelin huvituksen vuoksi joitakin päivittäisjournalismin tuotoksia ja hekottelin kuville joissa poliitikkojen päät näyttivät aivan pers… öh, tarkoitan siis takamuksilta. Käsiteltiin ilmeisesti kysymystä niukoista resursseista. Joopa joo, jollakin tapaa aika näyttävä tämä simulaatio jolle on annettu kovin niukasti resursseja eli tässä tapauksessa polttoainetta  

(Jotenkin minusta tuntuu että julkaisen jonkin järjettömän pätkän tästä tekstistä blogissa. Kiitos ja anteeksi!) 

*****

Tarkistin paljonko BIG DATA osti tosta ihan vierestä maata, ostos näkyi paikallismedian jutussa karttana, mitä piti selvyyden vuoksi verrata maanmittarin vastaavaan, joo, en tilaa paikallismediaa, siellä harvoin on mitään ja varkain vien sen vähäisen ilmaisen mitä ehkä tarvitsen, etten nyt ole ihan niin kuin BIG DATA joka vie kaiken maksullisenkin sisällön laajan kielimallinsa käyttöön kuulemma, en tiedä koskeeko tuo mainittu toimenpide, eli varkaus tuota lilliputtia paikallismediaa, mutta siis näköjään kartasta käy ilmi että siirtoviemärinpätkä pumppaamoineen on muun maa-aineksen ohella siirtynyt BIG DATAn alueelle, ellei sentään ihan omistukseen, siinä on jotakin hilpeää sinänsä, en osaa tarkemmin määritellä, tuo siirtoviemäri päätyy näiltä länsi-siperian raukoilta rajoilta meren äärellä jököttävän sellupoliksen uumeniin, missä sitä makkia sitten käsitellään sopivaksi, mutta meni tuossa vähän sitä siirtoviemärilinjaa ja myös maakaasuputkilinjaa myötäilevää ulkoilumaastoa BIG DATAn (IsoMassa?) aidan tuolle puolen, epäilen että osa maa-alueesta on niin sanottua suoja-aluetta, ettemme näkisi BIG DATAa kovin läheltä ja liiaksi häikäistyisi, eli ettemme tarkkailisi sitä täällä maailman syrjällä päivät pitkät, ettemme tietäisi siitä enempää kuin sen mikä on pakostakin näkyvissä, varsinkin tuolta meren puolelta ja muistaisimme että BIG DATAn kuvaaminen BIG DATAn kehittämillä värkeillä on ehdottomasti kiellettyä, no niin, nyt katselen tuotettua tekstiä, olen maininnut siinä useasti BIG DATA, mutta en kerta kaikkiaan keksi sille mitään mieltä ylentävää käännöstä, jos otamme BIG DATAn omasta kääntäjästä suoltuvan termin ”massadata” niin siinä sitä nyt sitten on, ehkä hämmästeltävää, ehkä ei, ”massa” vie maat ja mannut säilöäkseen ”dataa” varastoihinsa siihen siirtoviemärin kupeelle ja huomaan kansallisen radioyhtiön uutisista että joku paikallinen johtaja on tyytyväinen, niin tuo hän, jonkinlainen ”massa” (Jamaikan kreolikieli johtajasta, johtuu engl, sanasta master), muualta tänne saapunut ”massa” joka kuulemma pistää köyhien asiat kuntoon, niin käy ilman muuta, muistan hämärästi että aikaisemmin tuossa lähellä oli esimerkiksi satamayhtiön johdossa massa joka asui Espoossa, mistä käsin (en kuitenkaan usko että tyyppi hoiti homman käsin, huomatkaamme kulunut ilmaus!) olikin varmaan turvallista johtaa itäisiä toimia, eli välimatkaa paikallisiin siinä sopivasti ja varsinkin venäläisiin, ja jotenkin erittäin hämärästi muistan myös, että tyyppi kehui jollakin satamayhtiön paatilla pidetyllä lehdistöristeilyllä lähisaariin käyneensä jopa Pietarissa pitämässä neuvoa naapurimaan massojen kanssa, asiayhteydestä ei käynyt tarkemmin ilmi mistä oli kysymys tai en muista, mutta tärkeintä siis varmaankin että koti- ja naapurimaan massat kohtasivat siellä, meille ehkä tuntemattomalla maaperällä, ihan konkurssiin homma ei johtanut, vaan lopulta sulautumiseen suuremman naapurikaupungin satamayhtiöön, mutta niin, jos on massa, mitä sitten on data, kielitoimiston sanakirjan mukaan substantiivien luokkaan kuuluva ilmaus, ”asian säännönmukainen ilmaus viestittävässä muodossa, tieto, tiedot”, ehheh-heh-heh, sitä siellä IsonMassan datatynnyrissä, lisäyksin että Iso Data on yhtäkuin MassaData, mistä BIG DATAn kielimalli on luultavasti automaattikäännöksen varastanut… Mutta siis se itse data, niin, se binaarinumeroin esitetty data, sitä jostain ihmeellisestä syystä verrataan näissä vaatimattomissa lähteissäni ”tietoon”, mitä se ei  mitä ilmeisimmin ole. 

…ja bensan jatkuvasti laskevaan hintaan tällä persuvaalikaudella palaan ehkä myöhemmin…

(mutta aluksi meta-master-pulu)

täältä on löytynyt joku lintu, kirkolliselta hautuumaalta, lopulta nuo kyttäävät jantterit ovat jopa rengastaneet otuksen, ymmärrämmehän tietenkin heidän enthusiasmins…., eiku siis intomielisyytensä, suuri ihan millä tahansa asteikolla, joku, siis eräs bonga-bonga saapui jopa jostakin naapurimaasta lentäen, valkeaotsainen tirri lähtee kuulemma syksymmällä tai kun ilmat viilenevät, merkittävä tapaus länsi-siperiaanisella asteikolla, yleensähän täällä ei tapahdu, ei niin mitään, lähes kaikki lakkautettu, mitä nyt tohon yhteen naapurikaupunkiin, sellupolisten viemäröinnin päätepisteeseen rakennetaan torin varrelle uusi pytinki ja valtion verotustalo saanee uutta käyttöä, muistan edelleen kun se verovirkailija oli siellä, nyttemmin ilmeisesti siirretty muualle tahi eläköitynyt ellei peräti edesmennyt, nää on näitä vanhoja metatason juttuja vaan joiden olemusta olen jäänyt pohtimaan, oliko sellainen tyyppi tosiaan siinä toimistorakennuksessa, siis niin sanottu ihminen, samanlainen kuin nuo muut siinä viereisellä torilla tallaavat tai läheisessä juottolassa istuvat, ei, vaan siis tuolloin tallanneet, istuneet, muistuu mieleen että se yks laulaja aikoinaan kyseli siinä laulussaan että mikä se on, siis ihminen joka hän tunsi olevansa, mutta ei ymmärtänyt enemmälti metafysiikan päälle, en ole koskaan tavannut, eräänlainen myöhempien aikojen Pyrrhon, tuo kaikkien skeptikkojen äiti ja isä, siis se Pyrrhon, mutta tuolla laulajalla oli muutama hyvä biisi aikoinaan, kuunneltiin silloin joskus täältä katsoen varsin kaukaisilla vuosikymmenillä, asia ei olis tullut mieleen ellei sitä tuoretta opasta kohti metafysiikkaa olisi juuri äskettäin julkaistu, kamala hintahaitari Suomalaisen lähes neljästäkympistä niteeltä sinne vähän yli parin kympin pehmeäkantiseen eräällä toisella toimittajalla plus tietysti lähetyskulut, en ole vielä tilannut, katsotaan, viimeksi lukaisin artikkelin niin&näin julkaisusta ja tuo uusi metafysiikan perusteos suomeksi sai jopa erään Haatasen siellä koko kansan Areenassa hieman harhailemaan, itse asiassa jouduin itsekin kuuntelemaan äänitteen kahdesti, sillä myös omat aatokseni lähtivät ensimmäisellä kerralla laukkaan (ei laukalle joka on virheellinen nykyilmaus), siis jonnekin etäälle, ensin erääseen D. Humeen ja sitten erääseen L.Wittgensteiniin jonka traktaatin eräs B. Russell aikoinaan julkaisi, they were so wit, but now gone, ajattelin ääneen, anteeksi tämä jatkuva harhailu, mikä lienee ominaista kun metafyysisiä perustasoja etsiskellään, no siinähän niitä nyt, kovia kokeneita ihmisiä, ei nyt ihan luetteloksi, mutta kuitenkin, he olivat olemassa joskus varsinkin jos tämä minun kokemukseni ei ole ihan pelkkää simulaatiota, viittaan antamaani otsikkoon, siis ”oudosti pakosalla”, mikä tarkoittaa lähinnä tuolloista ajatustani, eli tuollainen lyhyt, vaivihkainen käännöshelmi siinä nyt jököttää, muutakin tulin siinä miettineeksi, no ought from is, vanhahtavaa kieltä tuokin ja kaipa sen joku osaa paremmin selittää kuin minä, siis tuli lähinnä noista suomalaisista Hume-tietäjistä, eli nousi mieleen, kun niistä eräs oli siellä erään Haatasen jututettavana, enpä ole muuten aikoihin kuunnellut moista kiertelyä ja kaartelua, se tuli sillä toisella kuuntelukerralla selväksi, kansallinen radioyhtiö nimittää noita aikaisempia niin sanottuja ohjelmia nykyään podkäästeiksi, mistä olen tainnut jo aiemmin paasata, en kyllä muista koko vuorisaarnaa enää, ehkä se löytyy jostain arkistosta, kysymyksessä ei siis ollut mikään matteuksen viides, vaan lyhyt, parin liuskan mittainen mediakatsaus, huomaat ettei siellä ulkona ole ketään, mutta ei se mitään, olemme perustavan laatuisella tavalla hetken olemassa.

(lääketieteellisen pääsykokeetko? käy ihmeessä!)

Lainaan erästä erään lehden pääkirjoittajaerästä: ”poliitikoilla on toki…” niinpä niin, jokaisella on tokinsa, eräs p saarikoski väitti aikoinaan että jokaisella on tämänsä, mikä sekin pitänee edelleen paikkansa, vaikka maailma on päivä päivältä enemmän toki, tämä on enemmälti sitä menneisyyttä, kuten kaunokirjallisuus jossa on yhteiskuntien ruma kuva, kuuntelin äskettäin, niin eipä siitä ole vielä aikaakaan, erään p saarikosken 24 vuotiaana lukemia runoja äänitteenä, joka on näköjään uudelleen julkaistu, eli siitä toki tuo otsikko, toki, toki,  ja niin,  palaan taas siihen että poliitikolla on oma tärkeä toki ja sitten ovat ne muut vähemmän merkitykselliset, sentään, kuitenkin, sittenkin, kaikesta huolimatta, toki, leikki on hiekka laatikossa, ja nokkospuska aidan tuolla puolen, mutta puiden tuulen odottelusta en menisi takuuseen, muistaakseni p saarikoski kertoo runoudessaan saaneensa porttikiellon, mikä saattaa pitää paikkansa, sillä lähes kaikkihan tunsivat hänen elämäntyylinsä, paitsi etteivät tunteneet, tottakai, tietysti, kyllä vain, jo vain, toki, toki, etenkin poliitikoilla on toki, harva on syntynyt laatokan rannalla ajattelin sitten, mutta en ääneen ja vielä samana vuonna kuin molemmat vanhempani ja vielä samassa merkissä kuin itse, siis nämä nykyiset laatikkoleikit, miten muistot laukkaavatkaan, sehän oli tämä tarvajärvi, suomalainen joulupukkimaaneronlaimaus jonka kanssa olin kymmeniä vuosia sitten tekemässä suoraa eräiltä messuilta ja tämä joulupukk…, eikun …järvi muisti siinä juontonsa välissä mainita että hirvikärpäset ovat tulleet tänne silloisen neuvostoliiton puolelta, mutta unohti tietysti tuon suomalaisen runoilijan ja monet muut laatokan rannoilla syntyneet, niinpä niin, ihmettelin tuolloin itsekseni, eli siis kauan sitten, miten tuo ehkä jo teränsä osin menettänyt julkkis jaksoi olla edelleen ulkopoliittisesti niin kärkäs, ehkä silloin vielä oli yritystä saada karjala takaisin, mistä minä tiedän, paitsi etten itse moista kuvitellut, mutta varmaan monet muut, eli siis karjala ja hirvikärpäset takaisin, ihan asiallisten tietojen mukaan hirvikärpäset levisivät 1960-luvulla Suomeen kaakosta, mutta toisaalta Ruotsissa on esiintynyt hirvikärpäsiä kautta vuosisatojen, jo niinkin varhain kuin 1700-luvulla, mitä ei tuo niilo ilmeiseti tiennyt vaan arveli hirvikärpästä jonkinlaiseksi hybridivaikuttamiseksi, tietysti on huomioitava näiden (/hiekka)laatikko leikkivien sun muiden ns. suurta yleisöä ympärilleen keräävien juontajien tavaton tietämättömyys kautta aikojen, asiaahan voi seurata esimerkiksi kuuntelemalla ylen radio perussuomikanavaa, jos aikaa, mahdollisuuksia ja sietokykyä, eli toleranssia piisaa, joskin sama tauti on jo aikaa sitten levinnyt myös sinne ylen ykkösen puolelle, missä sielläkin nykyään se on lähes kello noin puoli seitsemän… toki!  

keskittykäämme toki olennaiseen! siellä se toki 

Pitäisi katsella enemmän taivaalle, paitsi nyt kun sataa kaatamalla eikä menneisyyttä näy, tämä on ehkä vähän kulunut, jonkinlainen aforismi, nyt vettä tulee niin että roikaa, maille ja maille (katso sanakirjasta, halme on kaskettu viljelysmaa, ei sellaista enää…) niin ei täällä kukaan enää kaskea, vaan rannan riisto… anteeksi riistamiehet, siis nimenomaan miehet ryhtyvät pian ampumaan pimeässä sorsia ja myöhemmin syksyllä kaatavat hirven, eivät siis ammu vaan kaatavat, mitähän se hirvi tykkää kun riistamiehet käyvät sitä miehissä kaatamaan, siis nimenomaan miehissä, tämä on jopa täältä kaukaa sivusta katsoen varsin miestouhua, taisin viime vuonna komentaa yhden riistanaisen parkkeeraamasta meidän, tai siis puolison pihatieltä, nuo ikuiset talkoot täällä metsissä ja nautasikarutto joka tulee naapurimaasta jonkinlaisena säilykkeenä parinsadan kilometrin mittaisen aidan ali, puutavarakauppias kertoo minulle konttorissaan kuusten alle tuupertuneista villisioista pahimmalla kieltoalueella, ymmärrän olla puhumatta mitään, varsinkaan asteriksista jossa se paksu jätkä syö niitä sikoja tämän tämän, ostan pari koolinginpätkää, muutamia pintoja ja yhden laudepuun josta tulee myöhemmin jakkara lauteiden eteen, minä tarvitsen sitä, siis jakkaraa tai niin sanottua puhdetyötä tai muuten vaan, vettä tulee illalla kuin aisaa, hyväuskoisten sanomien ulkomaantoimittaja tuijottelee jossain tähtikirkkaalle taivaalle, itse asiassa tein ihan samoin toissayönä, vai oliko sittenkin viime yönä, ettei vaan ollut, puhuttiin eilisellä melontalenkillä jonka kävin naapurikaupungissa vetämässä muun muassa sekstantin käyttämisestä ja niistä laskuista joiden perusteella aluksen paikka määritetään, sanoin että aika yksinkertaista matematiikkaa, no ei se ole ja harva sitä osaa, sekstantti on siis kulmamitta, taivaankappaleet ovat aina jossain kulmassa havaitsijaansa nähden, sitä on tietysti vaikeata selittää, lähes yhtä vaikeata kuin termiä ”asemaympyrä”, ehksähdän itse aiheesta, eli taivaan tuijottelusta, ehkä taivasta on parasta tuijotella ilman mittareita, onhan se kaunis, paikan saa tietysti mitattua myös kulmasta aurinkoon, siis päiväsaikaan jos aurinko sattuu näkymään, itse asiassa se hyväuskoisten sanomien toimittaja oli muistaakseni niistä auringonpimennyksistä niin otettu ja koko kirjoitus pisti vähän ihmettelemään miksi tuo on hyväuskoisten sanomien toimittaja, mutta tässä maailmassa on tietysti ansaittava elantonsa tai vähän enemmän, esimerkiksi tuottamalla tekstisaastaa tarvitseville, olen minäkin aikoinaan, joo, toimittaja kertoo valosaastasta ja beduiinista joka ei tulisi toimeen ilman tähtitaivastaan, meillähän on myös täällä läntisessä siperiassa pitkä talvi ja toisinaan kirkas pakkastaivas, ei tarvitse edes arabiaa osata, vaikka osaankin vähän, mutta olen poikkeus, ihmettelen näitä ihmisiä täällä, vuodesta toiseen, toisaalta en halua täältä luonnosta minnekään, varsinkaan sinne valosaastaan, vielä kun pääsisi tuosta tekstisaastasta, mutta, mutta, puoliso on tilannut hyväuskoisten sanomat tänne periferiaan,  ja lisäksi persu-uutiset huutavat kaikilla kanavilla, tänne, meille, minäkin luen toisinaan, vaikka totean taas ettei pitäisi, mutta tulen lukeneeksi, ilmassa ja merellä on jo syyslaulu, syksyn tuoksu, muistelen miten lauloin suomenlinnan lautalla elokuun lopulla ”summer is fading” eräälle pohjoisamerikan yhdysvalloista tänne matkustaneelle naiselle, mutta siitä on kauan ja nämä eräät tuttavat valmistautuvat näinä aikoina nukkumaan yön ulkona, satun täyttämään juuri tuona ajankohtana vuoden lisää, en taida jaksaa tohtia, siis nukkua yötä ulkona kesämakuupussissa, itse asiassa koko ajanlasku on suuri huijaus ja ikuisuus odottaa vääjäämättä (jokatapauksessa?) tai vaikka ei olisi mitään erityistä tapausta, mutta vääjäämättömyys, se on ja se odottaa jokaista aivan kulman takana, mutta ei näköjään kohdallani aivan vielä.

Tulin jostain syystä tai ehkä juuri siksi lukeneeksi lehtiä ilmaiseksi e-kirjasto.fi -sivustolla, siellä median kuolonkankeus ilmenee, on tarjolla vaikka mitä, kuten seiska jonne kansa jonottaa ja sitten niitä julkaisuja jotka saa lähes aina auki jonottamatta kuten tuo kana(va) jossa eläköityneet akateemiset ’muuttavat maailmaa’, saattaahan siellä joukossa olla muutama joka ei ole vielä saavuttanut alan lakisääteistä eläkeikää, mutta luultavasti ainakin jotkut ymmärtävät mitä tarkoitan, ajoittain on tuntunut jopa erityisen merkilliseltä, ellei perin kummalliselta että eräs Suvi-Anne on vakiopostaajia, lehtien aikahan on tavallaan jo ohi, eli formaattina jokin kolumni tai vastaavat tiedot voidaan jo pian unohtaa ja puhua postauksista samaan tapaan kuin esimerkiksi kansallinen radioyhtiö nimittää radiojuttua nykyään podkäästiksi, joo, olen tehnyt joitakin havaintoja joista juuri kukaan tuskin on kiinnostunut ja huomannut siinä samalla että sen tanskalaisrahoitteisen äänimedian saapuminen niin sanottuun mediakuvaan on lisännyt perinteisten lehtien uumeniin äänijuttuja joissa entiset lehtitoimittajat yskähtelevät ja huohottavat avonaisiin mikrofoneihin ilmeisen ammattimaisesti, eihän tuollaista sanomalehtimiehen äänitilitystä tietenkään kukaan sivistynyt ihminen jaksa kuunnella, vaikka jutun yleisnimi olisi podkäästi, ehheh-heh-heh-heh, että väliin naurattaa jo ihan siksi että erkkolaisen pääuutislehden päätoimittaja on julkistanut koko porukkansa eroon klikkiotsikoista, jolloin ne ilman muuta ovat vain lisääntyneet, homman ymmärtämiseksi ei tarvitse esittää mitään kummempaa teoriaa, ’yleinen hölmöys’ riittää hyvin, joskus aiemmin riipaisi jotenkin sydämestä kun katseli näiden postimerkinkoisiksi kansikuviksi e-kirjastossa supistuneiden entisten aikakauslehtien tarjontaa, sinnehän sitä mennään, eespäin kohti perinteisen median kuolemaa, niin, saattaahan nykyisin jopa suomen sikalehden tilata e-julkaisuna, missä ei tietysti siinä mielessä ole mitään kummallista kun lähes kaikki muukin ultraoikeistolainen, ynnä muu kansalllissosialistinen viestintä on keskittynyt sinne (eli tänne?) internetin ihmeelliseen maailmaan, niin, nykyään jopa sanaristikoita voi täyttää siellä ilman kynää, kumia ja suttupaperia, jotka aiemmin olivat keskeisiä työkaluja ja näin siis maailma, eli juuri te, menette siellä (täällä?) internetissä kohti sitä loistavaa tulevaisuutta siellä (täällä) ihmiskunnan tuhon kynnyksellä, aivan äskettäinhän, eli varmaan parikymmentä vuotta sitten jotkut enqvistit sun muut keskustelivat jossain hemmetin televisio-ohjelmassa tahi silloisella radiopalstalla siitä miksi  lähiavaruudesta tahi kauempaa  ei saavu keskuuteemme niin sanottuja muita sivilisaatioita, johon joku noista enqvisteistä arveli, että emme löydä niitä siksi että kun ne ovat kehittyneet tasolle jossa ne voisivat löytää meidät tai tulla löydetyksi ne ovat jo tuhonneet itsensä, johtopäätöksessä saattaa olla jonkinlaista niin sanottua ’perää’, vaikka monet tietysti muuta väittävät ja eiköhän tämäkin sivilisaatio ehätä tuhoamaan itsensä jo ennen muuttoa jollekin elinkelvottomalle planeetalle kuten esimerkiksi marsiin, asiaa ei ole vaikeata kuvitella näinä aikoina kun on tätä planeetan sisäistäkin ’rajat kiinni’ liikettä sun muuta rasistia liikenteessä ja toimessa kaikilla tasoilla, eli myös siellä nykyisten lainsäätäjien keskuudessa, tilanne kehittyy ja lähes kaikki valehtelevat nykyään jo aivan tavattoman sujuvasti. 

miten ne tavalliset jutut alkaa, ??? ainakin isolla kirjaimella, eli ”Olin juuri syömässä jääkaappiin unohtuneita paistettuja perunoita, siis siniristilippu ja paistetut perunat tällä kertaa, tiedättehän, ja ajattelin kauppalistan täydentämistä, kun mato iski vasempaan korvaan, tämä tila on ymmärrettävä sikäli, että noin vuonna 1981 luulin pääseväni, mutta itse asiassa jouduin, eli pyydettiin säestäjäksi erääseen teatteriryhmään joka treenasi erään ohjaajan (jonka nimi oli jorma, rauha hänen muistolleen) johdolla erään suomalaisen lauluntekijän (tractor, hector, on muuten helsingin merimelojien ylimelamiehen poika siinä kyseessä) lauluista löyhähkösti kyhättyä laulunäytelmää ’kadonneet lapset’, niin, luulen vahvasti että nämä edelleen ajoittain jatkuvat, lähes sietämättömät ’hectorlaulut’ soivat korvissani, päässäni, kihelmöivät känsäisissä sormissani, voi olla etten itse asiassa tiedä asian olevan juuri noin kuin juuri kuvasin, mutta minulla on tästä asiasta kuitenkin aika vahva epäilys ja myös nyttemmin syntynyt pitkähkö kokemus, siis tuollaisesta korvamadosta jota joku tractor, eiku hedtordikkari saattaisi nimittää jopa luksukseksi, niin olis siinä tractordikkarille sukseeta kerrakseen, liikkuu oudosti ajassa, onko tuo unta vai ei, kiitää paikasta paikkaan, eikä edes oma varjo tunne häntä ja kuussa sirkusta laajennetaan, myös tuo viime mainittu säe sopii hyvin kun siihen taivaankappaleeseen osui vastikään se raketti, hetkeksi luksuskorvamatotuokioni keskeytyy kierrätysasema- ja kauppareissuun, mutta jatkuu luultavasti taas huomisaamuna, ’täähän on tällästä’ nostalgista aikaa kun se ab oy normal kuulemma esiintyy jossain vihon viimeisen kerran, no, ei mulla ole heitäkään erityisesti ikävä, varmaan liput möi hyvin sekä kassoilla että mustassa pörssissä, sinne ryntää kansa uutiskuvissa normaalia kumartamaan, en ihan oikeasti ymmärtänyt että tässä on kysymyksessä noin suuri tapaus, muistan muuten kuinka tuo aiemmin mainittu ohjaaja, siis se jorma toivoi, että tuo tract… eiku heikki harma tulisi katsomaan näytelmää, mutta ei häntä näkynyt, käytiin kyllä sitä juttua esittämässä muun muassa saksan maalla, karlsruhessa, sandkorn teatterifestivaaleilla silloin, noin vuonna nakki ja peruna, juolahtaa mieleen että laulettiin tuolloin, että, että , ’köyhä oppii, että armonpalat ei ole mittään’, niin se työttömyys (kekkosen aikaa siis!) silloin 1980-luvun alussa oli kai sen ajan käsityksen mukaan aika korkealla tasolla, vaikka se ei tainnut olla mitään tähän nykyiseen verrattuna, siinähän oli sellaista yhteiskuntakritiikkiä ehkä, ajattelen näin täältä kaukaa yli neljänkymmenen vuoden päästä tulevaisuudesta, ehkä köyhä sitten kuitenkin oppi  jotain tai ehkä köyhää kusetettiin sittemmin oikein rankemman päälle ja äänet menivät sinne natsipuolueen kassaan, jotenkin huolestuttavaa että siitä tractorin, eiku hectorin mainitsemasta köyhästä on kehkeytynyt entistä helpommin kusetettava ja juopa sen kun syvenee, oikeastaan minun ei pitäisi tästä mitään puhua, enkä puhukaan, kirjoittelen vain, ihan näitä omia henk. koht. muistoja, niin, muistaakseni minulla ei noin niin kuin henkilökohtaisesti ole juuri koskaan ollut työstä puutetta jos olen ollut halukas sitä (TYÖ) tekemään ja haksahdinkin myöhemmin kaikenlaiseen mammonaan ja omaisuuteen, mutta nyt nekin ajat ovat onnellisesti takana, ei jäänyt kuin niistä lauluista se korvamato, ehkä joidenkin mielestä jopa luksuskorvamato? 

Elokuvan eläin on väärän luonteinen, oikeastaan se ei ole lainkaan sen luonteinen kuin elokuvassa, vaan aivan toisen luonteinen kertoo monipolvista uutiskynnystään ylittävä kansallinen radioyhtiö, tämä on niitä tärkeitä asioita joita nousee aivan kuin tyhjästä, sieltä pohjattomasta tyhjänpäiväisyydestä mitä merkittävimpään tärkeyteen, ehkä nää journot jotain osaa, kuten perustella eläimen luonteen, kysymys on siis fiktiosta, minkä näköjään on joiltakin osin noudatettava erään koirarodun tosiasiallisia luonteepiirteitä, näkökulma oli lievästi sanottuna mielenkiintoinen ja täytyy tässä tämä heistä myöntää, itse en ole moista elokuvaa nähnyt ja taitaa olla aika epätodennäköistä että näenkään, saattaahan tietysti joku ihmeellinen sattuma tai muu yllättävä juonen käänne tässä elämässä johdattaa minut tuon elokuvan ääreen, elokuvan jossa koiralle on annettu väärä luonne, journo on jostain hakenut koko joukon lausuntoja saman rotuisesta koirasta kuin elokuvassa, eli  joiltakin koirain asiantuntijoilta tai mistä lie kenneleistä, en todellakaan juuri tunne koiria vaikka meillä on niitä ollut muutama, mutta enemmälti puolison vastuulla, itse koen olevani lähempänä kissaa, mutta myös esimerkiksi sutta lähellä, niinpä kissat ja silloin tällöin myös sudet viihtyvät seurassani, jopa niin että kyytiini on liftannut muutama susi, luultavasti ottaisin suden kotieläimeksi, mutta susi tuskin haluaisi sitä, sillä susi haluaa liikkua vapaasti kuten muutkin ihmiset, keskusteluissa suden kanssa on käynyt ilmi että varsin harva kokee vetoa susien pariin, enkä minäkään varsinaisesti, mutta olen antanut muutamalle sudelle kyydin ja vaihtanut siinä matkalla ajatuksia, mikä ei ole hassumpaa ajanvietettä pitkällä ajomatkalla, myös kissan kanssa vaihdan ajatuksia, mutta enimmäkseen kotioloissa tai näin kesällä mökkioloissa, niin, älkää nyt vaan luulko että omistan kaikenlaista, oikeastaan se on tuo puolisoni joka omistaa kaikenlaista vapaa-ajanpaikkaa sun muuta, itse liikun kesäisin merellä enimmäkseen kajakilla ja joskus harvoin lyhyitä matkoja soutuveneellä, sanoisin myös että kansantaru odysseukseen ei pitäisi suhtautua yksisilmäisesti kuten journolle on käynyt tämän elokuvan koiran kanssa, vaikka tarinassa kohdataan kyklooppi joka kuten tunnettua on yksisilmäinen, ja ehkä jopa kymmenen vuoden kotimatkaa ei pidä käsittää niin hirvittävän kirjaimellisesti, muistaakseni isäni oli ominut odysseuksen tarinasta sen verran, että kehotti minua silloin kun olin nuorukainen useamman kerran olemaan kuuntelematta seireenien laulua ja lienee myös niin että sanonta ’parempi maassa kuin jumalattoman korkealla puussa’ saattaa olla jo edesmenneen isäni peruja, eräänlainen muistijälki joka on jäänyt hieman vaivaamaan, sillä hänellä oli tiettyä lahjakkuutta käännellä vanhoja sanontoja ja siivet saaneita lausahduksia uusiin muotoihin ja merkityksiin, joissa välillä oli humoristinen pohjavire, no se siitä, koirain luonteesta vielä tässä sen verran että ainakin yksi koira on onnistunut kaatamaan minut ojaan kun olen juossut lenkkiä, mikä johtui siitä että taluttaja ja koira olivat niin sanotusti epäsuhtainen pari, eli ei ollut täysin varmaa ja ennalta sovittua kumpi ulkoilutti kumpaa, ja täytyy sanoa etten aina osaa suhtautua ryntäileviin koiriin, vaikka tietysti pitäisi, vaan pyrin kiertämään tuntemattomille ärhentelevät otukset ja niitä ulkoiluttavat henkilöt matkan päästä, sudelle sen sijaan tarjoan kyydin, mediassa tuntuu niin kovin hankalalta että fiktion koira on uskollinen ja lojaali, vaikka on itse asiassa ja ilmeisen todistettavasti itsepäinen ja vahvatahtoinen ja vaatii kokeneen omistajan, voi voi, myös susi on itsepäinen ja vahvatahtoinen ja vaatii kokeneen ja keskustelutaitoisen kyyditsijän.